Muistatko ajan menneen?

“Nykyajan lapset osaavat käyttää iPadia kaksivuotiaana. Kun minä olin kaksi, söin hiekkaa.” “Onneksi elin lapsuuteni ajalla ennen kännyköitä ja nettiä.” “Kyllä ennen oli kaikki paremmin” Paitsi rasismi ja ihmisoikeudet, mutta onneksi kirjoistakin siivotaan ne nykyään pois.”

Lienee se ihan inhimillistä muistella kaiholla omaa lapsuutta, ja kuvitella sen olleen jotenkin parempi kuin “nykykakaroilla”, koska laitteet. Ilmeisesti Gen-X uskoo olevansa joku superlapsuuden huipentuma ennen kuin kaikki lähti taas alamäkeen (milleniaalit ja Gen-Y)? Nimittäin jos nyt mietitään lapsia pula-ajalla (meidän X-genejen vanhemmat) tai lapsia sota-ajalla (niiden vanhemmat) tai lapsia, jotka pistettiin töihin heti kun kynnelle kykenivät (niiden vanhemmat), minusta on varsin selvää, että ennen ei kaikki ollut paremmin.

Mutta ei minun oikeastaan pitänyt kirjoittaa sukupolvista ja paremmuuksista, muuten kuin että pääosin mielestäni maailma liikkuu parempaan, inhimillisempään suuntaan. Ainakin länsimaissa. Lienen pahimman luokan liberaali individualisti, kun en oikeastaan usko mihinkään muuhun moraalisääntöön kuin siihen, ettei toista ihmistä (tai eläintä) satuteta. Muuten saa kukin olla kuin Ellun kana, ihan sitä mitä on ja elää niinkuin parhaaksensa näkee. Niin minäkin teen.

Maailma ei vielä kuitenkaan ole valmis. Epäkohtia on yhä paljon, mutta ainakin niistä puhutaan ja niitä korjataan ja ihmisoikeuksia ulotetaan kristillisen valkoisen heteronormatiivisen cis-kansan ulkopuolelle, siis ihmisille kuten pitääkin. Kaikille ihmisille. Ihminen on ihminen ja ansaitsee samat oikeudet kuin naapuri, ihon-, hiusten- ja silmienväriin katsomatta, seksuaalisesta suuntatumisesta riippumatta, sukupuolesta tai -puolettomuudesta huolimatta. Uskonnosta, rodusta, asuinpaikasta, lemmikkieläimestä, lempiväristä, pukeutumistyylistä… riippumatta.

Luin vastikään Alix E. Harrown kirjan The Once and Future Witches, joka herätteli muistamaan, että edes vielä sata vuotta sitten naisilla ei kaikkialla ollut äänioikeutta tai muutenkaan tasavertaisia oikeuksia miesten kanssa. Kirjan tarina asettuu hitusen 1800-luvun puolelle, käsittelee noitatarinan keinoin sekä tasa-arvokysymystä että rotusortoa (kevyesti). Nyky-yhteiskunnallisen trendin mukaisesti kirjassa on myös seksuaalinen erilaisuus huomioituna, toisaalta inhimillisenä asiana, kuten nykyihminen sen näkee, toisaalta sen ajan moraalikäsityksen mukaisena kauhistuksena.

Tänä päivänä otamme itsestäänselvinä asioita, joiden puolesta ihmiset taistelivat vielä ihan vastikään. Niinkin vastikään kuin tässä ihan 2000-luvulla. Ehkei niitä tosin vielä osaa ottaa itsestäänselvyytenä sinänsä, mutta hieman minua modernia ihmistä hätkähdytti nähdä Helsinki Pride Weekin postaus, jossa kerrottiin, että transvestisuus luokiteltiin sairaudeksi vielä vuonna 2011. Kakstuhattaykstoista?! Siis vaivaiset kymmenen vuotta sitten!

