Elämä on tasapainoilua. Mutta harvoin se on ihan niin konkreettista kuin yksipyöräisellä ajaessa. Tasapainoilua pyörän päällä, tasapainoilua vauhdissa. Ei mikään pala kakkua!

 

Eräs työkaverini näki yksipyöräilijästä videon (videon kallionrinteitä laskevalla ja aitoja pitkin polkevalla jätkällä ei kyllä kaikki ole ihan kotona tuolla ylhäällä, joten voi ehkä miettiä, onko kaikki kotona niillä, jotka sen perusteella innostuvat kokeilemaan 😉 ) ja innostui lajista ja sai nopeasti toisen ja kolmannenkin ja… työkaverin innostumaan. Minä näin myös kyseisen videon ja totesin, että tuohan on ihan hullua hommaa, no thanks. Joku järki sentään elämässä mukana!

 

Työkaverilla oli kuitenkin ässä hihassa ja näytti minulle toisen videon, jossa paljon tervejärkisemmältä näyttävä 😉 tyttö tekee freestyletemppuja ja "tanssii" yksipyöräisellä. Se näyttikin jo niin hauskalta, että päätin sittenkin yksipyöräisen olevan kokeilemisen arvoinen juttu. Eihän minun tarvitse ajella sillankaiteita pitkin tau hyppiä aidalta toiselle. Minä voin ihan yrittää opetella ajamaan tasaisella ja pysymään edes hetken pystyssä. Heh.

 

Nimittäin hommaa ei todellakaan opita hetkessä.

 

Tänään koitti mahdollisuuteni päästä harjoittelemaan, kun muutama työkaveri meni Liikuntamyllyyn treenaamaan ja minä heidän kanssaan. Puolisen tuntia sahasin seinänvierustaa ja yritin pysyä pystyssä edes tuen kanssa. Tunnin päästä pääsin jo pari polkaisua. Puolitoista tuntia ja ennätys oli viiden metrin syöksähdys, pari tuntia ja ne muutama metri, jotka kykenin etenemään, etenin sentään jotensakin hallitusti.

 

Minulla oli lapset mukana hengaamassa. Tosikoinen oli ihan hiljaa, mutta suulas esikoiseni jakeli auliisti kommentteja siitä miten "ei äiti edes pääse eteenpäin sillä". Ja kun sain työkaverin pyörän kotiin lainaan "pihaharjoittelua"varten, nauroi tytär: "se on sitten vasta hassua, kun äiti ajaa ojaan!" Työkaverini totesi siihen: "Ainakin sun äiti ajaa ykspyöräisellä, monenko sun kaverin äiti ajaa sellaisella?" Ei sanavalmista neitiäni hetkautettu: "No ei munkaan äiti aja, eihän se pysy pystyssä!"

 

Ihan kohta ajaa! Ihan varmana! Okei, on mustelmia säärissä, sisäreidet kipeinä ja nilkkaluu on hellänä. Ei se harjoittelu niin helppoa ole ja kolhuja tulee. Mutta ainakin harjoittelen – samaahan ei aina voi sanoa esikoisestani. Minulla on nyt se pyörä lainassa ja kunhan laitan fudisvarusteista säärisuojat jalkaan (ettei satu, kun polkimet osuu jalkaan kun kaatuu) ja pyöräilykäsineet käteen (ettei satu, kun kädet osuu maahan kun kaatuu), I’m all set to practice some more!

 

Sinnikkäästi ja sisulla. Minulla on periksiantamaton luonne. Yritän kunnes onnistun. Antautua ei voi! *heiluttaa nyrkkiä ilmassa*