Maailmassa on aivan liikaa salasanoja. Jälleen kerran, ihan vain saadakseni päivittäisen Dilbert-annoksen sähköpostiini, jouduin rekisteröitymään taas yhteen uuteen palveluun. Ja taas on yksi salasana lisää muistettavana.

 

Olen yrittänyt käyttää salasanoja näihin kaikenkarvaisiin nettipalveluihin jotenkin taloudellisesti. Käytän niissä pääsääntöisesti muutamaa tiettyä salasanaa vähän vaatimusten mukaan varioiden. Silti niitä salasanoja on monta. Ja lisäksi pitäisi muistaa, mikä niiden kaikkien käyttäjätunnus on. Sähköpostiosoite (mutta mikä niistä?), puhelinnumero vai jokin ihan kaikesta irrallinen username? Ja sitten yhdistää oikea käyttis oikeaan salasanaan. Mission impossible.

 

Kirjoittelen niitä siis ylös, ihan kaiken uhallakin. Koneellani on niitä pitkä lista – mutta sekin on salasanasuojattu ja mikä ihme se sitten olikaan? Ja sitten on lippusia ja lappusia siellä ja täällä. Suurimman osan olen koittanut kerätä yhteen ja samaan paikkaan, kaiken uhallakin.

 

Osaan lappusista olen yrittänyt kirjoittaa vinkein, mistä palvelusta on kyse, mikä se tunnus on ja mikä salasanavariaatio. Se on osoittautunut aika ongelmalliseksi, sillä en suin surmin muista, mihin vinkit loppujen lopuksi oikein viittaavat. Niissä on kuitenkin potentiaalia, sillä kun etsin ihan tietyn palvelun tunnareita, voi jopa päässä kuulua klik ja yksi+yksi yhdistyä oikeaksi kombinaatioksi. Aika toivoton on sen sijaan lappu, jossa vain lukee salasana. Sellainenkin minulla on.

 

Sitten kun soppaan lisätään vielä korttien tunnarit ja puhelimen pin-koodit, ollaan jo aika hukassa. Viimeksi en meinannut saada autoa tankatuksi, kun muistin kortin tunnusluvun ensin väärin. Ja kun puhelimen joutuu sulkemaan välillä, saa aina miettiä uudestaan, mikäs koodi sen taas avasikaan.

 

Jotenkin tuntuu, että kyllä tässä pitäisi olla jokin helpompikin tapa. Joku yhtenäinen tunnistus, jolla kaikki toimisi. Sillä eihän tällaisesta koodi- ja salasanaviidakosta selviä se vanha erkkikään!