Kesäpäivä Klaukkalassa kirkastui sateen jälkeen. Koko päivä oli kulunut sisätiloissa siivoten – jopa nahkasohvat tuli huollettua – pelaillen sekä tietokoneella että lauta- ja korttipelejä. Lapset jäivät viimeisimmän pelin, Kaninloikan, jälkeen leikkimään pelinappuloilla ja -korteilla minun siirtyessäni pihalle leikkaamaan nurmikkoa.

 

Siihen mennessä kun palasin sisälle, olivat tytöt jo saaneet aikaiseksi kiitettävän kinatilan, jossa toinen yritti leikkiä kaikella yksin ja toinen tietenkin sabotoida toisen leikkiä parhaansa mukaan. "Tytöt hei, te voisitte…" aloitin, mutta jätin lauseen sittenkin kesken. "Äiti, miks sä alotit vaan ‘tytöt hei te voisitte’, muttet sit sanonutkaan mitään?" tosikoinen kysyi huvittuneena. "Meinasin pitää teille taas jakamispuheen, mutten taida jaksaa, koska ei se mitään auta kuitenkaan. Meinaan vaan, että yhdessä leikkien kummankaan ei tarvitsisi kiusata toista." selvitin syvään huokaisten.

 

Viikkailin pyykkejä tyttöjen yhä jatkaessa kinaamista. Lopulta kyllästyin ja komensin keräämään nappulat ja kortit laatikkoon ja viemään pelilaatikon paikalleen. Kevyellä vääntämisellä laatikko lopulta paikalleen päätyikin ja neljän seinän sisällä oloon kyllästyneet – mutta täysin mihinkään lähtemishaluttomat – tyttäret siirtyivät olohuoneeseen melskaamaan. Esikoinen makasi sohvalla kaikki peitot ja tyynyy päällään tosikoisen repiessä niitä, leikin puitteissa.

 

Ei kuitenkaan kestänyt kauankaan kun hysteerisenä kikattelevat tytöt saivat kevyenä peuhuna alkaneen leikin ihan täydeksi riehuksi. Oli kantapäätä toisen naamassa ja kyynärpäätä kurkussa. Huutoa ja kikatusta, peuhua ja meteliä. Elämäähän se vaan, mutta kun taustalla pauhasi vielä uusi Smurffi-CD noin kymmenettä kertaa päivän aikana, alkoi mekkala olla minulle liikaa. Etenkin kun juuri viikkaamani puhtaat pyykit alkoivat olla vaarassa lentää huiskin haiskin.

 

Komensin lapset huoneisiinsa rauhoittumaan, kun en hyvällä heitä saanut lopettamaan riehuntaa. Pienellä painostuksella kumpikin huoneeseensa painelikin ovet paukkuen, kunhan ensin olivat vuorotellen kokeilleet, joskos sittenkin saisi jäädä olkkariin siskosta poiketen. Smurffit pauhasivat toisessa huoneessa ja eilen ostettu Mika toisessa. Vaikka ovet olivat kiinni löysin itseni keskeltä kakofoniaa, mutta siitä huolimatta olo tuntui yhtäkkiä ihanan rauhaisalta kummankin tyttären mököttäessä huoneessaan ovi kiinni 😀

 

Eipä sitä tietenkään kauan kestänyt, vaan hetken kuluttua tuli ensin tosikoinen luokseni aikeissa lukea vieressäni Akun taskaria ja vain pari minuuttia myöhemmin tuli esikoinen Afrikan tähti käsissään kysymään, kuka pelaisi hänen kanssaan. Mutta ei se mitään, se hetki teki tehtävänsä ja tytöt olivat taas rauhoittuneet. Lupasin pelata heti kun olen tämän kirjoittanut; sillä välin tosikoinen meni siskon pelikaveriksi. Hetken aikaa taas rauha maassa.