Ihan epäreilua härnäämistä taas ollut tämä alkukesä. Välillä väläytellään niitä ihania lämpimiä säitä, joita kaikki tai ainakin useimmat koko talven on odottaneet ja sitten pudotetaan taas maan pinnalle. Kesäkuu on kylmä, minkäs sille mahtaa. Ei siitä niin kovin monta vuotta ole, kun on Juhannusta vietetty haalareissa – en minä mutta lapseni ja anoppini, tai ainakin nuorempi lapseni ja anopiltakin se ehkä oli jo vähän liioittelua, mutta juu, oli viileetä. Nyt ei paljon paremmalta näytä. Onneksi pakkasin skideille niitä ulkkareita ja fleeceä ja saderotsia mökille megeen, niin eivät vallan palellu siellä.
En minä siis niinkään tuosta sateesta. Se on ihan jees, luonto tarvitsee vettäkin. Vaikka meidän pihaviidakkomme vallan mainiossa kunnossa rehottaakin, tiedän maan kaipaavan sitä vettä. Mutta tuo kylmä! Miksei voi olla vaikka edes 20 astetta lämmintä vaikka sataa? Miksi pitää jäädä alle viidentoista asteen? Tahtoo käyttää kesävaatteita eikä mitään farkkuja, joissa saa kulkea koko pitkän talven! Ja niitä sandaaleja…
Tavallaan näin viikolla tuo sade on ihan okei jopa. Duunissahan tässä joutuu puurtamaan enivei, joten paljon vähemmän harmittaa joutua olemaan neljän seinän sisällä, pimennetyissä huoneissa, kun tietää, ettei ulkona edes paista koko aurinko. Ja paljon vähemmän harmittaa pakata täällä himassa kamoja, kun ei tarvitse toivoa voivansa vetää lonkkaa pihalla auringossa. Tai voihan sitä aina toivoa, mutta kun ei se olisi mahdollista kuitenkaan.
Pitäisi siis aloittaa se pakkaaminen. Yhä vaan täällä kerron, miten pitäisi. Mutta kun tänään on miehen kanssa säädetty hanoja ennenkuin tuo lähti illaksi raksalle ja minun heinikseni jäi vielä laittaa parit tarjouspyynnöt niistä. On se, kun on iso talo, niin hanatkin maksaa yli kaksi tonnia… No okei, mukana on parit elektroniset hanat. En kai koskaan ole väittänyt että minulla (tai oikeastaan miehellä sen paremmin) olisi jotenkin halpa maku. Pois se meistä, parasta sen pitää olla, kun meistä on kyse! Vaikka tulihan tuosta jo sen verran karsittua, että luovuttiin satiinipinnoista hanoissa 😉
Mutta heti kun olen saanut tarjouspyynnöt heitettyä meilitse, alkaa liinavaatteiden viskominen jätesäkkeihin. Ja jos vaika parit pahviboxitkin teippailisi kasaan, voisi olkkarista laittaa ainakin jotain jo sinne. Mutta tämä vaan on nyt sellainen säätö koko muuttoprojekti! Jos valitin silloin tammikuussa pakkaamisen ja muuttamisen vaikeutta, on nyt edessä sitäkin hurjempi operaatio.
Nimittäin tämän kuun loppuun mennessä tarvitsee olla tästä ulkona, mutta meidän taloon meillä ei vielä ole mitään asiaa – hyvä kun edes kamat saadaan sinne varastoitua. Itse lähdetään heinäkuuksi evakkoon isoäitini luo (ainii, pitää kai hommata se mokkula ettei vallan nettipimentoon joudu evakon aikana – se se vasta oliskin!) ja toivotaan syvästi, että mies saa talon muuttokuntoon (lue: valmiina pesuhuone, keittiö ja pari makuuhuonetta ja sisäkatto kaikkialla) sinä aikana, koska minun lomani päättyessä on armonaika loppu. Pakko olla jo taas kotikulmilla tosikoisen hoitopaikan takia.
Että huhhuh vaan! Luulen, etteivät aivoni vieläkään täpöllä suostu käsittelemään tätä asiaa, koska en ole asiasta erityisemmin vielä stressaantunut ja lähinnä nauran hullulle tilantelleemme. Mies kyllä on, ei nuku kunnolla ja maha kuulemma jatkuvasti sekaisin 😦 Kaipa sekin aika minullekin vielä koittaa, mutta minulla on sentään loma tulossa, mies on senkin jo käyttänyt.
Saa nähdä, kuinka paljon pystyn lasten kanssa talolla olemaan ja tekemään lomani aikana. Auttaahan se vähäkin asiaa ja ainakin seiniä olen aikeissa maalata. Jahka lapset kotiutuu mökiltä mennään ens töiks maalikauppaan. Olen heille luvannut värilliset seinät ja saavat tulla itse kanssani maaleja valkkaamaan ettei tarvii valittaa äidin valinnoista 😉 Mutta miten ihmeessä pidän heidät poissa maalaamasta?! Minulla kun ei kärsivällisyys riitä opastaa ja auttaa asiassa, joka on itsellekin vieras – hyvä kun noissa tutuissa jutuissa… Mieluiten teen kaiken aina itse, se kun sujuu niin nopsaan ja kivuttomasti niin.
*Huokaa syvään ja poistuu pakkaamaan*
System Failure for the Masses 
Heh, ihan kun minä keittiössä – siis tuo lasten maalaaminen. Aina sanon lapsille "antakaas nyt äiti tekee nää tästä nopeesti ja äkkii… mummi voi sitten opettaa teitä leipomaan!" Mä kun niiiiin vihaan sitä ruoanlaittoa, etten jaksa sitä ruveta sitten muille opastamaan. Mutta pakko sitten aina välillä antaa lastenkin säädellä, etteivät saa keittiötraumoja lapsuudestaan niinkuin minä sain :DDoo-di! Kamat kasaan vaan ja kaikki turha roskiin! Hyvää se vaan tekee taas vähän realisoida sitä tavaramäärää 😉 aloita vaikka kenkäkaapistas… 😛