…eli sanaselityksiä Marilkan elämä-sanoista, jotka kirjattiin edelliseen entryyn. Ja koska ei olla enää meemimässä (heh, minulla on tapana keksiä myös ihan omia sanoja), saatan lisätä joukkoon muutaman, kuusi on loppujen lopuksi aika vähän kuvaamaan kokonaista elämää.

 

Kun työpäivä päättyy, tulee aika moni kotiin ja lysähtää sohvalle katsomaan telkkua. Kun minun työpäiväni päättyy, haen lapsen hoidosta, sitten kipin kapin kotiin syöttämään pari lihapullaa ja vaihtamaan päälle synttärivaatteet, viemään lapsi synttäreille, ruokakauppaan, tuomaan ruuat kotiin ja tarkistamaan, että esikoisella on kaikki hyvin, hakemaan lasta synttäreiltä, laittamaan lapsia iltapalalle (miten VOI olla nälkä synttäreiden jälkeen?!) ja iltapesulle ja nukkumaan – ja sitten kello onkin jo yhdeksän ja ehkä pari tuntia raaskin tehdä jotain omaa ennenkuin on pakko mennä nukkumaan ja siitä parista tunnista sitten kilpailevat kirja, tietokone (jolla multitaskaan sujuvasti netissä, mesessä, valokuvien kimpussa, blogeja lukemassa ja kirjoittamassa, omia projekteja tehden…), mies ja telkkari (joka häviää kaikkina muina päivinä paitsi torstaina jolloin tulee neloselta joko Lost tai Criminal Minds.

 

Olen useinkin ymmälläni monenlaisista asioista. Kuten miksi ajattelen näin. Tai miksi tunnen noin. Tai miksi käyttäydyn jotenkin (kunnes huomaan, että on pms). Tai miten eilen saunaan ripustelemieni treenivaatteiden päälle on yön aikana ilmestynyt minikokoinen pikku-myy (toisilla on saunatonttu, meillä näemmä sauna-myy). Tai mitä kaksi lentoliskoa tekee käsilaukussani.

 

Ks. kiire. Jos unta kertyy yössä noin 6-7 tuntia, selviän, jos juon päivällä paljon kahvia, joka saa unohtamaan väsymyksen, ja jos nukun viikonloppuna aamuisin kymmeneen eli univelkoja edes ministi pois. Mutta jos viikonlopun koko unisaldo on yhteensä kymmenen tuntia, viikko menee 6-7 tunnin yöunilla ja seuraavan viikonlopun unisaldo-odotus ei ole paljon edellistä runsaampi, alkaa sitä jo miettiä, miten seuraavan viikon selviää hengissä… Oma vika tietenkin, mutta toisaalta, ilman noita aktiviteetteja riutuisin henkisesti. Nukutaan sitten haudassa. Tai vaikka kesälomalla.

 

Jollen jopa onnellinen. Mutta koska tiedän, miltä tuntuu olla todella onnellinen, tiedän, etten tällä hetkellä ole sitä kovin täysillä, koska elän läpi murrosvaihetta jonka kanssa olen ajoittain ahdistunutkin. Silti minulla on paljon, mistä olen onnellinen, joten tulin siihen tulokseen, että ahdistunut + onnellinen = tyytyväinen. Jää plussan puolelle kuitenkin, eikös?

 

Elämä ei ole pysähtynyt, sen paremmin ajassa ja arjessa kuin henkisessäkään mielessä. Minä olen matkalla jonnekin minuna ja elämäni kietoutuneena kanssaeläjieni elämään on matkalla jonnekin koko ajan. Viime kädessä taivaaseen, kun joskus tämä matka täällä päättyy.

 

Silti elämä on tässä ja nyt, se pitää elää kun se tapahtuu. Olen tietoisesti opetellut olemaan ajattelematta "sitten kun", kuten minulla yhteen aikaan oli aina tapana. Ehkäpä tämä osittain johtaa myös kohtaan kiire. Carpe Diem.

 

Kappas, kun valitsee riittävän laaja-alaiset sanat, selviää sittenkin kuudella 😉

 

[Ja jälkipuheena sana "meemi", jota muiden muassa itsekin olen ihmetellyt, se on wikipedian mukaan kulttuurievoluution vastine geenille, tietokokonaisuuksia, jotka elävät vain aivoissa tai aivojen tuottamissa esineissä kuten tietokoneissa. Se on niinkin vanha sana, että käytetty ensimmäisen kerran vuonna 1976 (kirjassa). Susan Blackmooren mukaan "meemit varastoituvat aivoihin (tai muihin kohteisiin) ja siirtyvät eteenpäin jäljittelyn kautta." Myös mieleen soimaan jäänyt biisi on meemi, joten minulla oli oikeastaan edellisessä entryssä tuplameemi 😀 ]