Kerro minulle satu

Kolmisenkymmentä sivua Indrek Harglian ensimmäistä Apteekkari Melchior -kirjaa eteenpäin jälleen luettuani, suljin kirjan kesken sivun. Se on minulle varsin harvinaista, sillä lähtökohtaisesti minua häiritsee jättää luku kesken. Tai ainakin pyrin lopettamaan aukeman alkuun, kohtaa ennen ensimmäistä täyttä kappaletta. Silloin tiedän, mistä jatkaa.

Apteekkari Melchior, vaikka onkin sinällään mielenkiintoista kuvausta 1400-luvun Tallinnasta, on dekkariksi (tai ylipäätään kirjaksi) kovin hidastempoinen. Muistuttaa varsin paljon C. J. Sansomin Shardlakeja, joissa myös murhat ja muut mysteerit selvitetään jututtamalla ihmisiä; toimintaa ei ole nimeksikään. Periaatteessa pidän noista historiallisista dekkareista, mutta niiden hidastempoisuus ei imaise minua sisäänsä, joten lukemisestakin tulee hidasta.

“Raskaaksi” kirjallisuudeksi tuskin niitäkään voi silti laskea. Dekkari kai ei ole nk. raskasta ja ylevää vaikka sijoittuisikin keski-ajalle.

Melchiorin sulkiessani jäin pohtimaan tätä koko kirjojen ja tarinoiden arvostus-asiaa. Raskasta ja kevyttä kirjallisuutta, erilaisten kirjojen arvoa tai pikemminkin arvottamista. Kirjalla on arvoa lukijalle, joka sitä arvostaa, mutta moni tuntuu arvottavan kirjallisuutta ja sen lajeja jonkin mystisen syvällisyyden perusteella. Vähän kuten teatteri on ylevämpää kuin elokuva ja elokuvissa ranskalainen taide-elokuva ylevämpää kuin Hollywood-elokuva.

Mikä tekee jostakin korkeakulttuuria?

Rahako? Yhtäältä se kuinka paljon se maksaa (=ei kaikkien saatavilla), toisaalta se kuinka paljon tekijä sillä tienaa (=kaupallisesti menestyvä)? Harvinainen ja tekijäänsä ei niin rahallisesti hyödyttävä tuntuu olevan arvostetumpaa kuin menestyvä ja suosittu. Paitsi kun tekijä on jo kuollut.

Taiteellisuus? Mitä ylipäänsä on taiteellisuus? Vaikeaselkoisuutta? Voiko arvostaa jotakin, mikä on helposti ymmärrettävää, vai pitääkö teoksen olla moniselitteinen ollakseen syvällinen ja taiteellinen ja siten arvostettava? Onko ymmärettävyys pinnallista ja sellaisena halveksittavaa?

Sänkyni päätyhyllyssä seisoo kirja The Essential Nietche. Ostin sen joskus, sillä halusin lukea sitä voidakseni muodostaa siitä oikeasti mielipiteen. Ahersin noin neljänneksen kirjasta, siirryin kevyempään lukemistoon. Ajattelin, että palaan siihen taas joskus, ajattelen kai yhä. Luultavasti en kuitenkaan palaa. Olen mielipiteeni muodostanut. Nietche voi olla arvostettu filosofi, mutta minusta hänen ajatuksensa ovat aivan yhtä täynnä ilmaa kuin paikallisen kuppilafilosofinkin. Vaikeatajuisempaa tosin.

Minä en arvosta mitään tai ketään siksi, että joku sanoo minulle jonkun tai jonkin olevan arvostuksen arvoista. Siksi, että maailma on nostanut tämän jalustalle ja julistanut suureksi henkilöksi tai “klassikoksi”. Asioilla – kirjoilla, elokuvilla, taiteella – ja niiden tekijöillä on minulle arvoa, saavat minulta arvostusta, vain kovin subjektiivisella tasolla. Kun ne tarjoavat minulle jotain. Kun ne lisäävät arvoa minun elämääni. Muuten ne ovat melko yhdentekeviä.

