Minä olen tunnetusti illanvirkku, kukkuja, yömyöhään valvoja, joka ei normaalisti ole nukkumassa ainakaan ennen yhtätoista, useimmiten ei ennen puolta yötä. Unta otetaan palloon sitten aamulla niin pitkästi kuin sallitaan – arkena, uuh, herätys on tappava, viikonloppuna se riippuu lähinnä lapsista. Iltakukkumiseen on ihan luontaisen illanvirkkuuden lisäksi syynä se, että vuorokaudessa on vaan liian vähän tunteja kaiken sen tekemiseen, mitä haluan tehdä.
Viimeiset vuodet riesanani on kaiketi luontaisen herkkäunisuuden lisäksi unihäiriöt. Iltanukahtaminen on vaikeeta, jos ei osu juuri tasan oikeaan aikaan illalla nukkumaan. Oikean hetken tunnistaminen on joskus helppoakin, mutta useimmiten en sitä edes huomaa, koska teen jotain, joten menen nukkumaan kun tekemiset on tehty. Jolloin unensaanti saattaa kestää pitkään, pitkään, pitkään… Ja sitten saatan herätä aamuyöstä pyörimään. Tai jos vaikka muksut heräilee ja herään siksi kesken unien, en saa kovinkaan helposti uudestaan unen päästä kiinni.
Jos on hyvää seuraa, vietän aikaa kavereiden kanssa, "bilettämässä" (vihaan muuten tota sanaa, mutten keksi parempaakaan kattotermiä just nyt), saattaa kieltämättä kello pyörähtää aamun puolelle ennen kuin olen nukkumassa, mutta unihäiriöinen minä ei saakaan yleensä silloin enää oikein unta, pyörin sängyssä ehkä pari tuntia ja nousen sitten uuteen päivään, jonka selviydyn RedBullin ja kahvin voimin. Seuraavana yönä ei yleensä unihäiriöt vaivaa – voin nukkua kevyesti 13-14 tuntia putkeen. Kahden yön unet kerralla 😉
Välillä tuntuu, että elän kroonisessa univajeessa ja väsymyksessä, viime ajat myös henkisesti. Nyt tuntuu, että kun tämä tietty henkinen väsymystila ja viime aikojen rankka aika on jossain määrin lauennut ja valoisampaa on näköpiirissä, nukkuisin vaan koko ajan – ja nukun muuten sikeästi kun nukun! Eilen menin nukkumaan illalla ennen yhdeksää – mutta kymmenen jälkeen soi puhelin. Ja kun sen puhelun lopetin, ei mennyt kauan kun se soi uudestaan. Niinhän se menee, murphyn lain mukaan, et kun kerran menee ajoissa nukkumaan, soi puhelin värään aikaan 😉
Samahan se pätee niihin lasten heräilyihin. Jos menee aikaisin nukkumaan ajatuksena, että saa kunnon yöunen, varmana jompi kumpi lapsista herää yöllä ja monta kertaa. Jos on ollut vaikeuksia nukahtaa illalla sellaisena yönä kun toinen lapsista herää, herää se lapsi viisi minuuttia sen jälkeen kun minä olen viimein saanut unen päästä kiinni. Ja aamulla, jos on poikkeusaamu, saisi nukkua normaalia pitempään, varmasti soi puhelin tai jotain aivan liian aikaisin. Tai mikä raivostuttavinta, herääkin itse aikaisin, eikä saakaan enää unta.
System Failure for the Masses 
Tutulta kuulostaa.itse olen nyt vasta opetellut laittamaan puhelimen kokoustilaan yöunille mennessäni.En herää vaikka joku tavoittelisikin.Vaikka silloin mietinkin että jos jollain on joku hätä, esim.mun isällä.Mutta toisaalta, hän on hoitokodissa jossa henkilökunta on paiklla, joten…
Minä nukahdan yleensä pian, lähes heti kun pääni laitan tyynyyn.Suurin vaikeus on siinä, milloin malttaa sen pään tyynyyn painaa…:)
Herään usein yöllä, ja valvon hetken, joskus valvon unta saamatta koko yön. Aamulla nukkuisin makeinta unta, ja olen todella kiukkuinen kun tarvisi herätä.
Viikonloppuisin nukkuisin mielelläni pitkään.Mutta viimevkonloppuna heräsin ajoissa, ja ehdin tekemään paljon paljon enemmän kuin normaalisti. Summasummarum..ihanaa olisi nukkua, mutta onko elämä liian lyhyt liialliseen nukkumiseen.Who knows…