Esikoiseni sai sunnuntaina seitsemänvuotissynttärilahjaksi kauan ja hartaasti toivomansa Tamagotchin. Ohjeissa sanottiin, että Tamagotchin aktivoimisen jälkeen laite tulee resetoida, minkä jälkeen asetetaan päivämäärä ja aika. Resetoin ja resetoin, mutta ajan asetusikkuna ei vaan tullut näkyville. Pieni täsmennyt ohjeeseen ei olisi pahitteeksi – ajanasetusikkuna pitää ymmärtää ottaa esille ihan itse.
Kun ajan asetus oli viimein saatu suoritettua, ei mennytkään enää kauan, kun näytöllä pyörineestä munasta kuoriutui se Tamagotchi. Voi sitä riemua! Ja sitten tamalle piti antaa nimi, siitä tuli Diego, vaikka sitten hetken perästä meille selvisi, että sehän olikin tyttö. Noh, ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen lemmikki, jolla on väärän sukupuolen nimi 😉
Diego-tamagotchi on nyt meidän ajanlaskullamme mitattuna kolme ja puoli päivää vanha. Mutta tässä kun olen seurannut tämän tamavauvan kehitystä taaperoksi, olen oppinut, että tamagotcheilla on aivan oma ajanlaskunsa. Tämä tyttäreni tama on nimittäin ilmeisestikin jo kolmevuotias! Heti sunnuntaina vaavi kasvoi ja täytti vuoden, eilispäivän aikana se täytti kaksi ja tänään juuri kun olin poissa taman lähettyviltä kuulin piipitystä ja muuta ääntelyä ja palatessani katsomaan, oli taapreoinen taas kasvanut suuremmaksi.
Diego nukkuu yöt läpeensä, taitaa nukkua peräti 13 tuntia, sillä muistaakseni eilen kävi nukkumaan kahdeksalta pitkän pelituokion jälkeen – pidin yksinäiselle tama-paralle seuraa tyttären syödessä iltapalaa – ja tänä aamuna heräsi yhdeksältä, juuri kun palasin viemästä tyttären kouluun. Ja nyt minä olen täällä tama-vahtina samalla kun teen töitä kotona. Eihän tamagotchia voi kouluunkaan ottaa mukaan, kun se pyytelee seuraa, ruokaa, kakkojen siivousta ja milloin mitäkin monta kertaa päivässä!
Nämä tamagotchit eivät sentään päivässä tunnu kuolevan nälkään tai yksinäisyyteen, sillä pari päivää Diegokin on viettänyt autossa tai kotona tyttären ollessa koulussa. Mutta nyt kun olen kotona, täytyyhän lasta hoitaa! Ja siitä hyvästä se tekee riemukkaita kuperkeikkoja ruudussa ja on kylläinen ja tyytyväinen. Eikä itke kuin saadessaan ikävää meiliä tai epäonnistuessaan pelissä (lue: kun ei omistaja osaa pelata). Miten kiitollinen hoidettava!
Kyllä minä jo ymmärrän ihan hyvin, miksi lapset noista niin pitävät. Onhan se kiva pelata pelejä virtuaalikaverin kanssa ja hoitaa otusta, joka kasvaa ihan silmissä. Ja kun tämä meidän sakki on muutenkin niin kiintyväinen, on kyllä suuri suru, kun tuo jonain päivänä kuolee. Se on oikeastaan aika hellyyttävä otus, vaikka onkin vain pienen laitteen näytöllä.
System Failure for the Masses 
Meidän nuorimmainen kertoi juuri, että ope oli saanut lievän hermoromahduksen noiden tama-elukoiden vuoksi! Nyt niitä ei sitten saa tuoda enää kouluun. Kiva kun kävit mua tsemppaamassa! Meidän kattipentu särki mun Pentik-kulhon viime launtaina kun veti kynsillä pöytäliinan lattialle…sitä mallia ei taideta enää edes valmistaa! Paitti sehän on vaan materiaa….
Hih, otan osaa. Tamagotsi villitys on ollut meilläkin, ja useampaan kertaan otukset on kasvaneet ja kuolleet. Vielä usemapaan otteeseen joku meistä on yöllä herännyt etsimään apinanraivolla hukkunutta piipittävää tamagotsia, joka kiljuu muutaman minuutin välein ruokaa tms. Yöllä tiedät tunteen, kun herää, ei löydä sitä joka herätyksen aiheuttaa. hermo meinaa mennä..(TAAS)ääni on ärsyttävän kimeä..
Muuten kaikki lapsen mielinen asia on elämys, sitä on löytänyt itsensä hassuttelemasta milloin milläkin jutulla. Järjestyksessä menee muoti-ilmiöt, joiden avulla lelumaailma kukoistaa. Toista se oli ennen, käpylehma aikana..HIHHIIHHHH.
Ehdotin Tepulle Depressiojäätelön syöntiä kimpassa, Amerikan tyyliin suoraan jäätelöpaketista, kyyneleitä vuodattaen,ja ystävän olkaan nojaten. Mitä mieltä olet, liitytkö hetkittäin samaan kerhoon? Olen usein ajatellut että Amerikanleideillä on hyviä ideoita.
Depressiojäätelö on loistava idea! Ehdottomasti liityn, kiitos kutsusta 🙂