Ehkä joku vielä jonain päivänä selittää minulle, miksi it-ihmisten kokoontumiset aiheiden tai aiheettomuuksien ympärille ovat bootcampeja. Ei siis tietenkään saapasleirejä, kuten niin näppärästi taas suomensin, vaan boot as in tietokoneen käynnistäminen. Ymmärrän siis tavallaan yhteyden, mutta ei niitä koneita tänäkään viikonloppuna kovin monta kertaa bootattu ainakaan boottaamisen ilosta vaan kyllä ne puheenaiheet ja ryhmätyöt ihan muissa aiheissa kulki. Okei, lopetan saivartelun, vaikka se mielipuuhiini kuuluukin, etenkin hiukan yliväsyneenä.

 

Kyseessä siis on tällä kertaa ITpro.fi-yhteisön saapasleiri, jolla olin itse ensimmäistä kertaa mukana. Ai mikä ITpro.fi? Jos et ole it-ammattilainen eikä tietotekniikka kiinnosta, ei kiinnosta varmasti tuokaan (mutta huomaa, että loppublogini ei ole it-häröilyä vaan, well, jotain muuta). Jos taas olet it-ammattilainen etkä ole tuosta kuullutkaan, hyi häpeä! ja kipitä sitten saman tien tutustumaan (luettuasi ensin tämän entryn loppuun, tai sitten älä, whatever). Lyhyestä tässä kohti virsi kaunis: ITpro.fi on suomalaisten it-ammattilaisten kohtaamispaikka, eli ihan sivusto kelle vaan it-ihmiselle, ja ITpro.fi-yhteisö on ko. sivuston sisältöä tuottava asiantuntijoiden ryhmä. Johon minutkin siis on mukaan kelpuutettu.

 

Ja jottei yhteisöityminen menisi ihan vaan virtuaaliseksi vaikka virtualisointi kuuminta hottia nyt onkin, järjestetään yhteisön voimin näitä bootcampeja pari kertaa vuodessa. Ja jotta päästäisiin asiaan, mennään siihen viimein.

 

Eilen aamulla siis starttasin jälleen pihasta lauantaiaamuksi epäinhimilliseen aikaan (jos minulta kysytään), puoli yhdeksältä, ja ajaa huristelin tuonne Asikkalaan, Lehmonkärkeen boottaamaan ja cämppäämään. Sen verran olin ajoajan arvioinut väärin, että olin kymmenisen minuuttia alusta myöhässä, mutta toisaalta, ollen yhteisön harvoista naisista (ilmeisestikin) ensimmäinen cämpille uskaltautunut, hivenen myöhäinen entré oli ihan paikallaan 😉 Sain oikein aplodit sisään tullessani ja pokkasin kaikille sievästi hymyillen.

 

Kahvittelujen, windows-kuulumisten ja lounaan jälkeen suuntasimme mökeille ja rantaan. Päijänne oli vielä ohuenlaisessa jäässä, joka kimalteli upeasti auringossa. Ja maisemat olivat muutenkin melkoisen huikaisevat!

 

  

 

Jotta viikonloppu ei olisi pelkkää nörtteilyä, meille oli järkätty vähän ulkoilma-aktiviteetteja, pienimuotoinen skaba, jota varten meidät jaettiin kahteen ryhmään. Lajeina mm. tandemhiihtoa ja lakanalentistä. Ja extrana vielä vähän frisbee-golfia. Ja sehän oli vallan hauskaa! Siis se kaikki. Kuten myös ryhmäilyt. Ainoa hivenen yksinäinen hetki oli se, kun ukot lojuivat paljuissa, mutten yksin viitsinyt omaani korkata enkä jostain syystä nyt kuitenkaan sitten sinne alastomien miestenkään joukkoon arvannut mennä 😉 Torkuin siis sohvalla tovin kuunnellen fudista telkusta.

 

(paljuni, joka siis pysyikin kiinni)

 

Viimeistään  illallisella totesin, että sujuvasti olin joukkoon ainoana naisena solahtanut, kun sain ensin kohteliaisuuden "sä oot hyvä jätkä" ja sitten löysin itseni jonon hänniltä seisovaan pöytään mennessä 😀 Sieltä kohdin tosin löytyi sitten herrasmies tai kaksi, jotka usuttivat jonossa edelleen 😉 – ei sillä että se olisi sinänsä haitannut… Myöhemmin kahvilla ja konjakilla päättivät kuitenkin asian paikata ja komensivat naisen ensin kahvia hakemaan, jolloin jostain nurkasta kuului "onpa upea näky" vai miten se menikään 😀 Vähän jäi vaivaamaan, oliko kyse ehkä selästäni, siitä että joukossa oli nainen, takkatulesta vai ehkä jostain aivan muusta 😀

 

Ilta se siinä vierähti, puhuttiin asiasta tai asian vierestä tai ihan sujuvasti vaan pilkittiin – vähän painoi jo edellisen viikonlopun valvomiset, joten hiukan oli silmäluomi raskas. Mutta kun se pahin väsy siitä taittui, niin loppujen lopuksi olin nukkumassa vasta puoli kolmen aikaan – mutten sentään vasta viiden aikaan kuten monesti. Päin vastoin, viiden aikaan olinkin yllättäen jo hereillä ja terassilla kuvaamassa auringonnousua "laadukkaalla" nokialaisellani!

 

 

Sen jälkeen palasin kyllä sänkyyni vielä pariksi tunniksi pyörimään, mutta uni ei enää tullut silmään. Puoli yhdeksän aikaan sonnustauduin rantaan kävelemään ja penkille istumaan ja ihailemaan jo korkealla loistanutta aurinkoa, joka kultasi jää komeasti.

 

 

Yhdeksän aikaan sai jo aamupalaakin – oikeesti, koska muka olen matkalla aamupalalle ennen kuin sitä edes saa?! Yleensä kun hädin tuskin ehdin paikalle ennen kuin se laitetaan pois! Kaikkea kummaa sitä toisinaan niin. Aamupalan jälkeen ryhmämme heittäytyi oikein hyödylliseksi, vaikka oman kontribuutioni siihen annoinkin lähes vaakatasossa parin tuolin päällä lojuen. Mutta mikäs siinä, kun muut hoitelivat konepuolen 😉

 

Lounaan ja noin kuudennen kahvikupillisen jälkeen oli aika sonnustautua kotimatkalle ja hakemaat tyttöjä mummilasta, missä olivat tämän viikonlopun. On ollut vähän poissaoleva mutsi heillä, ja ensi viikonloppunakin olen menossa, joskin vain lauantaina iltasella (ja illalla ja yötä myöti, mutta aamuksi kotiin 😉 ). Tänä yönä, muutaman tunnin päästä, haen lentoasemalta oman mutsini, joka palajaa sanojensa mukaan piparkakun värisenä koto-Suomeen seuraavaksi puolivuotiskaudeksi. Jos sitä on tyttäret odottaneetkin, että maamo tulee taas Suomeen!