Olen huomannut (somessa) melkoista sateenkaariväsymystä viime aikoina, tässä Pride-kuukauden aikana. “Onko sitä sateenkaarta pakko tunkea joka paikkaan?” “Kyllä tästä asiasta on jo jauhettu tarpeeksi.” “Milloin järjestetään hetero-Pride?” Hetero ei tarvitse Pridea. Heterolla on jo voittajakortit käsissään. Etenkin jos on valkoinen cis-hetero. “Enää ei saa olla rauhassa valkoinen cis-heterokaan.” “Heti tulee turpiin jos valkoinen cis-hetero avaa suunsa.” No jos ylemmyydentunnosta suunsa avaa, niin varmaan tulee joo. Jos vähättelee “niiden muiden” oikeuksia ja oikeutta vaatia oikeuksia, varmaan tulee turpiin joo.

Itsehän olen valkoinen cis-jotakin. Pan/bi(-seksuaali) ja poly(amorinen), vaikka elelenkin klassisesti avioliitossa valkoisen cis-heteromiehen kanssa. Pienestä asti olen toivonut, että olisin syntynyt tummaihoiseksi. Ihan vain siksi, että se on minusta niin kaunista. Kasvoin jonkinlaisessa kuplassa, jossa en oppinut syrjimään ketään mistään syystä. Olin tosin itse syrjitty, kun en ollut alipainoinen. Tai ehkä sittenkin vain siksi, että olen oudoksi syntynyt.

Idealistina yhä haaveilen maailmasta, jossa jokainen saisi olla sitä mitä on. Jossa kukaan ei kokisi tarvetta nostaa itseään painamalla toista. Poikani sanoin: “Mitä se kenenkään peppua kutittaa, mitä jollain muulla on jalkojen välissä tai kenen kanssa se panee.” Haaveilen maailmasta, jossa edes yhteiskunta, laki, olisi kaikille yhdenvertainen. Haaveilen maailmasta, jossa Pride on turha, jossa #blacklivesmatter on turha.

Nämä asiat menevät syvälle ihmisen olemukseen ja minuuteen. Ne ovat herkkiä ja arkoja asioita asianosaisille. Niitä puolustamaan nousseet kokevat joutuvansa taistelemaan kynsin ja hampain, kuin Ranskan vallankumoustaistelijat ikään. Ei siis ihme sinänsä, että homma luiskahtaa helposti myös vähän liian pitkälle. Itsekin älähdän hyvin kärkkäästi, kun puhutaan transsukupuolisuudesta, koska se osuu lähelle, perheeseen. Toisaalta, niin osuu myös samansukupuolisten parisuhteiden oikeudet. Eivät vaan ihan yhtä konkreettisesti (vielä). Mitä henkilökohtaisempi aihe, sitä voimakkaampi reaktio.

Silti minusta ei ole okei syynätä vanhoja telkkarisarjoja ja alkaa sensuroida niitä, koska vitsit eivät enää tänä päivänä ole korrekteja. Ei ole oikein alkaa sensuroida kirjoja ja uudelleenkirjoittaa niistä pois rasismia ja muuta. Ei ole okei uudelleenkirjoittaa ja sensuroida historiaa tai historiallista fiktiota. Ne ovat tapahtuneet, ne ovat aikansa kuva, niistä voi ja pitää oppia, niitä voi kauhistella, niiden kautta voi ymmärtää mistä on tultu ja minne ollaan menossa.

Ja poliittinen korrektius? Sanat ovat sanoja ja vaikka olen itse ollut nuoresta pitäen jonkinlainen poliittisen korrektiuden kannattaja, ei lopultakaan ole väliä, mitä sanoja käyttää, jos ne sanotaan halveksuvasti. Poliittisesti korrektin puheen sijaan tarvitaan rakkautta ja inhimillisyyttä ja empatiaa. Sen vuoksi sana toisensa jälkeen päätyy kieltolistalle. Ne saavat halveksuvan konnotaation, koska niitä käytetään halveksuvasti. Kyse ei ole sanasta. Kyse on sanojasta.

Haaveilen maailmasta, jossa kukaan ei kokisi tarvetta puhua toisesta halveksuvasti, jossa erilaisuus ei olisi jotain, mitä suvaitaan tai ei suvaita, vaan joka vaan on. Jossa erilaisuus ymmärrettäisiin rikkautena ei uhkana. Haaveilen.

#PrideInProgress

*Featured Image: Amnesty International

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.