Silloin kun olin lapsi, pulahdin landella järveen kastautumaan heti kun vaan jäitä sai sen verran sysittyä syrjään, että sekaan mahtui. Talvileireilläkin oli vain luonnollista käydä avannossa – ja miksei välillä juoksennella jäällä uikkareissa ja sukissa, auringon paistaessa mukavasti. Siihen neljäasteiseen veteen verrattuna kaksitoista asteinen vesi oli jo lämmintä, joten ei kai ihme, että sellaisessa jo viihdyttiin siskon kanssa pari tuntiakin!

 

Toista se on nykyisin. Uimahallissakaan en meinaa saada itseäni uimaan kuin lämminvesialtaaseen. Kaikki muu tuntuu kuumiin suihkuihin tottuneesta liian ky-hy-hyl-mältä, vaikka luulisi niiden lapsuuden ja nuoruuden avantouintien karaiseen. Ehei. Minusta on muutenkin tullut varsinainen vilukissa, palelen aina ja kaikkialla, paitsi auringossa kesähelteellä, kun varjossakin on vähintään 25 astetta.

 

Esikoiseni sen sijaan on samanlainen kuin minä lapsena, ellei hurjempikin jääkarhu. Kovin monta mahdollisuutta ihan avantouintiin tai kevään ensimmäisiin jäiden sekaan sukeltamisiin ei ole tullut, mutta uimahallien kylmäaltaissa käy ihan mielikseen. Itiksen uimahallin kylmäallas on sellainen pitkulainen, nelisen metriä pitkä, jossa on portaat kummassakin päässä, ja sitä esikoinen ui eestaas uudestaan ja uudestaan. Ja minä kun en varvastanikaan halua niin kylmään veteen kastaa!

 

Esikoinen on muutenkin paljon lämminverisempi kuin minä nykyisin. Nuorena minullekin tuli herkästi kuuma talvellakin ja saatoin vetää hihat ylös esim. luistellessa. Esikoinen on vähän samanlainen, ei palele oikeastaan koskaan, ennemminkin hänelle tulee herkästi kuuma jos on yhtään liikaa päällä. Ja onhan hän tietysti jatkuvasti liikkeessäkin. Niin on tosin tosikoinenkin, mutta hän taas palelee paljon helpommin. Tosikoiselle saa aina pukea enemmän päälle kuin esikoiselle ja silti saattaa sanoa, että on kylmä.

 

Tosikoinen ei myöskään ole paljon välittänyt niistä kylmäaltaista. Isosiskon perässä toki varpaitaan niissä kastellut, ehkäpä jopa uskaltautunut ensimmäiselle portaalle, mutta ei sitten yhtään pitemmälle. Kylmä tulee. Tyttö haluaa lämmintä! Ei siis ihme, että niin kovasti tänään itketti, kun tytär tuli polvia myöten likomärkänä rannasta ylös – oli astunut kiveltä taaksepäin ja suoraan jääkylmään veteen. Onneksi kuitenkin vain (tosikoisen) polvensyvyiseen rantaveteen. Eipä vaan sattunut olemaan vaihtovaatteita mukana kuin sukat, joten lapsi tuotiin kotiin filttiin paketoituna.

 

Tulipa siis tosikoinen ihan tahtomattaan heittäneeksi talviturkkinsa, tai ainakin sen helmat, tänä vuonna ensimmäisenä tästä perheestä. Mies varmaan ui järvessä viimeistään juhannuksena, mutta minä odotan luultavasti heinäkuuhun asti 😀 Esikoinen, noh, menee varmasti järveen uimaan heti tilaisuuden tullen touko-kesäkuussa, vaikka eipä jääkarhun talviturkki heittämistä kaipaa!