Aina välillä muiden blogit ja kommentit herättää niin monta ajatusta, ettei omien kommenttien heittäminen sekaan tunnu riittävän, vaan pitää oikein kirjoittaa ikioma entry aiheista. Niinpä nyt seuraa sekalainen kokoelma ajatuksia, kaikki kyllä jostain tuolta mieleni pohjilta löytyneitä, mutta juuri nyt akuutisti jonkun muun triggeröimiä.

 

 

Mitä sitä ei nainen ulkonäkönsä eteen tekisi? Hiukseni ovat olleen milloin minkäkin punaiset nyt, oliskohan 13 vuotta? ja niiden sävy on vaihdellut elämäntilanteeni ja värjäyshetken mielialani mukaan. Välillä on ollut syvää purppuraa, välillä lähes mustaa vähän ylipoltettua väriä. Välillä melkein oranssia (mutta siitä on aikaa). Nyt on jo jonkin aikaa ollut tätä hehkuvaa punaista, Liven Hypnotic Red, välillä hivenen tummempi Red Passion.

 

Päänahka näiden kanssa tosiaankin menee, kun ovat niin stydejä aineita (mutta ymmärtäähän sen, kun on niin stydi punainenkin sitten!), mutta todellakaan ei muista värisarjoista löydy samanmoisia punaisia. Ja luonteeni, elämäni, fiilikseni – ne vaativat räiskyvää punaista tällä hetkellä. Ei siis auta kuin kestää 😀 Aina se ehtii siitä tasaantua ennen seuraavaa värjäyskertaa 😉

 

 

Näitähän on tässä itsellenikin sattunut jonkinkin verran viimeisen about puolen vuoden aikana, ja toki aina silloin tällöin satunnaisesti muutenkin. Osa on facebookin ansiota, osa ihan sattumalta sattuneita. 

 

Naamakirjasta on löytynyt lapsuuden ajan paras ystäväni, jonka kanssa oltiin paita ja peppu melkein kymmenen vuotta, jostain 4-5vuotiaista lähtien. Ja ala-asteajan paras luokkakaverini, jota en ollut nähnyt ala-asteen jälkeen kuin ehkä kerran ohimennen 15- tai 16vuotiaina jossain pikkusisarusten joulujuhlassa tai jotain. Ja mökkinaapurit, joiden kanssa vietin kesät landella ainakin 6 kesän ajan noin ala-asteikäisinä (ja joiden kanssa oltiin tosin samassa lukiossakin myöhemmin). Ja monen monta muuta vanhaa (jos kohta uudempiakin) ystävää.

 

Ihan sattumalta on tullut kohdattua mm. yksi vanha luokkakaveri ihan ammattipiireissä, toinen oli meillä kurssilla (siitä tosin taitaa olla jo yli se puoli vuotta aikaa).

 

On se joka kerta yhtä häkellyttävää ja toisaalta myös riemastuttavaa kohdata vanha ystävä tai luokkakaveri tai muu tuttu, jonka kanssa on jotain elämänsä aikaa elänyt. Se on kuin löytäisi kateissa olleen elämänsä palapelin palan, vaikka vain pienen, mutta kuitenkin osan sitä suurta kokonaisuutta, joka tekee ihmisestä sen, mitä on.

 

Hassuinta on, että omassa kouluajassani on paljon sellaista, minkä ennemmin uohdan kuin muistan – ja olen melkeinpä onnistunut unohtamaankin kaiken paitsi tiedon siitä, että kamalaa oli – mutta silti on hauska tavata niitäkin luokkakavereita, jotka silloin elämästäni h*lvetin tekivät. Joskus tuntuu, että melkein tekivät minulle palveluksen kiusaamisellaan. Minusta on tullut itsenäinen, itsellinen ja vahva, osittain juuri sen vuoksi. Ihminen on outo olento. Ja minä olen selviytyjä. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

 

 

Minä seurailen myös ainakin ehteissäni noita kuukkelointeja, joilla blogiini/kuviini eksytään. Ne on oikeasti niin hassunhauskoja välillä, ettei paremmasta väliä! Mitä se sitten ikinä kertookaan omasta blogista 😛 Top-listaa google-hauista, joilla pääsee Marilkan pähkinöihin (poissulkien marilka ja peanuts ja playa del cura -haut):

 

– siskon kanssa saunassa

– kolibri

– no pun intended

– puppugeneraattori

– out of my way i am running

– mikä on nuorten mielenterveystilanne

– Italialainen illallinen

– "vitsaa"

– Tulistuva lapsi

– impulssikontrollihäiriö

– "may day"

 

Ja paljon muita, mitkä ei nyt just löydy listalta ja joita en tietenkään muista kun yritän muistella. Välillä sitä vaan ihmettelee, mitä kaikkea ihmiset googlesta etsiikään! Toisaalta, sitten sitä miettii, mitä kaikkea sitä oikein blogiinsa kirjoittaakaan, kun kerran niillä hauilla se oma blogi löytyy 😀