Luen toisinaan kirjoja, jotka eivät viihdytä, mutta useimmiten kirjoja, jotka viihdyttävät ja imevät sisäänsä. Sellaiset “klassikot” kuin Anna Karenina ja Taru Sormusten Herrasta ovat jääneet minulta kesken loputtoman ja lohduttoman tylsinä ja puuduttavina. Jälkimmäinen myös elokuvaversiona. En lue kirjoja häikäistäkseni intellektilläni tai sivistyneisyydelläni; jos ylipäänsä ikinä häikäisen, on se jotain aitoa minua, ei kaivoon kannettua vettä. Luen häikäistäkseni itseni tarinalla, johon voin uppoutua.

Nämä ajatukset ovat pitkälti lähteneet päässäni taas pyörimään erään FB:n kirjallisuusryhmän seinällä käydystä keskustelusta. Keskustelu lähti avauksesta, jossa henkilö X oli yrittänyt lukea Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjaa, ja ihmetteli, miten moinen kioskikirjallisuus voi olla niin suosittua, kun hän ei pystynyt edes yhtä lukemaan läpi, niin kammottavaa kevyttä hömppää.

Siinä se sivistynyt korkeakirjallisuudenlukija osoitti sydämensivistystä käyttämällä sangen kauniita ilmaisuja kirjoista, joista kovin moni puolestaan pitää. Kaikin mokomin, meillä jokaisella on mieltymyksemme, mutta minulle opetettiin jo lapsena vähän rakentavampi tapa aloittaa keskustelu. Minulle opetettiin, että jollet osaa mitään hyvää sanoa, älä sano mitään. En minä sillä, kyllä mielipiteensä asioista voi sanoa, mutta sen voi ilmaista monella tapaa. On melko eri sävy esimerkiksi siinä, sanooko vaikkapa ruuasta “yök miten pahaa” vai “en pidä tästä”.

Niin, en ole ainoa, joka tykkää kovastikin kyseisestä kirjasarjasta, joka ei maalaa syvällisiä henkilökuvia ja on täynnä onnekkaita sattumia ja onnettomia historiaosuuksia. Jopa vähän ärsytykseen saakka, myönnän. Silti, satuina, tarinoina, ne ovat jotenkin ihania kasvutarinoita, lämminhenkisiä kertomuksia, joista jää hyvä mieli, vaikka historian rakkaustarinat ovatkin järestään onnettomia. Tekeekö se kirjasta kioskiviihdettä?

En tiedä, eikä minua kiinnosta. Tuo sarja, kuten niin moni muukin, joista pidän, on täynnä inhimillisyyttä, kohtaloita, paikkoja, historiaa, tapahtumia. Niillä on kyky tempaista minut pois arkisesta elämästäni jonnekin muualle. Jonnekin, missä murheet eivät ole minun omiani, missä lopussa kaikki on hyvin, missä oikean elämän realiteetit eivät päde. Ehkä olen ikuinen lapsi, mutta pidän saduista.

Miksi ihmisillä on tarve arvottaa? Tarve huutaa katoilta tuomiota? “Katsokaa miten sivistynyt olen! Yritin lukea kevyttä kirjallisuutta, mutten päässyt alkua pitemmälle! Luen mieluummin Sartrea.” Lue vaan. Ehkei meistä tule ystäviä, sillä minä en lue Sartrea vaan tuota “kevyeksi” leimattua kirjallisuutta, mutta eiköhän meille kaikille ole tilaa tällä pallolla.

Sydämen sivistystä on ymmärtää, että meitä on erilaisia, eikä lukumieltymys (tai muukaan mieltymys) tee kenestäkään älykkäämpää, parempaa, vähemmän älykästä, huonompaa, tyhmempää, viisaampaa. Ei tämä maailma olisi sen parempi paikka, vaikka me kaikki pitäisimme samanlaisista asioista. Ennemmin tylsempi paikka.

Taidan palata Melchiorin pariin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.