Minussa on varmaan jotain vikaa, kun päässäni aina soi joku biisi. Eikä tarvita kuin yksittäinen sana tai lause, josta tulee joku kappale mieleen, niin eiköhän se jo ala soida päässä. Eikä siitä pääse eroon kuin biisiä vaihtamalla. Eli aina siellä päässä soi jotain. Doc doc doc doc doctor beat, won’t you help me doctor beat…

 

Esimerkiksi tänään työmatkalla mies jälleen kerran kommentoi Musti&Mirri -nimistä eläinkauppaa matkamme varrella sanomalla vain ääneen "Musti ja mirri ja pikkuinen pirri on riihelle saapuneet" niin enkös jo alkanut sitä hyräillä. Piti ihan laittaa radio hetkeksi päälle, että sain jukeboxini nollattua.

 

Ja viime sunnuntaina heräsin sikeästä unesta suoraan hyräilemään Uriah Heepin Lady in blackiä, vaikken edes muista, milloin sen olen viimeksi radiosta kuullut. Mutta päässä se vain soi – ei sanat, mutta se sävel. Sitä hyräilin antaumuksella ja tanssin tietenkin samalla. Aamushow perheelle 😉 Ei sillä, että siinä olisi mitään uutta kenellekään, tanssin (ja laulan) himassa muutenkin jatkuvasti 😛

 

Taidan olla muutenkin sellainen fraasi-ihminen vai mikähän olisi oikea ilmaisu. Yksittäisistä sanoista tai asiayhteyksistä saan mielleyhtymän asiaan suoraan tai jotenkin etäisesti liittyvästä fraasista, jostain laulunsanoista tai vaikka telkkarisarjasta tai niiden nimistä. Irrelevant and obscure and totally unnecessary. But hey hey, what can I do?

 

Ei minulla silti mikään supermuisti ole, että oppisin kertakatsomalla tai -kuulemalla kokonaisen elokuvan tai biisin ulkoa. Minulla on pari työkaveria, jotka oppivat. Siinäpä vasta rasite 😉 Mutta jotain aina tarttuu. Riittävästi, että pystyn laulamaan mukana melkein mitä vain (ja loput arvaan) – ja riittävästi, että melodiat nyt vähintäänkin todellakin tarttuvat tuonne muistipintaani pysyvästi. Ja ponnahtelevat sitten kummallisissa yhteyksissä pintaan. Enkä minä osaa sitten pitää suutani kiinni 😛

 

Huolestuttavinta on kuitenkin se, että jos ei mikään valmis biisi soi päässä, laulan usein ihan omiani. Esimerkiksi kotona, kun komennan lapsia riisumaan ja menemään pesulle, saatankin tehdä sen laulaen. Isoäidilleni se tosin ei ole mikään uutinen – hän kun aina jaksaa muistella sitä, miten vietti eräänkin tunnin kanssani auton takapenkillä minun laulaessani kaikesta, mitä näin. Joskin olin silloin vain parivuotias (tai pari siitä yli, mistä minä tietäisin).

 

Enivei, nuorempi tyttäreni on muutamankin kerran kommentoinut laulamistani: "Äiti, laula vielä, kun sä laulat niin kauniisti." Täytyyhän sitä totella lastaan, kun oikein kohteliaisuuden kera pyytää 🙂