Olen hakemassa lapsia päiväkodista. Nuorempi tytär kysyy voitaisiinko mennä leikkipuistoon hetkeksi, johon vastaan, että ei tällä kertaa, kun olemme menossa kauppaan. Tytärten parhaita kavereita tullaan hakemaan samaan aikaan, heidänkin äitinsä sanoo tytöilleen, että ovat menossa kauppaan. Autossa tosikoinen ilmoittaa, että kaveri on tulossa samaan kauppaan. Kerron, että ei ole, juttelin heidän äitinsä kanssa, he menevät S-marketiin, kun taas me ihan Jumboon asti. "Eikun ne tulee samaan kauppaan, se sanoi!" "Ei ne tule, se ei tiennyt." "Tulee ne!" "Ei ne kyllä tule."…

 

Noustaan Hämeenlinnanväylältä ylös Klaukkalan rampista. Esikoinen toteaa: "Nyt ollaan Klaukkalassa." Minä korjaan: "Ei olla ihan vielä Klaukkalassa, vaan vielä parin kilometrin ajan Vantaalla." "Eikä olla Vantaalla, vaan Klaukkalassa." "Ollaan kyllä Vantaalla, Klaukkala alkaa siitä Shellin nurkilta, kerron sitten kun tullaan siihen." "Ollaanpas Klaukkalassa, eikä missään Vantaalla!" "Ei olla vielä Klaukkalassa, vaan Vantaalla."…

 

Lähdetään aamulla päiväkotia kohti, auton oikean puolen ikkunat ovat ulkopuolelta vesihuurteessa, enkä näe niistä tarpeeksi hyvin ja harmittelen sitä ääneen. Esikoinen huomauttaa: "Kyllähän sä näet, kun mäkin näen niistä ulos!" "Joo, mutta mä en näe niistä riittävän hyvin, kun pitäisi tuolla risteyksessä nähdä tuleeko autoja." "No varmasti näet, kun mäkin näen!" "No en näe! Jos mä sanon, etten näe, et sä voi väittää, että mä näen! Kuskin näkemistarve on vähän eri kuin sun."…

 

Mikä ihmeen vimma noilla lapsilla on vängätä joka aiheesta vastaan? Aina pitää tietää asia paremmin kuin äiti tai isi, vaikkei oikeasti tiedäkään asiasta mitään. Tai luulee väärin. Toisinaan suorastaan hengästyttävän rasittavaa – ja nuokin esimerkit vain eilisillalta ja tältä aamulta. Huoh.

 

Tarkemman pohdinnan jälkeen tässäkin asiassa voi vain katsoa peiliin. "Kerran luulin olleeni väärässä, mutta erehdyin." Ei vaiskaan, kyllä osaan myös tarpeen vaatiessa myöntää olleeni väärässä, mutta mitä vankempi mielipide tai "tieto" jostain asiasta on ollut, sitä tiukemmin siitä pitää kiinni vielä siinäkin vaiheessa kun toinen jo ilmiselvästi todistaa kantani/luuloni vääräksi. Stubborn mikä stubborn.

 

Meillä on miehenikin kanssa sellainen ikuinen väittelevä tapa kommunikoida. Ennen vanhaan ystävät sanoivat, että me riideltiin jatkuvasti. Ei me riidelty, me kommunikoidaan kinaten. Ihan kaikessa rakkaudessa. Maybe it’s me, mutta kyllä mieskin sen saman vänkäämisen tuntuu osaavan 😉 Minä olen oikeassa, maksoi mitä maksoi! Sieltä kai ne lapsetkin ovat sen oppineet, sen lisäksi, että kai se on luontaistakin lapsille "tietää kaikki", ainakin jossain iässä.

 

Ei se mitään, vängätään sitten. Onpahan ainakin jokaisella vankat vakaumukset, ei meitä niin vaan heilutella. Mutta voisi ne lapset edes vähän helpommalla uskoa, että aikuinen tietää sittenkin paremmin…