Eilen, kun olin hakemassa tosikoista hoidosta, aurinko paistoi, mutta kuulemma hetki sitten oli satanut sormenpään kokoisia rakeita. Kun olin varttia myöhemmin hakemassa esikoista ip-paikastaan, satoi, ja kuulemma hetki sitten oli satanut sormenpään kokoisia rakeita. Ylläri 😉 Melkein tasan vuosi sitten muuten satoi myös sormenpään kokoisia rakeita, kun vietettiin esikoisen 6-vuotislastenkutsuja.

 

Kun lähdettiin autolle esikoisen ip-paikasta, satoi JA paistoi aurinko. Alatalon biisi ei oikei päde, silti ei enää ole kesä, vaan se on kyllä kovasti jo ohi. Mutta upea sateenkaari taivaalla kyllä komeili! En tiedä olenko itsekään koskaan nähnyt niin upeaa vahvaa sateenkaarta. Jokainen väri erottui selkeänä raitana ja näkyvillä oli hienosti valon koko silmälle erottuva spektri. Niin lähellä se oli, mutta aina karkasi kauemmas, kun sitä kohti ajettiin. Ja esikoinen tietenkin kysyi, miksei sateenkaaren alle pääse 😮

 

Illaksi mentiin Jumboon, sillä piti ostaa kaikenlaista tarpeellista huomenna vietettäviä synttäreitä varten. Kun tultiin kotiin Jumbosta, pari tuntia myöhemmin, oli taivaalla iso kultareunainen pilvipeite. Siellä, missä aurinko oli laskemassa, oli kirkas taivas, mutta me ajettiin "pimeällä puolella" kuten lapset sanoivat ja toivoivat, että pääsisimme pilven alta pois ennen kotiintuloa. Mutta niin vaan oli kaukana pilven reuna, vaikka näyttikin olevan lähellä, että eipä päästy valon puolelle, ei. Toiveikkaana esikoinen arveli, että uusi talomme saattaisi olla valon puolella. Sitähän ei voi tietää.

 

Tänä aamuna kun herättiin, oltiin definately valon puolella. Tai oikeastaan, eihän siellä pimeää puolta ollutkaan, kun ei taivaalla ollu pilven pilveä. Shortsit jalassa ja narutoppi päällä menin pihalle niittämään viidakkoamme. Puolivälissä hommaa mietin jo, pitäisikö käydä vaihtamassa bikinit päälle, kun oli niin kuuma. Onneksi en käynyt. Sillä siihen mennessä kun aloin haravoida irtoheiniä nurmikoksi muuttuneelta pihalta, oli noussut tummat pilvet ja kylmä pohjoistuuli.

 

Myöhemmin päivällä lapset halusivat pyöräillä tuonne esikoisen koulumatkan varrella olevaan puistoon, sillä tosikoinen ei ole siellä koskaan käynyt. Puettiin päälle fleecetakit ja sormikkaat, mutta silti ilma tuntui kylmältä. Minulla oli aurinkolasit silmillä, sillä aurinko oli paistanut lähtiessämme. Pääsimmeköhän puoltakaan kilometriä, kun alkoi tulla vettä. Ja oli KYLMÄ. Käännyttiin luusereina takaisin kotiin, mutta kun kypärät oli nakattu naulakkoon ja olimme lähdössä kaupassa käymään (en muistanut kaikkea eilen…), paistoi taas aurinko!

 

Ei se mitään. Parempi vaan, ettei menty puistoon, sillä muuten ei olisi kyllä ehditty leipoa kakkuja ja pullia huomiseksi. Mutta nyt on yhdessä tyttöjen kanssa väsätyt herkut odottamassa huomista. Myös kovan onnen täytekakku, joka on koostumukseltaan hiukan outo, mutta maultaan toivottavasti ihan hyvä. Meinasi nimittäin kyllä itku päästä, kun oli viemässä kakkua ulkovarastoon yöksi ja mokoma horjahti ja kaatui 😦 Humpty dumpty kuitenkin saatiin tällä kertaa takaisin kasaan, mutta kerrokset eivät ehkä enää ole aivan, eh, selkeät.

 

Saa nähdä kuinka monta vuodenaikaa huomenna koemme 😉 Se nyt kuitenkin on varmaa, ettei tuolla pihalla tarkene esikoisen synttäreillä tänäkään vuonna.