…ja juu, otsikon kirjoittaminen Isoilla Sanoilla tuotti outoa mielihyvää 😀

 

Päivä alkoi ihan jees. Jonkinasteinen potutus väreili ilmassa jo valmiiksi, mutta maanantai oli pukeutunut Aurinkoinen Päivä -valeasuun ja melkein onnistui hämäämään. Puoleen päivään mennessä aurinko oli painunut tuonne pilvipeitteen taakse ja kaikenlaista alkoi sattua ja tapahtua, kääntäen potutuskäyräni jyrkkään nousuun. Kaikkea pientä, mikä meni pieleen ja otti päähän ja sitten vähän "isompaakin". Ja jos ei muuta niin riittävän monta pientä tai isompaa juttua silleen peräkanaa. Ja kun yksi juttu saa pahalle tuulelle, kaikki tuntuu olevan nurinperin. Ja päätä oli salakavalasti alkanut särkeä.

 

Ihan ensin alkoi Wordini tahmata jälleen. Silleen, että kirjoitin sanan, sitten odotin n. 5 sekuntia että se ilmestyi ruudulleni. Eikä auttanut ohjelman buuttaaminen. Sinnittelin kuitenkin sen yhden dokkarin loppuun, kun ei siinä niin paljon ollut, join paljon kahvia samalla ja yritin kestää. Toinen dokkari kesti vain järjettömän kauan aueta, mutta teksti sentään ilmestyi silleen ihan reaaliajassa, silleen ihan normaalisti. Mutta koska kyseistä dokua varten tarvitsin kuvia softasta, joka minulla on virtual pc:llä, käynnistin sen seuraavaksi. Sekin vielä ihan jees ja homma näytti kääntyvän sittenkin kohtalaiseksi, mutta sitten päätti SnagIt alkaa kenkkuilla. Kunnon conspiracy. En saanut screenshotteja leikepöydä kautta, ei auttanut ohjelman buuttaaminenkaan. Grrh.

 

Joten ei siinä sitten muuta kuin kone buuttaamaan. Nämä windows-koneet… Blaah. Siihen mennessä oli jo aikalailla nälkäkin, sekä minulla että hiihtolomaa viettävällä esikoisellakin, joten totesin, että nähtävästi onkin aika sitten lähteä syömään. Ja ostamaan tyttärelle uutta talvirotsia. Se oli meinaan agendassa tälle päivälle muutenkin. Lähdettiin Myyrmanniin. PIdän enemmän Jumbosta – ja tämän reissun jälkeen vielä enemmän 😀 – mutta esikoinen halusi pizzaa ja Jumbon ravintolamaailma on rempassa, joten ajattelin, että saadaan pizzat helpommin Myrtsistä ja vähän vaihtelua elämään muutenkin.

 

Mutmut! Eihän siellä ollut muita pizzamestoja enää kuin Rax, joka ei kelpaa meille kummallekaan (minusta sen pizzat maistuu pahalta ja esikoiselle siellä vaan ei ollut mieleistä muutenkaan, kun haluaisi vain kinkulla sen pizzansa). Ja sitten oli kahviloita ja oli intialaista ja kaikkea muuta, mikä minulle olisi kyllä käynyt, muttei tyttärelle. Päädyttiin lopulta Heseen ja siihen mennessä ketutti jo niin, että otin sitten ihan täysin extrana sipulirenkaat lounaan jatkoksi. Ja poltin niiden kanssa kieleni. Ja se nosti käyrää jälleen, joten jälkkäriksi syötiin Arnold’silta donitsit, tai no, minä söin suklaamuffinssin. Joka oli taivaallisen hyvää.

 

Mutta mitäpä tuosta syömisestä sitten tietenkään muutakaan seurasi kuin ähky olo ja morkkis. Ja kun lähdettiin etsimään tyttären rotsia, eikä cittarista löytynyt ja kassalla parin hammastahnan kanssa odotellessa kassatyttö pyytelee anteeksi, että menee pieni hetki, kun setvii pullopostin tuomat kolikot, mumisen minä hampaitani kiristellen, ettei mitään hetkiä kun on jo lounastauko venynyt moninkertaiseksi muutenkin (minkä luullakseni kuuli vain kassapöytään nojaillut tyttäreni, ei kassatyttö), totesi armas lapsenikin jo, että äidillä on tänään vähän huono päivä. Jep jep. Mutta se vähän sulatti nousujohteista kiukkuani.

 

Takki löytyi Anttilasta ja päästiin kotimatkalle. Haettiin tosikoinen hoidosta, vaikka saatiinkin kuulla, että tultiin ihan liian aikaisin hakemaan. Uusi (pieni) eläintarhalegopaketti kompensoi harmistusta ja nyt tytöt leikkivät uusilla ja vanhoilla legoilla. Mikä antaa minulle rauhan jatkaa työpäivääni toivottavasti hamaan iltaan ja tanssitunnille lähtöön asti (jaa no, kaipa noille on annettava joku nakki jossain välissä), kun kerran tuli tuota safkistakin vähän venytettyä.

 

…ja juu, Isojen Sanojen satunnainen käyttäminen tekstissä yhä vaan tuotti outoa mielihyvää 😀