Mies sanoi aamulla, kun herättiin kelloihin vähän ennen puolta seiskaa, että mukavan viikonlopun jälkeen maanantaiaamu tuntuu normaaliakin kurjemmalta. En tiedä siitä, kyseisessä yhdyssanassa on muutenkin kaksi jo lähtökohtaisesti pahaenteistä ja näppylöitä aiheuttavaa sanaa. Maanantai. Aamu. Maanantaiaamu. Voiko olla mitään kamalampaa? No siis voi tietenkin, mutta näin normiarkimielessä… Minulla on pyjama, jonka rinnuksilla on uninen rotta ja sen alla lukee Don’t do mornings …or Mondays. Että lähdetään nyt siitä.
Sängystä oli mega-vaikea vääntäytyä ylös ja pesulle. Sukkahousut oli vaikea pukea jalkaan ilman että menivät kieroon. Tosikoinen kiukutteli puserosta, kiukutteli housuista, kiukutteli siitä että isi oli viemässä hoitoon eikä äiti. Esikoinen reppana jäi yksinään kotiin syyslomaa viettämään, kun minä menin puoleksi päiväksi asiakkaalle. Kahvi oli aamulla kotona sentään hyvää, mies keitti taas parempaa kahvia kuin minä olin eilen onnistunut keittämään.
Matkalla asiakkaalle ei liikennekään ollut ihan niin ruuhkainen kuin yleensä maanantaisin, johtuen kaiketi juuri tästä reunuskuntien syysloma-ajasta, jotain hyvää siis sentään. Olin sen verran ajoissa, että päätin poiketa hakemaan matkan varrelta huoltsikalta kahvin, ettei tarvitse juoda automaattikahvia asiakkaalla. Hain kahvin, tulin autolle kuunnellakseni radioa samalla kun juon kahvini ja poltan tupakan. Mutta kappas, jälleen oli stendari himassa, väärän rotsin taskussa. Pitäisi vaan opetella himassa käyttämään jotain muuta kuin käsilaukun sytkäriä… Takas sisään siis, ostamaan sellainen.
Asiakkaallakaan ei kommelluksilta vältytty – ja yksi niistä seurasi tänne himaan asti meilitse. Kaverilta tuli aamupäivällä viesti, ettei saatu lippuja Metallican konserttiin. Juuri ennen kotimatkaani soi puhelimeni, se oli minulle erittäin vaikea ja surullinen puhelu, jonka hoitamista olin vältellyt, mutta nyt se minut tavoitti. Himassa outlookissa odotti toinenkin kurjanpuoleinen meli. Pakstimesta sulatettu leipä meni korpuksi mikrossa.
Joskus vaan on näitä päiviä. Ja yleensä ne on maanantaita. Tänään on päässyt itku parikin kertaa ja muutama valittu sana (tai ehkä pikemmin harkitsematon…) suusta. Jospa loppupäivä olisi parempi. Enpä vaan ihan jaksa siihen uskoa…
System Failure for the Masses 
Voi maanantai sentään.
Voisiko olla niin, että jostain kumman syystä, kun se ensimmäinen epäonninen ja pahantuulinen maanantaiaamu on ollut, niin se olisi jättänyt jälkeensä pahan olon karman, joka seuraa täältä ikuisuuteen?minä joka etsin ja opettelen henkistä hyvää, ennen enemmänkin kausittain, nykyään lähes päätoimisesti, muista lukeneeni tai kuulleeni aiheesta joskus jotain, mitä nyt en selväkielisesti muista tähän hätään. Suurinpiirtein kuitenkin sillä idealla, että maanantai on vain maanantai päivien joukossa, ja pahasta karmasta saattaisi pystyä pääsemään irti.
Tosi, mitä elämään sitten jäisi, jos ei voisi potea maanantaisyndroomaa, ja epäonnen päivää rauhassa, päivää jolloin on oikeus olla surullinen, itkeä tirauttaa, ja ehkä vain olla pirun huonolla tuulella, siitä periaatteellisesta syystä että maanatait ovat pirun vaikeita.
Summa summarum,elämään on mahduttava tunteita laidasta laitaan, kiukunpuuskia,raivokohtauksia,eripuraa,ja kömmähdyksiä, jotka loppupeleissä joskus naurattavatkin(ehkä)jälkikäteen.Hyvähän se on, että sellainen päivä osuu juuri maanantaille, sillä silloin voi loppuviikon hengittää kevyemmin, ja antaa mukavien tuulien puhaltaa .
Joten siis, oikein leppoisaa ja mukavaa tiistaita:)
Ps.Mulle oli yllätys että vetelit sauhuja.Helpotti kummasti kun on muitakin jotka joskus silloin tällöin sauhuttelevat.Ah, se on niin nautinnollista joskus.
Koitahan pärjäillä:)