Kun minä olin pieni, en tykännyt joistain lapasistani. En millään halunnut niitä käsiini. Mutta laittaa ne olisi pitänyt, sillä muuten olisi sormet paleltuneet. Olisi meillä varmaan ollut muitakin lapasia, mutta äidilläni oli varmaan myös syynsä siihen, että halusi minulle käsiin juuri ne lapaset. Miten saada lapaset itsepäiselle lapselle? Siten, että lapaset alkavat itkeä: "Me halutaan sun käsiin! Meille tulee hirveän paha mieli jos sä et halua laittaa meitä!"

 

Kyllä vaan. Minä olen aina ollut helläsydäminen ja vaikka järkeni sanoi jo tuolloin, että lapaset eivät itke eivätkä puhu, olin manipuloitavissa. Olen yhä, mitä siihen tulee 😀

 

Mutta manipuloin minä itsekin. Aivan samalla tavalla. Esikoiseni on niin perusjärkevä ikirealisti, että hänelle ei ole koskaan tepsineet mitkään perinteiset huijaukset (esim. huomion kiinnittäminen toisaalle ruokapöydässä ja syöttäminen "salaa", autot ja lentokoneet sun muut vempeleet lusikan muodossa, puhuvat esineet, käänteinen komentaminen tai muukaan sellainen). Cold hard reason vain, sikäli kun sekään 😉

 

Tosikoinen on toista maata. Jos hän istua nököttää keittiön jakkaralla auttamassa ruuanlaitossa, ja paikalle saapuu isosisko pyytämään leikkimään, ja tosikoisen vastaus on tiukka EI – ei kelkkaa käännä mikään! Ei maanittelut, ei houkuttelut, ei mikään. Steel hard resolve. Paitsi. Kun sanon: "Sä et nyt saa mennä leikkimään siskon kanssa, sun pitää istua siinä ja tehdä mun kanssa ruokaa." singahtaa neiti salamana leikkimään ja huutaa uhmakkaana mennessään: "Saanpas!"

 

Ja kun ollaan ruokapöydässä eikä ruoka maistu loppuun, sanoo viimeinen haarukallinen tytölle: "Päästä meidät sun masuun leikkimään muun ruuan kanssa, ei me haluta jädä ypöyksin lautaselle ja joutua roskikseen." Ja sinne menee loppu ruoka. Tai viimeinen maitotilkka: "Juo meidätkin, ettei meidän tarvitse jäädä lasin pohjalle ihan yksin." Ja niin menee maitokin.

 

Ja joku joskus ihmetteli sitä, että meillä puhuvat lelut ja pehmoeläimet! Ehei, se ei ole laisinkaan outoa. Totta kai ne puhuvat! Sehän on selvää! Miten ne muuten voisivat kertoa, mitä ne haluavat? Ja jos ne puhuvat, niin miksei sitten ruoka ja vaatteetkin? Duh!

 

Sen sijaan siitä en ole aivan varma kumpi on oudompaa: sekö että voi kovettaa sydämensä hellyyttäviltä leluilta, vaatteilta ja ruualta, jotka anelevat tulla huomatuiksi, vaiko ehkä se että antaa pehmojen, vaatteiden ja ruuan manipuloida itseään. Tough one.