Joskus viime vuostuhannella, kun vielä opiskelin, pelasin Tetristä ihan himona. Tetriksen pistelasku loppui 20 tai 30 tuhanteen, en muista tarkkaan, minkä jälkeen se jatkui alaspäin. Muistelen ennätykseni olleen jotain 17000 pistettä alaspäin tullen. Mikä harmitti vähäsen, koska se ei kirjautunut top-listalle 😀 Ei sillä, olin joka tapauksessa populoinut listan ihan itse tuloksilla, joita mies ei voittanut millään. Se harmittikin miestä niin pahasti että tämä loi itselleen koneelle oman Tetris-instanssin, jossa oli oma top-lista 😀

Tetrishän on peli, jossa pitää täyttää rivejä erimuotoisilla palikoilla niin että tulee täysiä yhtenäisiä rivejä, jotka sitten häviävät näytöltä. Siinä pitää nopeasti hahmottaa sekä alas tippuville palikoille tarjolla olevat tilavaihtoehdot että tippuvien palikoiden muodot ja kääntelymahdollisuudet. Ja salamannopeasti päättää, mihin ja miten päin ne pinoon tyrkätään. Ja minä olen siinä hyvä. Olen hyvä hahmottamaan muotoja ja tiloja, reaalielämään vietynä jopa painoja, ja täyttämään tyhjiä tiloja maksimitäytöllä.

Hogasin taitoni joskus nuorena, kun kävin mutsin kanssa ruokakaupassa ja tajusin ihan vaistomaisesti sen enempää asiaa edes ajattelematta pakkaavani ruokakassit aina samanpainoisiksi ja sopivasti täyteen. Kuten yhä, silmäilen ostokset hihnalla ja aivoni työstävät jo valmiiksi, miten ne pusseihin sijoittuvat, jolloin tiedän ottaa juuri sopivan määrän pusseja. Tosin luulen, että tähän taitoon harjaantuu ainakin jossain määrin varmasti jokainen jatkuvasti keskimäärin neljä kauppakassia kerrallaan kotiin kantava perheenäiti (tai isä).

Kuten myös tiskikoneen täyttöön, kun sitä jatkuvasti tekee. Mutta vaikka mies ja minä kumpikin täytetään ja tyhjennetään tiskaria, jostain syystä minä täytän sen tehokkaammin kuin mies. Mies valittaa aina, ettei sinne mahdu, että joutuu tiskaamaan osan käsin. Kun taas minä saan 99,9% kaiken aina mahtumaan koneeseen. Aivoni työstävät astiaryökkiön tiskipöydällä ja sen jälkeen vain ladon ne koneeseen. Siksi minusta on oikeastaan vaikeampaa täyttää konetta sitä mukaa kun astioita tulee, joudun ottamaan täytön melkein aina silloin alusta, ja sijoitteluprosessini häiriintyy.

Tänään olen tiskarin lisäksi tehnyt täyttötetristä myös matkalaukkujen kanssa. Tyttöjen laukut oli helpot, kun niissä on vain vaatteet. Eikä omanikaan kovin hankala tapaus, mutta kengät ja matkaan lähtevä johtomäärä (kahden kameran akkujen laturit, kännykän verkkolaturi ja tämän miniläppärini verkkojohto), manuaalipäiväkirjani, toinen matkaan lähtevä kirja, saniteettipussit ja muutama muu randomi tavara toivat haastetta matkalaukun toisen puoliskon pakkaamiseen.

Käsimatkatavarani olivat se hankalampi tapaus. Lähinnä siksi, että pitkin miettiä palapeli niin päin, että kun tiedän, mitä kaikkea pitäisi sinne mukaan saada, piti miettiä niille optimaalinen laukku tarjolla olevasta valikoimasta. Oman lisähaasteensa asiaan toi se, että päätin sittenkin ottaa mukaani ixuksen lisäksi myös samsungini, eli järkkärikameran, jolla on iso laukku. Lopulta päädyin jättämään kameran oman laukun himaan, otan käsimatkarepuksi pehmustetun läppärireppuni, eiköhän se kamera siellä selviä. Ja siinä on valmis tasku miniläppärillekin.

Matkaan on enää pari päivää aikaa. Tyttöjä vähän jo jännittää, itseäni jännittää lähinnä, että saan hoidettua kaikki viimeisetkin matkaan liittyvät errandit ajoissa ja kunnialla ennen lähtöä… Ja se, ollaanko matkan ajan terveinä vai sairastetaanko flunssaa tai a- tai b- tai jotain-virusta koko reissu. Mies on nimittäin kipeä nyt, oireet pahasti samanlaiset kuin meillä oli vuosi sitten jouluna, jolloin tautia kunnon kuumeen kera kesti reilun viikon. Argh.