Eikä ole meidän likat kauas tästä puusta pudonneet, katolta eivät ollenkaan. Olipa sitten kyseessä meidän välikatolle menemisestä tai ihan tuonne ylös tiilikatolle kiipeämisestä, ei tarvitse kahta kertaa kehottaa – ei tarvitse kehottaa ollenkaan, kunhan ei kielläkään – kun jo ovat neidit ylhäällä. Kesällä laitettiin noita meidän ilmanvaihtoputkia välikattoon ja siellähän nuo olivat tyttäret mukana touhussa, jos ei muuten niin kattotuolien tukipuilla keikkuen – jos siis meillä joskus katto uhkaa romahtaa, tiedetään kyllä mistä se johtuu 😀

Tänään puolestaan miehellä oli hommaa ihan tuolla ulkona katolla, laittoi liesituulettimen läpivientiä. Miehellä on korkeanpaikan kammo, joten noiden kattopuuhien tekeminen on miehelle eräänlainen pelkokerroin, mutta urheasti on kammonsa selättänyt ja katolle kiipeää tarpeen tullen ja tekee siellä sen mikä pitää. Tänään kiipesin minä sinne avuksi, ts. kantoavuksi, jottei tarvitse kiivetä tikkaita moneen kertaan saadakseen kaiken tarvittavan ylös, en minä siellä siihen itse putkenpätkän laittamiseen osallistunut, ei siinä kahta kaivattu. Minä keskityin kuvaamiseen. Katolla on magee kuvata.