Niin se vaan tuli. Se kalenteri-kesä. Esikoiseni on nyt kunnialla ja kiitoksella (aivan kirjaimellisesti, sai erinomaisen todistuksen 🙂 ) suorittanut ensimmäisen luokan koulua loppuun ja siirtyy tokaluokkalaiseksi. Viime torstaina tyttären koulussa oli kevätjuhla illalla, musiikkipainotteinen juhla, jossa tyttönikin lauloi, että kesä katsoo ikkunasta. Lauantaina heti aamusta saivat koululaiset todistuksensa ja kyllä sai äiti tosiaan tokarille hymyillä 🙂 Äitin tyttö 😉 Minun pikkuinen peikkovauvani, josta on kasvanut jo iso peikkotyttö.

 

 

 

Tuotiin todistus kotiin sohvalla torkkuneen iskän nähtäväksi, pakattiin auto täyteen tavaraa, napattiin vielä tosikoinenkin mukaan ja lähdettiin ajamaan kohti appivanhempieni mökkiä, minne tytöt jäivätkin sitten pariksi viikoksi peräti. Matkalla jo iski tosikoiselle ikävä, itki autossa isi-ikävää. Ja sunnuntaina, kun olin lähdössä, oli minulla pieni apinanpoikanen sylissäni, eikä meinannut typykkä millään hellittää otettaan. Jäi silti sinne reippaana siskon ja serkkujen kanssa mummin hoiviin.

 

Minäkin siis vietin mökillä aikaa noin vuorokauden verran. Lauantaina torkuin laiturille, kuunnellen toisella korvalla tosikoisen touhuja, todeten, että niin kauan kuin ei kuulu molskahdusta, neiti lienee vielä kuivalla maalla. Kyllä oli lämmintä ja ihanaa! Ja appivanhempien(kin) mökki on hurjan kauniilla paikalla 🙂 Siellä kelpaa kyllä. Vesi oli vielä silti kylmää, pinnasta rannan tuntumassa 16 asteista, joten eipä paljon tehnyt mieli uida. Mutta pulahdin minäkin sentään, lasteni jälkeen, eli ne kylmätakit (vai miksikä se esikoinen niitä talviturkkeja tässä jonain vuonna kutsui?) tuli heitettyä sentään!

 

 

Ja tottahan sitä tuli saunottua ja syötyä muurikkalättyjä ja paistettua makkaraa ja siiderinkin join siinä saunan päälle. Ja loikoiltua riippumatossa ja tapettua miljoona hyttystä. Kyllä sitä näköjään yhteen vuorokauteenkin saa mahtumaan koko mökkielämän must-listan, jos ei enempää aikaa mökkeilyyn ole 😀

 

 

Hiukan haikeana tyttöseni sinne sitten seuraaviksi kahdeksi viikoksi. Kyllähän ne siellä pärjää, en minä sillä, mutta toki tulee ikävä puolin ja toisin. Ja himpun verran haikeutta lisäsi toisaalta se että esikoinen on pikkuisen flunssainen (toivottavasti ymmärtää noudattaa ohjeitani, jotka itse pyysi minua kirjoittamaan oikein paperille ja toivottavasti pian paranee) ja tosikoinen jää ihan tavan takaa esikoisen ja samaan ikäkastiin kuuluvan serkkupojan leikeistä ulkopuolelle ja on siitä aina yhtä murheissaan 😦

 

Huolimatta ikävästä (joka ei lähtöikävää lukuunottamatta ole vielä ehtinyt iskeä), on aikamoisen nautinnollista olla miehen kanssa kahden pitkästä pitkästä aikaa! Ollaanhan me päivät töissä, mutta tänään sitten jo yhdessä raksalla – minäkin hommissa oikein 🙂 – ja huomiseksi meillä on oikein date: mennään elokuviin ja syömään kunnolla, ja perjantaina päästään kaksistaan yksiin häihin. Ja onhan se mukavaa olla ihan vaan kotonakin kaksin. Ilman ilta- ja aamuhärdellejä. Omassa aikataulussa vaihteeksi. Sehän on jo puoli lomaa lapsellisille!

 

Eikä niitä lapsiakaan tietenkään unohdeta. Jo me eilen illalla päästiin heti heidän kanssaan skype-juttelemaankin. Kännykkäkin kävis ihan hyvin, mutta anopilla on oikein web-kamera, joten olihan se kiva nähdäkin ne likat siellä 🙂 Täytynee hommata web-kamera itsellekin; onhan sille käyttöä sitten maamonkin kanssa jutellessa sinne kanarian suuntaan, kun mutsi sinne elokuussa kokonaan muuttaa. Oi aikoja, oi tekniikkaa. Ja miten hassua, että tietokone-arat äitini ja anoppini ovat ne, jotka patistavat meitä nuorempia hommaamaan sitä web-kameraa 😀

 

Niin, ja ehdin minä eilen illalla mökiltä palattuani yhdet hurjan hauskat hobititkin tanssia – StepUpin kevätjuhla (johon tosikoinen ei tänä vuonna harmikseen päässyt 😦 ) on jo monen monta vuotta ollut minulle aivan olennainen kesänaloittajainen!