Olipa oloni lenkiltä kotiin palatessani melkein yhtä euforinen kuin Elisa Doolittlellä tanssiaisten jälkeen 🙂 Ensimmäinen juoksulenkki kuukausiin, ensimmäinen hyvältä tuntunut juoksulenkki tänä vuonna! Ensimmäinen juoksulenkki astmalääkityksen aloittamisen jälkeen – viikon olen nyt kortisonia hengitellyt aamuin illoin. Juoksin varovaisesti, noin 5,5km – ja se tuntui niin hyvältä! Olisin voinut juosta vaikka miten paljon lisää, joten loppumatkasta poukkoilinkin vähän, ihan vaan pidentääkseni lenkkiä edes pikkuisen.

 

Ihanaa, miten helppo oli hengittää pitkästä aikaa juostessakin – douppasin vähän avaavaa alle, lekurin ohjeiden mukaan. Eikä keuhkoihin sattunut. Ja happi kulki lihaksiin. Muutenkin olen huomannut, miten hengittäminen on käynyt iisimmäksi, miten keuhkoni eivät ole kipeät enää. Ei ole kivaa, että on astma, mutta kun se kerran on, on kivaa että se on diagnosoitu ja lääkityksessä 🙂 Olo on niin paljon parempi – ja pääsen taas juoksemaan. Jippii! Miten mielettömän paljon olen sitä kaivannut, miten mielettömän paljon tuollainen yksittäinen asia voi tuntua elämänlaatua parantavana seikkana 😀 Ihan vaan se, että pääsee taas lenkkipolulle tarvitsematta pelätä, että keuhkot repeävät matkalla.

 

Ja uudet lenkkaritkin tuntuivat erinomaisilta, kevyet ja mukavat juoksukengät. Kyllä taas kelpaa!