Toiset kasvaa ja toiset kutistuu. Huomasin tänään ilokseni, että vuosi sitten kuivuriin eksyneet ja siellä ikävästi niukin naukin päälle enää mahtuviksi kutistuneet farkkuni ovat taas vyötäröstä suorastaan vähän väljät! Way to go, girl 🙂 Tänä syksynä olenkin taas vähän kutistunut, sekä kiloissa että vaatteissa mitattuna.

 

Onneksi en kuitenkaan aivan siten kuin mieheni tässä tänään lapsia hauskuuttaessaan esitti. Lapset, esikoinen jotenkin erityisesti, kasvavat niin kamalaa vauhtia. Esikoinen yhä liki 10 senttiä vuodessa (pikkusiskonsa viime vuoden aikana vain 5 senttiä, hassua). Tuntuu, että ihan jatkuvasti saa olla vaatekaupassa ostamassa uutta sitä tätä ja tuota. Tänään viimeksi haettiin tytölle uusi talvitakki, kun edellinen on pieneksi jäänyt.

 

Iltapalapöydässä sitten puhuttiin kasvamisesta ja kerroin, että lapsi kasvaa nukkuessaan, joten (pientä aivopesuyritystäkö?) kannattaa nukkua paljon, sanoin, jotta kasvaa isoksi. Mies siihen sitten demonstroimaan. Kuorsasi seisaallaan ja kasvoi kasvamistaan. Totesin perään, että päivän aikana ihminen aina vähän kutistuu, painuu vähän kasaan. Jolloin mies, tietenkin, heräsi ja alkoi lytistyä lytistymistään.

 

Kunnes hänestä tuli pieni vanha mummeli, joka vei meidän pyörät. Ai mitä hä? No kun eräänä aamuna oltiin lähdössä hoitoon ja naapurin (varmasti alle kolmikymppinen) tyttö – eh, rouvashenkilö, mutta, you know… – oli kumartuneena pyöränsä yli, lukkoa avaamassa. Tosikoinen katseli sitä auton ikkunasta ja huudahti hyvin hätääntyneenä: "Äiti, toi vanha mummeli vie meidän pyörät!" Niin, siinä vieressä oli kesällä meidänkin pyörät.

 

Meidän tytöillä on kuitenkin vielä vähän matkaa – ja toivottavasti minulla ja miehellänikin 😉 – siihen, kun alkaa selkä painua kumaraan. Sillä välin saadaan rampata vaatekaupassa tuon tuostakin. Kun toiset ne vaan kasvaa (pituutta). Ja toiset ehkä vähän pienenee (leveyttä).