Tämä on jotenkin masentava hetki. Todeta, että meidän elämä on niin kiireistä ja ohjelmoitua, että kun joku sairastuu, tulee kriisi. Joka päivä tapahtuu jotain tärkeää, niin että jos joku onkin kipeänä menee kaikki sekaisin. Onko kyse pieleen menneestä priorisoinnista vai eikö tosiaan ole vaihtoehtoa?

 

Siitähän on jo yli viikko kun tosikoinen sairastui. Ihan vaan flunssaan tai influenssaan tai mihin lie, kuumetta ja vähän nuhaa ja yskää. Esikoinen seurasi parin päivän kuluttua perässä. Silloin minulla oli lomaa ja lapset saivat rauhassa sairastaa ilman että minulla oli minnekään kiire. Kävi kuitenkin niin, että tämä onkin sitä sitkeää tautia, joka ei muutamassa päivässä menekään. Tai menee, mutta tulee taas. Ja menee ja tulee, enkä tiedä milloin tytöt ovat oikeasti terveitä, milloin vain leikisti.

 

Molemmat olivat lauantaina kuumeettomia. Mutta sunnuntaina tosikoisella nousikin jälleen kuume yli 39 asteeseen. Esikoisellakin oli illalla kuumetta 38 astetta. Mutta jäinkö minä kotiin maanantaina heitä hoitamaan? Tai jäikö mieheni? Ei, ei kumpikaan ehtinyt. Kummallakin oli tärkeä ja kiireinen projekti kesken töissä. Onneksi miehen työnantaja maksoi hoitajan lapsille, jotta me pääsimme töihin olemaan tärkeitä ja kiireisiä.

 

Esikoinen olikin maanantaina taas kuumeeton, joten hän meni tiistaina hoitoon. Tiistainakin oli hoitaja tosikoisen kanssa, joka olikin silloin kuumeeton – ja on yhä, eli uskallan jo olettaa, että hän ainakin olisi jo terve. Sen sijaan esikoisella nousi eilen taas lämpö 38 asteeseen, joten tänään olin minä hänen kanssaan kotona.

 

Esikoinen oli iltapäivästä varsin väsynyt, mutta lämpöä oli vain vähän 37 pintaan. Mitä siitä pitäisi ajatella? En minä tiedä, onko hän vielä kipeä vai vain toipilas. Toivoin, että mies voisi varmuuden vuoksi olla hänen kanssaan huomenna kotona, jotta saisi toipua rauhassa kunnolla. Minä kun en huomenna yksinkertaisesti voi olla kotona. Huomenna minun on pakko kuunnella kevään varmaan tärkein kurssi uusien työtehtävieni kannalta.

 

Mutta voiko mies sitten olla huomenna kotona? Eipä voikaan. Hänen on pakko huomenna saattaa yksi töihin liittyvä asia päätökseen. Ja hänen on pakko saada huomenna kuntoon hommat, joilla on deadline perjantaina. Ja sitten hänellä on vielä taloon liittyviä asioita suoraan töiden jälkeen, jotka on pakko hoitaa, jotta saadaan rakennuslupahakemus jätettyä heti alkuviikosta.

 

Mitä siis eteen? Hoitajaa ei enää huomiseksi ehdi saada, eikä ole ketään isovanhempaakaan avuksi. Surkeat vanhemmat tulevat näin siihen tulokseen, että lapsi on sitten varmaan riittävän terve hoitoon. Tai sitten ei ole. Illan lopuksi kun mittari näytti jälleen 38 astetta. On siis vaan pakko järjestää asia jotenkin.

 

Bilsan maikkani aikoinaan sanoi, että pakko on vain kuolla ja sekin vain jos lakkaa hengittämästä. Mutta kyllä se vaan niin on, että kovin monet pakot kuitenkin sanelevat meidän elämää. Se vaan on se karu totuus.