Syksyn puolella esikoiseltani alkoi loppua into käydä tanssitunneilla. Ajattelin ensin, että kyse on vain kauden lopun väsymyksestä. Sitten mietin, että näinköhän nyt on tullut aika lopettaa esikoisen tanssiharrastus. Sitten sain ahaa-elämyksen. Edellisen kerran esikoisen tanssimotivaatio oli koetuksella, kun kävi toista kevätkauttaan 3-4v ryhmässä juuri ennen siirtymistä 5-6vuotiaisiin. Nyt käytiin toista syyskautta 5-6vuotiaissa. Tytär tanssii jo neljättä vuotta – ei kai ihme, jos saman uudelleen käyminen alkaa kyllästyttää. Siirsimme tytön 7-9vuotiaiden ryhmään ja nyt on tytär taas intoa täynnä. Tunneissa on taas haastetta, jotain uutta opittavaa!

 

Ymmärrän tytärtäni hyvin. Haastetta minäkin kaipaan. Kyllästyn nopeasti, jos asiat tuntuvat liian helpoilta tai jauhetaan samaa over and over again. Siksi en kai minäkään viihtynyt tanssin alkeissa kuin sen puolitoista vuotta ennen kuin siirryin jatkoon. Haastetta elämään! Siksi pidän niin nykyisestä työstäni ja työnantajastani, kun täällä saan kehittää itseäni jatkuvasti eteenpäin.

 

Siksi olen niin innoissani siitä, että se ylivoimaiseksi osoittautunut juttu poiki minulle osastonvaihdon ja sen jo mainitun opiskelumahdollisuuden. Minusta tulee sovelluskehittäjä 😮 Alan opiskella, ihan täällä sisäisesti – meillähän on alan huiput duunissa täällä 😉 Ja sitä mukaa kuin osaamiseni karttuu, pääsen itsekin taas kouluttamaan ihan uusia kuvioita. Viimeiset pari vuotta olen saanut opetella jo uutta ja tämä on tavallaan aika looginenkin jatko sille.

 

Mutta että koodaamaan! Tähän asti olen aina heittänyt puoli-tsoukkina, että meidän perheessä minä opetan sovellusten käyttöä ja jätän koodaamisen pikkutarkemmalle insinöörimiehelleni. Eipä siis se päde enää tämän proggiksen jälkeen! Meillä koodaa sitten kaksi. Joskin minun fokukseni on yhä koulutuksessa, mutta kyllähän sitä pitää tehdäkin, ei siitä muuten mitään tule.

 

Olen minä ennenkin sivunnut vähän koodaamista. Tunnen VBA:n alkeet – eihän sillä pitkälle pötkitä, mutta että ei ole aivan täysin tuntematonta se ohjelmoinnin periaate. Ja onhan minulla (x)html tässä mukana kulkenut jo pitkään. Eihän se silleen ohjelmointia ole, mutta pohja web-sovellusten tekemiselle kuitenkin. Mut mut, tästä se lähtee. Jännittävää.

 

Jännittävää sekin, että olen osastoni ainoa nainen 😉

 

Jännittävintä kuitenkin, miten tästä kaikesta selviytyy. Mielessäni kaikuu vain se vanha tosiasia, että kaikki oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella, toisinaan suorastaan kipurajalla. Kuinkahan monta kertaa tunnen itseni täydeksi nollaksi ennen kuin voin sanoa olevani ammattilainen siinä, mitä teen? Etenkin, kun olen sellainen perfektionisti kuin olen.

 

Odotettavissa pitkä ja kivinen taival, but I’ll master it!