Ehdottomasti paras koskaan kuulemani selitys Valentine’s Daylle on, että se on suomalais-amerikkalaisen ohjaajan Valentine Vaalan kehittämä päivä, joka tuotiin Suomeen ystävänpäivänä, koska suomalaisilla olisi muuten menneet vaalat ja vellit sekaisin. Näin selvitti radiomainoksessa (olikohan se nyt sitten Eniron numeropalvelun) Der Bessewisser, joka on opiskeluaikanaan ollut kesätöissä millon missäkin, esimerksiksi Universal Studioilla sii… -apulaisohjaajana.

 

Koulussa aikoinaan, kun Suomessa ei mistään ystävänpäivistä vielä puhuttukaan, meillä vietettiin Valentine’s Dayta. Meillä oli aina luokassa postilaatikko vähän ennen Valentine’sia ja sinne sai sitten laittaa viestejä jaettavaksi Valentine’sina sille special jollekin. Ikävä kyllä tietenkin joukossa oli aina niitä kiusaviestejäkin, mutta olihan se hauska saada ja lähettää ihailijapostia. Nimellä tai ilman 😉 Siitähän Valentine’sissa on alun alkaen kyse. Rakkaudesta. Be my Valentine -viesti on tarkoitettu sille, jonka kanssa haluaisi olla. Ei sitä joka hepulle viestitetä!

 

Valentine’s Day ei (koulun ylemmillä luokilla) olisi ollut mitään ilman perinteistä Valentine’s Ballia, joka alkoi naamiaisilla ja jatkui discolla nuorempien lähdettyä kotiin. Meillä ei koulussa monta discoa vuoden mittaan ollut, mutta niistäkin harvoista Valentine’s disco oli The One. Se tärkein. Koska siellä oli kaikki. Monesti myös joitakin jo koulusta lähteneitä, mikä oli toisinaan hyvinkin oleellista 😉

 

Ystävänpäivä lanseerattiin Suomeen vuonna 1987. Minä en ole tähän päivään mennessä oikein päässyt sisälle siihen. Joitain kortteja joskus vaihdoin kavereiden kesken – kun kerran sain heiltä kortteja, pitihän sitä takaisin. Mutten oikein ole koskaan ymmärtänyt, kenelle niitä kortteja pitäisi oikein antaa ystävänpäivänä. Missä menee raja, kenelle niitä annan, kenelle en? Miehelleni toki joskus silloin seurusteluaikana laitoin kortin, mutta se menikin ihan siihen valentine’s-kategoriaan.

 

Ystävyys sinänsä on varmasti päivän arvoinen asia. Mitä olisi elämä ilman ystäviä? Kamalan yksinäistä! Kuitenkin, enemmän kuin hyvän ystävänpäivän toivotuksia, odotan ystäviltäni sitä kanssaelämistä "joka päivä". Ei nyt silleen joka päivä, mutta you know. Sellaista esimerkiksi, että kun duunissa lähti yleinen ilmoitus osastonvaihdoksestani, sain ystäviltäni ihania kannustavia onnitteluita heti. Se on tärkeämpää kuin ystävänpäiväonnittelut!

 

Ystävyyden määritelmä minulle on yksinkertaisesti frendien tunnarin mukaan I’ll be there for you. Olipa asiat hyvin tai huonosti, ystävä on se jonka kanssa sen voi jakaa. Ystävä on se, joka pysyy vierellä, tukien ja kannustaen ja tarvittaessa lohduttaen. Ei sen kanssakäymisen tarvitse olla mitään frendit-tiivistä, voi olla pitkiäkin taukoja yhteydenpidossa. Mutta silti jaetaan elämän iloja ja suruja kun jutellaan ja tavataan. Sitä se on. Se ystävyys.

 

[Paras ystäväni sen sijaan viettää tänään kotipäivää flunssaisten lasten kanssa. Tosikoisella puhkesi illalla silmätulehdus, joten se oli jo selvä peli ja molemmat jäi kotiin lepäämään.]