Aika on rahaa, sanotaan. Mutta entäpä jos rahalla saisikin lisää aikaa? Entä jos pientä maksua vastaan saisin pari tuntia lisää yöunta menettämättä silti ilta-aikaa? Entä jos voisin ostaa lisäpäiviä viikonloppuuni, jos normaali-kaksi-päivää tuntuu liian lyhyeltä? Entä jos voisin tarvittaessa ostaa muutaman lisätyötunnin lasten päiväkotipäivän siitä pitenemättä?

 

Miksi ihmeessä ihmisen elämä on nykyisin niin kiireistä, että tarvitaan lisäaikaa? Miksi minun elämäni on niin kiireistä, että aina tuntuu, ettei aikaa ole tarpeeksi? Työssä on aina kiire. Kotona on miljoona ja yksi pakollista asiaa tehtävänä. Työ ja kotityöt haittaavat vapaa-ajan viettoa. Niiltä ei jää riittävästi aikaa harrastaa, katsoa whoselineja tai jotain muuta hauskaa tai lukea – puhumattakaan siitä, että joskus pitäisi muistaa tsekata se päiväkodin tietokoneeseen yhä tarvittava äänikortin ajuri, joka mystisesti katosi.

 

Aamu alkaa ennen seitsemää, kun pitää herätä, kerätä lapset, viedä heidät hoitoon ja ehtiä töihin. Yhtä kiirettä koko aamu. Pitäisi herätä aikaisemmin, jotta ehtisi paremmin, mutta kukaan meistä ei jaksa. Pitäisi mennä nukkumaan aikaisemmin, jotta jaksaisi herätä aamulla aikaisemmin, mutta ketään meistä ei nukuta kovin aikaisin. Kiire siis alkaa heti heräämisestä.

 

Töissä, no, se tuli jo todettuakin, aina on kiire. Siellä vierähtää tunti toisensa perään eikä riitäkään. Yhtäkkiä huomaa, että kello on jo neljä, kiire lähteä hakemaan lapsia. Ja jos toinen onkin hakuvuorossa, yhtäkkiä huomaa, että kello on jo yli kuusi, kai sitä pitää lähteä kotiin, että ehtii vähän perhettäkin nähdä.

 

Kotona odottavat ne jo mainitut kotityöt, jotka usein tosin jäävät hunningolle prioriteettilistan pohjalle mukavampien asioiden viedessä ajan. Talon suunnittelemiseen tarvitaan myös aikaa. Olisi kiva ehtiä vaan levähtää joskus sohvalla, mutta aina on huono omatunto tekemättömistä töistä tai pakonomainen tarve tehdä jotain muuta. Koskahan viimeksi olisin joutunut miettimään mitä tekisin? Taisi olla esikoisen odotusajan lopulla. Silloin minulla oli liikaa aikaa.

 

Ilta hujahtaa liki puolille öin ennen kuin huomaakaan. Lasten nukkumaanmenon jälkeen vasta alkaa se oikea oma aika, jolloin voi katsoa vaikkapa sitä telkkaria tai tehdä kotisivuja tai laittaa valokuvia tai lukea tai… lista on loputon. Ja se yö. Se on aivan liian lyhyt. Aamulla kun kello soi, tuntuu kuin olisi vasta nukahtanut.

 

Luulen tosin, että jos aikaa voisi ostaa, olisin todellisessa vararikossa kaiken rahan mennessä vain lisäaikaan. Ehkäpä aikapula on sittenkin parempi kuin rahapula. – Hups, pitää lähteä hakemaan niitä lapsia!