Joskus silloin pari kuukautta sitten tai jotain, kun todettiin, että niin se vaan on, että se meidän toyota pitää myydä liian kalliina pois, tehtiin autojako. Aikaisemmin aina vuoroteltiin autoja, niissä kun on sellainen epäsuhta, että toinen on uusi, ulja ja ihana, toinen on vanha ja, no, pelaahan se ja sillee, mut siis vanha. Sain valita, otanko mazdan vai sen uuden vanhan auton, joka toitsun tilalle tulee, kun se myydään. Turvallisuushakuisena päätin ottaa mazdan, tunnenpahan sen ainakin entuudetaan. Siitä lähtien olen ajanut vain mazdaa.

 

Paitsi tänään. Ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen istuin toitsun rattiin, kun kuvittelin ostavani lapsille tuolit, kun saivat tänään viimein parvisänkynsä ja työpöytänsä huoneisiinsa. No eihän sellaisia Prismasta saa, joten turhaan itseäni kidutin, mutta toisaalta, Apulannan sanoin "kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän jos edes sitäkään". Tässä tapauksessa nautinto kävi jo kivusta, kun muistin jälleen, mitä menetän, kun en aja tuota meidän toyotaa ja kun se toivottavasti pian tulee myydyksikin (ei niin että haluaisin siitä eroon, mutta kun myyntiin on se syykin… ei vaan ole helppo tuollaista myydä käypään hintaan!).

 

Nimittäin, en edes enää muistanut, miten ihanaa tuota toitsua on ajaa! Siis, kun se hyrrää kuin unelma. Kaasua ei paljon tarvitse painaa, kun se jo ampaisee menemään. Ja meno on pehmeää ja tasaista, kiihdyttäminen helppoa, aah ja ooh… se oli melkein orgastinen kokemus 😀 Siksipä ajelinkin sitten sinne Jumboon ja takaisin aivan liian kovaa – jolloin mieleen muistui se tuo auton huonokin puoli, sillä ajaa aivan liian helposti aivan liian kovaa 😛 Onneksi ei ollut poliiseja lähistöllä, sillä en ajohurmiossani muistanut edes, että onhan siinäkin vakionopeudensäädin, tuo sakoilta-pelastajani.

 

On siis toisaalta suunnattoman harmillista, että siitä autosta joudutaan luopumaan. Toisaalta, jos nyt näin autot on jaettu omiin, on hiukan liian väärin, että mies ajaa jatkuvasti tuota rakastamaani toitsua minun rytistellessä menemään mazda-paralla. Joten olis paras saada se toyota pian myytyä ennen kuin muutun vallan vihreäksi – silloin kun asiaa vaivaudu ajattelemaan. Mitä siis yleensä en. Nimittäin niin kauan kuin meillä se toyota on, ei mies ole toki kieltänyt minua enää sillä ajamasta. Ihan itse sanoin silloin pari kuukautta sitten, että otetaan se autojako voimaan sitten heti. Toisaalta kun on kuitenkin kiva, että on "ikioma" auto!

 

Joka muuten on huomenaamulla jälleen jäässä. Grr. Ulkoseinässä on kyllä pari pistoketta jo. Ja meillä on jossain ulkoajastinkin, vaikkei sisäajastimia tuolla olekaan. Mutta päivän kysymys on, MISSÄ? Ja sitä paitsi, totesin, että jotta saisin auton pistokkeeseen kiinni edes, pitäisi minun joko siirtää sitä tai etsiä jostain ulkokäyttöinen jatkojohto. Liian vaikeaa. Skrabaan ja palelen vielä huomenna (ja varmaan ties kuinka kauan vielä, niin se vaan menee…).