Mies lähti tänäkin aamuna duuniin epäinhimillisen aikaisin. On ollut oikein reipas koko viikon tähän mennessä. Minä olen siis heräillyt tyttöjen kanssa vasta miehen jo lähdettyä, niin myös tänä aamuna. Eilen ja toissapäivänä minulla ei ollut sen kummempaa minuuttiaikataulua töihin, heräiltiin rauhassa seitsemän maissa ja lähdettiin kun tosikoisen kanssa liikenteeseen, kun oltiin valmiita, kahdeksan aikaan. Oliko silloin pakkasaamuja? Oliko auton ikkunat jäässä? Oliko kamala ruuhka? Ei, eipä ollut.

 

Tänä aamuna kelloni soi puoli seitsemältä, eikä auttanut torkkua, ylös vaan ja tyttäretkin hereille. Esikoisella oli kahdeksan aamu ja minunkin piti olla töissä mieluiten kahdeksan jälkeen, mutta viimeistään puoli yhdeksään mennessä. Aamu sujui likkojen kanssa joutuisaan ja hyvin, jos nyt ei lasketa sitä normaalia "mene kylppäriin pesemään ne hampaasi äläkä kiusaa samalla siskoasi!" ja "anna siskosi nyt käydä vessassa rauhassa äläkä häiritse siellä!" ja "ei välii kumpi aloitti, nyt sinä vaan peset ne pesusi ja sinä menet pukemaan ne vaatteesi!" -komentamista. Se kun kuuluu asiaan…

 

Mutta juuri kun oltiin tosikoisen kanssa astumassa ovesta ulos, oikein optimaaliseen aikaan, takaraivostani pulpahti pintaan lause, jonka mies sanoi juuri ennen kuin lähti: "mazdaan oli jääny sisävalo päälle, haluutko että käynnistän sen? [ei tarvii, kyl se kai lähtee, on niin käyny ennenkin] Mä skrabasin senkin ikkunat [kiitos]". Srabasi?! Siis mitä, onko siellä pakkasta? Klopistelin kurkkaamaan ulkolämpömittaria, toden totta, puoltoista astetta pakkasta. Oletusarvo, että kai se plussan puolelle nousee, mutta pikainen yritys löytää tosikoiselle rukkaset pimeästä perähuoneesta (-> failed) ja toppatakin vaihto kevyen tilalle olivat ihan paikallaan. Tosin otin mukaani sen kevyenkin rotsin…

 

Siinä vaiheessa oltiin tavoiteajastani jo seitsemän minuuttia myöhässä, kiiruhdettiin tosikoisen kanssa autoon, joka todellakin käynnistyi kyllä vallan loistavasti, mutta ikkunat. Näkikö niistä ulos? No ei todellakaan! Ensinnäkin sain skrabata ne uudestaan, toiseksi jouduin odottamaan, että sisäpuolen huurut hävisivät edes osittain. Heti kun tuulilasissa oli edes sellainen 10x20sentin viiru alalaidassa, lähdin menemään, kyyryssä viirusta tiiraillen. Onneksi ei ollut niitä poliiseja liikkeellä silloin, sakot olisi olleet satavarma juttu!

 

Tuulilasin huurut haihtuivat kokonaan ensimmäisen parin kilometrin aikana, joten kun noustiin ylös Haikalasta Klaukkalan läpi vievälle tielle, näin aivan kirkkaan tuulilasin läpi, miten kylän läpiajoruuhka ulottui reippaasti päiväkodin risteyksen meidän puolelle. Alkoi jo savu nousta korvista! Kun olisin tajunnut ruuhkan jo edellisessä risteyksessä, olisin voinut valita vaihtoehtoisen reitin, mutta huomasin liian myöhään. Tuumasin, että tähänhän en vielä jää jonottamaan, joudun kuitenkin jonottamaan myöhemmin, ja ajelin sujuvasti tien reunusta pitkin päiväkodin risteykselle. Onneksi on leveä reunus siinä kohti 😉

 

Päiväkodista lähdettyäni soitin miehelle, että laittaa siihen sähkäriin vauhtia, ulkopistokkeet on saatava seinään asap! Eli tänään. En halua toista kertaa lähteä huurutuulilasin kanssa, kun kerran vaihtoehtokin on! Jaa, ajastin. Hmm. Onkohan mies sitä ollenkaan ajatellut? Äh. Enivei, siinä puhelimessa puhuessani saavutin jälleen ruuhkatien, ei ole aikapäiviin kestänyt Klaukkalan läpiajo niin kauan kuin tänä aamuna! Eikä moottoritielläkään tainnut kertaakaan mittari nousta yli yhdeksänkympin. Säikähtikö väki oikeasti tätä aamupakkasta näin pahasti?

 

Yllätyksekseni olin tästä kaikesta huolimatta duunissa lähes tähtäinaikaan, 25 yli kahdeksan. Vau! Tuo loppupätkä ilmeisesti meni normaalia vikkelämmin sitten loppujen lopuksi. Yhtä kaikki, puhkuin kiukusta vielä duuniin tullessani ja sain duunikaverit nauramaan, kun kerroin vieneeni tosikoisen hoitoon tien piennarta painattaen. Hyvä, yhdessä nauraminen helpotti vähän ja työpäivä sai alkaa vähän paremmin – joskin monen monen kahvikupin voimalla!