Koko kesän ja alkusyksyn on satanut. Ja taas tihkuttaa. Oli siis melkoista uhkapeliä laittaa viikko sitten esikoisen kavereille kutsu picnic-synttäreille. Mutta uhkapeli kannatti, sain panokseni takaisin moninkertaistettuna. Ajattelin kutsuja laitettaessani, että jos nyt suinkin olisi edes kuivaa. Tai jos nyt edes vain tihkuttaa – olisi voitu syödä sisällä ja mennä sitten puistoon. Ja henkisesti varauduin jopa siihen vaihtoehtoon, että joudun sittenkin viihdyttämään yhdeksää 5-8vuotiasta lasta täällä raksan keskellä.
Aamu valkeni tänään kuitenkin puolipilvisenä, yhteen mennessä oli jo ihan kesäisen lämmintä, kun täältä lähdettiin kävelemään lapsilauman kanssa puistoa kohti. Puserot ja takit siirtyivät hyvin nopeasti vyötäröille ja puistossa penkin selkänojaa koristamaan. Matkasimme siis eväiden kanssa tuonne joen toiselle puolelle sellaiseen pikkuiseen suojaisaan ja hiljaiseen puistoon metsänreunassa. Eväinä oli kotona lämmitettyjä hodareita, eilen leivottu sydämenmuotoinen bostonkakku, poppareita ja raffeleita, karkkia ja keksejä, limpsaa ja mehua.
Lapset vetäisivät hodarit alle ja muita herkkuja leikin lomassa. Esikoisen kolme luokkakaveria muodostivat yhden leikkikolmikon, esikoinen ja nyt ekan luokan aloittaneet entiset päiväkotikaverit toisen leikkikolmikon ja tosikoinen parhaan kaverinsa (toisen noista ekaluokkalaisista pikkusisko) kanssa touhukaksikon – kuten aina 😉 Puisto oli juuri niin kiva paikka pitää picniciä kuin olin kuvitellutkin, saatiin olla keskenämme siellä, ja vaikkei leikkitelineitä nyt niin kamalasti ollutkaan, oli sitä metsikköä vieressä ja lapset viihtyivätkin paljon siellä.
Minun roolikseni jäi seurailla touhuja, valokuvata, kaataa juomia ja syödä itsekin 😛 Poikkesin sen verran paikalta, että kävin päivänvalossa kuvaamassa tämän meidän talon sieltä jokivarresta – siltä mutaiselta polulta, missä liukastelin pari viikkoa sitten uusilla lenkkareillani.
Picnicin jälkeen palattiin meille ja lapset antoivat lahjansa synttärisankarille vasta retken jälkeen. Oli päiväkirjaa ja muistikirjaa ja sellaista "ison tytön kamaa" mutta myös leluja: rokki-bratz ja littlest pet shop -leluja. Juhlien jälkeen tosikoinen lähti pyöräilemään ulos, mutta esikoinen jäi leikkimään uusilla leluillaan – ja nyt kun katsovat tuossa dvd:tä koneelta on uudet LPS-lelut rivissä katsomassa myös 🙂
Jotenkin tuo lasten elämä on niin jänskän kaksinaista. Tuo nyt kahdeksanvuotias tokaluokkalainenkin on monella tapaa niin iso jo. Aamuisin tytär hoitelee itse aamupuuhansa, valitsee itse vaatteensa, huolehtii itse itsensä ajoissa kouluun. Ja iltapäivällä on itsekseen kotona tai pyöräilee pitkin tienoita kavereiden kanssa, puistoissa leikkimässä, kavereilla kylässä.
Mutta siellä ison ja itsenäisen tytön sisällä asuu myös pieni lapsi, joka haluaa välillä äidin tai isin syliin istumaan, tarvitsee halia, tulee yöllä viereen nähtyään pahaa unta. Lapsi, joka yhä tykkää leikkiä – ja toivottavasti tykkääkin vielä pitkään! Ja samaa kaksinaisuutta alkaa näkyä nyt tosikoisessakin. Tosin vielä niinpäin, että pienen ja leikkiväisen lapsen sisältä alkaa kuoriutua iso tyttö, joka osaa pyöräillä tässä lähimaastossa itsekseen, joka toimii monessa kohdin niin ison tytön lailla, että ihan hämmästyn.
Niin kliseistä kuin se onkin, vuodet vierivät hirveää vauhtia. Siitä on todellakin jo kahdeksan vuotta, kun tulin kotiin Kättäriltä sen mustatukkaisen nyytin kera. Sen, joka nyt voitti yhden sääruletin ja sai viettää kivat ulkoilmasynttärit kavereineen.
[Lisää synttäripiknikin kuvasaldoa löytyy Flickristä.]
System Failure for the Masses 
Mahtava juttu, että sää suosi Monaa ja pääsitte viettämään kivat kaverisynttärit ulkoilmassa. Niin ja onnittelut vielä näin jälkikäteen 8-vuotiaalle 🙂
Pöh, mulle ei vielä oikein ole tämä palvelu avautunut logiikaltaan. Edellinen kommentoija olin siis minä eli Susanna from Syysvauvat2000.
Vasta söin aamupalaa…n. 1 tunti sitten! Sitten kun katson sun kuvia, jossa bostonkakkua ja nakkihodareita…aahh! Tahtoo heti syödä jotain.