Eilen olin palaamassa iltasella kotiin leffareissulta, kun noin Hämeenlinnanväylältä noustessani, auringon häikäistessä silmiäni, jouduin yllättäen laittamaan pyyhkijät päälle. Taivaalta tippui vettä tuulilasiini ihan kunnolla. Ihan kesken kaiken, vaikka juuri olin ajanut rutikuivaa moottoritietä. Tuulilasin läpi en edes nähnyt sateen lähteestä kuin aavistuksen reunaa, taivas edessäni näytti pilvettömältä ja ilta-aurinko pilkotteli vielä juuri puiden yläpuolella.

 

Noin tuntia aiemmin olin vielä istunut elokuvateatterissa vähän toisenlaisessa sateessa ja paisteessa. Olin ystäväni kanssa katsomassa P.S. I love you -elokuvaa, joka oli vähän erilainen draaman ja komediankin välimuoto. Ei tipu ihan täysin kumpaankaan kategoriaan. Kaunis, vähän erilainen elokuva, josta kuivin silmin selviävän tarvitsee olla joko todella kova ja paatunut tai muuten vain sellainen, jota ei leffat yleensäkään saa itkemään. Vaikka myöntää täytyykin, että oli se aika epärealistinenkin monelta osin, mutta sallittakoon se nyt elokuville muutenkin.

 

Väliin siis satoi, väliin paistoi, kun vuoroin itketti ja nauratti. Se oli oikeastaan melko kivalla tavalla elämänmyönteinen elokuva. Sellainen, että vaikka se itketti, siitä jäi omalla tavallaan hyvä mieli. Sellainen "kaikesta voi selvitä" -mieli. Sellainen "elämä jatkuu vaikeidenkin aikojen jälkeen" -mieli. Joten jos elokuvan aikana, sen herkistämänä, miljoonaan kertaan itseltäni kyselinkin, miten ihmeessä minunkin elämäni tässä vielä käy, jätti elokuvan loppu sitten kuitenkin päällimmäiseksi uskon siihen, että kyllä minunkin vielä käy ihan hyvin. Positiivista.

 

Näihin fiiliksiin sopikin siis jotenkin vallan erinomaisesti tuo yhtaikainen sade ja aurinko. Nyt voi ehkä sataa, mutta aurinkokin on tuolla jossain, ja jos ei sulje siltä silmiään, voi sen nähdä paistavan minunkin elämässäni jopa sateen keskellä. Siitäkin huolimatta, että tämäkin päivä alkoi huudolla ja riitelyllä. Se kuitenkin jatkui anteeksipyytämisellä. Elämää tämä kaikki vaan on. Elämää, joka on vain elettävä. Elämää, joka jatkuu joka tapauksessa. Jos kulkee kohti aurinkoa, pääsee pois sadepilven alta. Kuten eilenkin, kotipiha kylpi ilta-auringossa, sateesta ei enää ollut tietoakaan.

 

Luulen, että minun sateeni kestää vähän pitempään kuin muutaman kilometrin verran – on se vähän rankempikin kuin eilinen sade – mutta koska aurinkokin ainakin satunnaisesti pilkistelee, on mahdollisuudet hyvät päästä sateen alta pois vielä kokonaankin. Sitä paitsi, Alatalokin laulaa, että kun aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä. And summer is good 🙂 Sitä odotellessa.