Tein sen taas. Toisaalta, sehän oli ihan odotettavissa, että näin jossain vaiheessa taas tapahtuu, mutta oikeastaan luulin seuraavan tällaisen hetken koittavan vasta ensi vuoden puolella ja silloinkin hivenen hallitummin. Mutta tämä iskikin nyt, rytisten. Nimittäin se, että lupauduin vaihteeksi sellaiseen juttuun duunissa, joka aiheuttaa lieviä sydämentykytyksiä ja hapenottoharjoituksia. Sellaiseen, joka tarkemmin ajateltuna aiheuttaa tarpeen työntää pää piiloon pensaaseen ja luulla ettei susihukka näe sitä hännäntöpökkää.

Mutta minä en ole tuon laulun kani. Voi olla kova urge piilottaa pää puskaan, mutta ainakin tiedän, ettei se mitään auta, häntä näkyy kumminkin, joten on paljon fiksumpaa mennä pää ylväästi pystyssä kohti haastetta. Tai tuhoa 😉 Ainakin kaadun sitten saappaat jalassa 😀 Ei vaiskaan, ei tässä nyt niin hullusti käy. Mutta uudet haasteet pelottavat samalla kun ne ovat välttämätön eteenpäin vievä voima. Kuten vajaa vuosi sitten ensimmäisen tämän luokan jutun yheydessä totesin, ei auta kuin ottaa härkää sarvista, ei tässä muuten mihinkään koskaan mennä!

Nimittäin minähän menen. Eteenpäin, rajoja paukutellen matkallani. Vaikka vähän se kirpaisee kyllä, kun taas yksi raja napsahtaa rikki. Kuitenkin, kun tässä katsoo aikaa taaksepäin, voi laskea suorastaan, kuinka monta rajaa jo olen rikkonut, kuinka ne tuntuvat jo kaukaisilta asioilta, yöunia haitanneet jutut ovat muuttuneet ihan peruskauraksi. Se lohduttaa aina hieman uuden rajan tullessa eteen, että ennenkin on selvitty, että aina se epämukavuusalue on jossain vaiheessa muuttunut mukavuusalueeksi. Niin se vaan menee.

Silti nyt on tiedossa levottomia öitä, kummallisia unia ja minipaniikkeja ennen kuin tämäkin raja on napsautettu rikki. Ja sitten sitä vaan toivoo, että tämäkin menee yhtä hyvin sitten loppujen lopuksi kuin kaikki ennenkin, vaikkei se koskaan ole itsestään selvää. Töitä se teettää, asioiden selvittelyä, opettelua, raakaa työtä. Se on kivaa! Venyttää osaamistaan uusiin juttuihin. Ja samalla hitsin pelottavaa.

Mut, haastetta pitää olla, muutenhan tässä vallan tylsistyy 😛