Luokassa oli hiljaista. Kuului vain ilmastoinnin ja koneiden tasainen hurina. Istuin opettajan pöydän takana, puhuin ja näytin kurssilaisille jotain koneelta. Yhtäkkiä, kesken lauseeni, kuului jostain hirveä rysähdys. Pomppasin ilmaan ja suojauduin näytön taakse. Kunnon "ducking". Ja saman tien purskahdin nauruun – samoin kuin kurssilaiset, joiden näköpiiristä olin yhtäkkiä kadonnut.

 

Olen aina ollut kamalan herkkä säikähtämään. Joskus ollessani nuori, mutsi sai kicksejä siitä, että se hiippaili kylppärin oviaukkoon minun pestessäni hampaita ja hipihiljaa vain katsoi minua ovenraosta, kunnes huomasin hänet ja säikähdin. Ei ollut yksi kerta, kun löysin itseni lattialta sen jälkeen – polveni vain pettivät alta.

 

En tiedä johtuuko se nopeasta reaktioajastani, siitä, ettei järki ehdi mukaan kun jo vaisto reagoi yllätykseen. Vai johtuuko se siitä, että uppoudun monesti niin täysin siihen mitä teen, että mikä tahansa ulkopuolinen pääsee yllättämään minut helposti. Nimittäin minun säikäyttämisekseni riittää ihan sekin, että teen tässä koneellani töitä ja joku hipsii riittävän äänettömästi moikkaamaan. Pomppaan puoli metriä ilmaan (paitsi että pöytä pysäyttää pompun alkuunsa).

 

Se hassu puoli tässä on jälleen se, että toisaalta olen hyvin alert ihminen. Eli jos en päästä itseäni vajoamaan ajatuksiini tai työhöni, huomaan ja huomioin kaiken ympärilläni. Ei minua silloin yllätetä! Mutta heti jos annan itseni upota, olen helppo saalis. Ja uppoan aika helposti.

 

Pimeässä olen aina helppo saalis. En minä enää sitä pelkää, joskus pelkäsinkin. Vielä päälle kymmenen vanhana jos jouduin olemaan yksin kotona pimeällä, laitoin aina himassa kaikki valot päälle, korvalappustereot korville (etten kuulisi mitään kummallisia ääniä 😉 ) ja vaelsin ympäri kämppää tarkistamassa, että kaikki on hyvin joka paikassa. Kyllä minä sen tiesin, ettei siellä mitään ollut, mutta järjellä ei vaan ollut paljon tekemistä asian kanssa. Pelot ovat irrationaalisia.

 

Niin siis enää en pelkää pimeää. Mutta silti olen pimeässä aina hyvin hyvin varuillani. Ja varmaan juuri siksi, että pelkään koko ajan yllätystä, säikähdän 100% varmasti, jos minut yllätetään.

 

Minkäs sille mahtaa, säikky mikä säikky 😉