Lienee yleisinhimillinen ominaisuus vääntää tuntemattomia sanoja toisiksi. Töissä tosin en kovinkaan usein siihen törmää, tanssitunneilla kyllä, kun joku tanssitermi saa jonkun suussa uuden muodon, joka jää elämään. Minä harrastan sitä töissäkin toisinaan, kurssilaisia (tai ihan vaan itsekseni itseäni) huvittaakseni – tai yleensä tarkoituksellisesti luodakseni muistijäljen.

 

Lapset tietenkin lausuvat sanoja väärin, mistä tulee hauskoja uudissanoja  – esimerkiksi mätitahna on meillä tätitahna (due to tosikoisen lausuntavirhe), joka törmäsi setätahnaan ja niin syntyi lapsitahna, don’t ask 😀 Lapset myös kuuntelevat aikuisten puheesta outoja sanoja, jotka vääntyvät tutumpaan muotoon lapsen suussa. Mutta meidän tytöistä etenkin verbaalisesti sangen taitava esikoinen rakastaa sanaleikkejä ja on näppärä keksimään hauskoja väännöksiä sanoista kuin sanoista. Äitiinsä tullut siis 😉

 

Ihmisellä on pyrkimys yhdistää uusi tieto vanhaan. Se on taloudellista muistin käyttöä, kun ei muodosteta kokonaan uutta muistijälkeä, vaan tieto liitetään vanhaan. Yhteisen rajapinnan ollessa riittävän ohut, ainoa keino on yhdistää uudet sanat johonkin vanhaan ja tuttuun sanaan. Kun uuden sanan merkitykselle ei ole olemassa tarttumakohtaa vanhassa tietoloadissa.

 

Eli, esim. kun tehdään CTORista raptori, jää ceetori mieleen raptorin toimiessa muistisääntönä, jolloin varsinaista uutta muistettavaa on, että siinä missä raptori on sukupuuttoon kuollut lisko, ceetori onkin konstruktori, jota käytetään olio-ohjelmoinnissa. CTORille sellaisenaan ei olisi ollut mitään liittymäkohtaa aivoissani.

 

Tämä on tietenkin hyvinkin tarkoituksellista, joskaan ei aina täysin tietoista. Eri asia on sitten se, että tekee moisesta tietoisen huvin – se tekee elämästä pikkuisen hauskempaa. Joskus vaan tuntuu, että ammattisanaston vääntämistä ei ymmärretä – minulla lienee kieroutunut huumorintaju. Sukuvika 😉

 

[Saippua on tekniikka nimeltä SOAP ja t-ford xml-elementti nimeltä tModel – molemmat liittyvät Web Serviceihin.]