Herätyskello pärähti soimaan viideltä. Vääntäydyin istumaan, nojasin ohimoani hetken aikaa kylmää seinää vasten, yritin avata silmiäni. Yrityksen epäonnistuttua kömmin sängystä ja silmät puoliummessa tassuttelin olohuoneeseen, mistä pilkotti valo – mutsi oli jo täysin valveilla. Tipahdin matolle risti-istuntaan (meillä ei enää ole pesuhuoneen ovi kumollaan olkkarin lattialla vaan suorastaan paikoillaan, woohoo) ja juttelin hetken mutsin kanssa, joka oli yöllä kuullut perähuoneistamme – niistä missä ei vielä asuta vaan on kaikki tavarat varastoituina – jotain outoja ääniä. Kuului jälleen tussaus, koitin käydä puolipimeässä tutkimassa asiaa, mutten keksinyt syytä. Enpä ole ennen moisia kuullut!

 

Laahustin suihkuun ja mietin ääniä, unia ja en-mitään lämpimän veden valuessa ylitseni. Miten kaikki näyttäytyykin niin ankeana ja pelottavana niin aikaisin aamulla? Mietin, että näinköhän alan sitten pelätä omassa kodissani. Kummallista ääntä pitää tutkia uudemman kerran päivänvalossa, vaikka huomenna… Tänään on jo taas pimeää ennen kuin kotiin asti kerkiän. Siellä perällä kun ei siis ole valoja, eikä meidän fikkareita löydy mistään. Yritin yhä heräillä, mutta lämmin vesi sai vain silmät painumaan kiinni – kylmää vettä en silti edes harkinnut! Ihan riittävästi palelin muutenkin, veden lämmöstä huolimatta, sillä pesuhuoneessa ei vielä ole lämmitys päällä.

 

Vaatteet päälle, meikit naamaan, tukka hyvin (ai miten odotan aikaa, että voisin laittaa hiukseni tarvitsematta kävellä kolmea kertaa eestaan keittiön vesihanan ja eteisen peilin väliä!), kick-ass-pumps jalkaan, yön aikana rypistynyt takki päälle (ai miten toivoisin, että olisi naulakko, ettei takkini rypistyisi joka yö mytyssä, johon aina näyttää ilmestyvän muita vaatteita sen päälle, vaikka kuinka koitan asetella sen päällimmäiseksi!). Mutsi lähti ovesta ulos ennen kuin minä olin ehtinyt vetää sitä rotsia niskaani ja ai että sieltä tulikin kylmää ilmaa päälle! Noh, mittari näyttikin vain yhdeksää astetta.

 

Suunta kohti lentoasemaa, kello 5:45. Vähän epäonnistunut startti 😉 en ihan ollut vieläkään hereillä, en ollut keittänyt kotona kahviakaan, tuumasin, että kaipa nyt lentokentälle asti selviän kahvitta, ettei tarvii alkaa himassa kolistella etenkään kun se toinen kahvinjuoja nukkui vielä puolitoista tuntia. Wrong move, jälkiajatuksena. Automatka meni jotensakin toki autopilotilla, mutta siihen mennessä kun oli saatu mutsin laukut lähtöselvityksestä läpi, minulla oli jo huono olo kun verensokeri oli tippunut – eivätkä silmäni jaksaneet vieläkään oikein pysyä auki.

 

Istuttiin mutsin kanssa kahville, tai jotain 😉 Toisin sanoen mutsi joi mehun ja söi croissantin, minä nautiskelin lattea suullinen kerrallaan. Aika hiljaisina istuttiin siinä pöydässä, mutsi lähdössä Kanarialle asumaan, nähdään seuraavan kerran puolen vuoden päästä, kun menen tyttöjen kanssa sinne hiihtoloman aikaan kymmeneksi päiväksi. Systeri käy siellä sitä ennen joulun aikaan, kovasti on houkutellut minua mukaansa silloin, mutten minä voi joulua olla poissa perheeni luota.

 

Seitsemän aikaan mutsi alkoi tehdä lähtöä kohti porttia, minäkin nousin lähteäkseni töihin. Latte alkoi olla tehnyt tehtävänsä, sen toisen, nautinnon lisäksi: silmäni alkoivat viimein pysyä auki. Ajelin töihin, matka kesti puolet vähemmän aikaa kuin olin kuvitellut ja olin asiakkaalla aivan liian aikaisin. Mutta ei se mitään. Tästä tämä päivä lähtee liikkeelle. Lisää kahvia, päivä asiakkaalla, pari tuntia töitä toimistolla, tanssitunti. Johan olen sitten taas kotona yhdeksän aikaan illalla… Jep.