Sanoilla on ihmeellinen voima. Ne voivat lyödä maahan tai nostaa metrin verran ilmaan. Niillä voi satuttaa ja niillä voi parantaa. Niillä voi aiheuttaa murhetta ja suurta iloa.

 

Minä olen saanut viime aikoina niistä paljon iloa 🙂 Onko mitään parempaa kuin se, että läheinen ihminen kertoo, kuinka paljon sinusta välittää?  Kyllähän minä tiedän, että vanhempani ja mieheni ja lapseni ja siskoni minua rakastavat. Mutta silti tuntuu hurjan hyvältä, kun mies sen joskus sanookin. Kun sisko tekstaa, että olen hänelle tärkeä. Kun tytär ottaa kaulasta kiinni ja sanoo rakastavansa. Mutsi onkin tässä lajissa sitten "vähän" more frequent 😀 Kuten minäkin omia lapsiani kohtaan.

 

Niin hyvälle mielelle kuin näistä sanoista tuleekin, eivät ne merkitsisi mitään ilman tekoja. Jos sanookin rakastavansa, mutta kohtelee toisin. Jos teot ovat ristiriidassa sanojen kanssa. Ihminen ei loppujen lopuksi usko sanoja, vaan niitä tekoja. Sanat jäävät roikkumaan ilmaan, jos niillä ei ole toiminnan tukea. Teot yltävät tunteisiin. Sanat vain aivoihin.

 

Sanat silti kruunaavat teot. Teotkaan eivät yksinään riitä. Ne riittävät pitkälle, pitemmälle kuin pelkät sanat. Mutta teotkin tarvitsevat sanoja. Siinä missä sanat tarvitsevat tekoja todistamaan sanat oikeiksi, teot tarvitsevat sanoja todistamaan, että toinen on ymmärtänyt teot oikein. Että tekojen aiheuttama tunne on validi.

 

Tullakseen kokonaiseksi ihminen tarvitsee vauvasta mummoon tai vaariin asti läheisyyttä, hellyyttä ja rakastavia tekoja niiltä, jotka heistä huolehtivat, niiltä, jotka ovat lähellä. Ihmisen tarvitsee tuntea olevansa rakastettu. Ja vauvasta mummoon tai vaariin ihmisen tarvitsee kuulla olevansa rakastettu. Ne täydentävät toisiaan ja ne täydentävät ihmistä. Ne luovat perustan vahvalle itsetunnolle ja terveelle itsensä rakastamiselle.

 

Siksi minun on niin hyvä olla. Minulla on ympärilläni roppakaupalla ihmisiä, joita rakastaa ja jotka rakastavat minua – niin teoillaan kuin sanoillaankin. Kiitos 🙂