Onhan tämä elämä sekaisin, on. Aamulla lyö todellisuus päin naamaa, mutta päivää kohti helpottaa, kunnes illalla on taas vaikeaa. Päivällä mukavat asiat – tai ihan vaan pakko-asiat – pitävät ajatukset muualla ja vain hetkelliset pysähdykset antavat tilaa ahdistukselle. Mutta kyllähän sen huomaa, ettei kaikki ole hyvin. Kärsivällisyys on nollassa. En osaa syödä enää ollenkaan.
Esimerkiksi eilisen saldoksi jäi:
klo 9, aamupala: kaksi mukillista kahvia
klo 14, lounas: kahvi, sipulirenkaat ja hedelmäpussi mäkissä
klo 16, "välipala": dajmpirtelö valion baarista, lasi punaviiniä teatterilla
klo 18:30, päivällinen: vajaa cookie ja latte kahvilassa
klo 20, iltapala: muutama lusikallinen tiramisua
klo 01, yöpala: muutama lusikallinen tiramisua
Ei tuosta monta kaloria voi kertyä… ei vaan maistu 😦 Tänään sentään sain kolmen kahvikupin seurana yhden paahtoleivän sisääni aamupalalla.
Eilen oli kuitenkin muutoin puuhakas ja kiva päivä. Tosikoinen pääsi synttärilahja-leffaan isoäitini kanssa. Sillä välin minä kävin esikoisen kanssa vaihdattamassa toitsun renkaat jossain, missä renkaita vaihtoi ulkomaailaissyntyinen mies, joka katseli minua partyvetimissäni ja lähtiäisiksi sanoi: "en tiedä onko sinulle sanottu, mutta kun hymyilet, on maailma kauniimpi paikka". Mies siis sai minut flirtillään hymyilemäänkin. Ei sitä perushymyileväisyyttäni näemmä kitke pois edes matka läpi tuskien. Niin, olen siis kuullut ennenkin, ja jälkeenkin jo, vähän eri sanoin joka kerta.
Renkaiden vaihdon jälkeen mentiin esikoisen kanssa stadiin, missä tapasin vanhaa ystävääni ja jätin esikoisen isoäitini hoiviin. Istuttiin ystäväni kanssa Teatterin terassilla, juteltiin. Oli ihanaa nähdä häntä, oli ihanaa jutella 🙂 Ja saatiinpa jopa aikaiseksi sopia seuraavat treffit saman tien, ettei jää taas meilailun varaan! Ystävän mentyä jatkamaan omaa iltaansa elokuvissa, kävelin rauhaksiin kohti Hakaniemeä, istuin hetken kahvilassa jyrsimässä keksiä ja juomassa sen latten, ennen kuin oli aika mennä toisen ystäväni syntymäpäiväjuhliin Ravintolalaiva Wäiskille.
Party oli kiva, vaikken sinne mennessä ketään hostin lisäksi tuntenutkaan. En ole sitä tyyppiä, joka istuu nurkassa yksin, jos ei ketään tunne – vaikka eilen mielentila oli kyllä sellainen, että alkuun juuri niin teki mieli tehdä. Ryhdistäydyin, valitsin juhlien pirteimmän seurueen ja lyöttäydyin seuraan. Ja sen jälkeen bileet olivat oikein kivat 🙂 Tanssiminen tosin ei oikein maittanut – varma merkki siitä, ettei kaikki ole hyvin. Mutta ei siellä niin kamalasti porukka tanssinut muutenkaan, vaikka oli live-musaakin. Kotiuduin vähän ennen neljää, en ehkä yhtään kriisini kanssa edenneenä, mutta ainakin hauskaa pitäneenä senkin keskellä.
Hymystäni sain siis kuulla siellä bileissäkin. On se vaan kumma hymy. Se kuulemma parantaa särkyneitä sydämiä, tekee maailmasta kauniimman, kirkastaa päivän, on vaarallinen, särkeekin niitä sydämiä. Nousee huulilleni ja on tuota kaikkea jopa silloin kun olen itse aivan rikki. Parantaisikohan oma hymyni minutkin, jos voisin hymyillä itselleni? Enpä usko. Kun katson peilistä omiin silmiini, ei hymyilytä, ei sitten ollenkaan. Mutta koska kuitenkin siis hymyilen muuten, minulla lienee toivoa.
that smile at the party
System Failure for the Masses 
Hymy on todellinen lahja muile, sillä jos ympärilleen katselee, ihmiset kulkevat kulmat kurtussa voivotellen ja huokaillen elämän kurjuutta. Niin teen usein minäkin, vaikka yritä’n hymyillä paljon. Joskus se vain unohtuu. Itselleen hymyily on kai sisäistä. Voi hymyillä aikaansaamiaan suorituksia, palkita itseään kehuilla silloin kun tietää että on tehnyt parhaansa. Hyvät teot muille antavat aiheen hymyyn myös itselle.
Elämä on joskus kuin sijoiltaan venähtänyt nilkka. Arka astua, joskus lähes mahdoton. Ontuen mennään eteenpäin, pysähdelle, välillä jaksaen taas paremmin.
Toivottelen oikein hymyilevää alkavaa viikkoa sinulle:)
hi mariit was very difficult to translate from finnish to a language I understand, but I think got the deeper meaning out of your finnish words ;-)B.