Toisenlainen tuska ja ylpeys

Viime viikonlopun jälkimainingeissa media on täynnä Tuskaa ja Pridea. Melkein jokainen pukeutui joko mustaan tai sateenkaaren väreihin. Tai sitten ei. Helsingin keskustan alue pullisteli kansaa, mutta suurin osa suomalaisistakin vietti kuitenkin tuonkin viikonlopun ihan niinkuin minkä tahansa viikonlopun. Itsehän rakensin terassia kirjamellisesti hiki päässä ja selkä vääränä.

Joskus ennen Juhannusta, kun vielä elin siinä harhassa, että terassimme valmistuisi suorastaan Juhannukseksi, ilmoittauduin halaajaksi. You know, mukaan siihen kirkon tempaukseen, josta Päivi Räsänen niin mielensä pahoitti. Jonkinasteista ironiaa kannaltani, että häppeninki oli nimenomaan kirkollisen tahon organisoima, mutta suurinhan on rakkaus. Kerrankin.

Viimeiseen asti toivoin voivani mennä halaamaan ihmisiä, jotka halausta elämäänsä tarvitsevat, mutta lopulta oli pakko myöntyä. Terassi ei itse itseään rakenna, eikä se ollut vielä Priden lähestyessä lähellekään valmis, joten minkäs teit. Hivenen lohdutti se, että halaajaksi oli ennemmin tunkua kuin pulaa. Sain taas ainakin hetkeksi vähän uskoa ihmiskuntaan.

Viime viikonloppuun mennessä meillä oli jo takana monta iltaa ja täyttä työpäivää uurastusta. Alkuun miehen kanssa pakersi esikoinen, ja Juhannukseen mennessä koolaus oli poikittaistukia vaille valmis ja Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina saatiin pari ensimmäistä kansilautaakin paikalleen.

Ennen Juhannusta oltiin parikin iltaa tuskailtu perustuksen tasaamisen kanssa, sillä vaikka ruuvattavat tolpat tekivät sen helpommaksi, ne myös tekivät sen aika, tuota, kettumaiseksi hommaksi. Esikoisella paloivat päreet siihen ihan vallan, jolloin sitten tapahtuikin sellainen luonteva vuoronvaihto ja minä löysin itseni terassityömaalta kutakuinkin jokaisena vapaana hetkenäni noin Juhannusaatonaatosta alkaen.

Lauantaiaamuna ennen kuin sen paremmin Pride- kuin Tuskaväkikään oli aamukahviaankaan hörppinyt (hyvä on, vähän ehkä aamu-unisen värittämä kuva, sillä oli kello “jo” yhdeksän), läksimme miehen kanssa kohti Finnoon Askoa. Siellä piti nettitietojen mukaan oleman parikin settiä tiikkistä ulkopöytää ja tuoleja. Tuolit olisikin saatu saman tien, mutta pöytä “ei ole”. Pitää tilata keskusvarastolta. Hyvin epäavulias myyjä vähän nyreissään katsoi, että Lommilassa olis pöytä, muttei sitten taas tuoleja.

Poistuimme liikkeestä vähin äänin ja autossa googlasin itse Askon myymälöiden yhteystietoja. Finnoo ja Lommila listalta ruksittuina soitin Lanternan Askoon, missä hyvinkin avulias ja ystävällinen myyjä selvitteli minulle varastotilannetta niin pöydän kuin tuolien kuin pehmusteidenkin osalta. Teimme kaupat puhelimessa, “tervetuloa  noutamaan!”. Pöydästä ja kuudesta tuolista siis. Pehmusteita ei sielläkään ollut ja itse asiassa, tuoleistakin kolme saadaan vasta huomenna.

Ajoimme Lanternaan pienen K-market Hertta -pitstopin kautta. Kävimme maksamassa ja noudimme pöydän sekä kolme tuolia (ei tuonne autoon ihan helposti olisi kaikki kuusi kerralla mahtuneetkaan, joten vähän onni onnettomuudessa tämäkin). Tuolit pakkasimme autoon, pöydän virittelimme auton katolle – hurray for taakkatelineet! – ja ajoimme Variston Askoon pöytä auton katolla, kolme tuolia auton perällä, ja paketti krokotiilin häntäleikettä sekä pullo Pol Rogeria takapenkin jalkatilassa hakemaan tuolien pehmusteet.

Ai terassi? Kyllä maar se oli päivän pääagenda! Parin tunnin puutarhakalusteiden hakureissu venähti noin kaksinkertaiseksi ja oltiin kotosalla vasta yhden aikaan, kasattiin kalusteet terassin jo valmiille osalle (17 riviä lautoja) ja käytiin vielä heittämässä pieni kierrätyskeikkakin ostarille. Joskus siinä puoli kolmen helteiden aikaan päästiin viimein jatkamaan terassin laudoitusta. Pride oli siinä vaiheessa jo siirtynyt kulkueesta puistojuhlan puolelle.

Reilut kuusi tuntia puurrettiin mitaten ja sahaten (pöytäjiiri hoiti sen miehen ohjauksessa) ja ruuvaten ja kun iltasella lopen uupuneina lopetimme hommat, oli terassi edennyt 20 riviä aina porrassyvennykseen saakka. Jäljellä oli sunnuntaiksi viisi riviä kummallakin puolen porrasta (ja muutama muu pikkujuttu). Istuttiin uusilla tuoleillamme uuden pöytämme ääressä iltasella auringon painuessa puiden ja kerrostalojen taa ja skoolattiin Pol Rogerilla. Oltiin me se ansaittu!

Sunnuntaina ei ollut kiire aamulla ylös. Viimeiset viisi riviä valmistuivat reilussa tunnissa, joten siinä ehti sitten hyvin piipahtaa myös K-raudan lautatarhalla hakemassa vähän lisää kakkosnelosta terassin varastolaatikkopenkkejä varten. Ei nyt ehkä ihan sitä, mitä olin kuvitellut tekeväni loppupäivän, mutta en minä ihan hirveän kamalasti marissutkaan. Sitä paitsi, siitäkin huolimatta ehdittiin laittaa vähän parempi ruoka, eli marinoida ja grillata se krokotiilinhäntä.

Eilen illalla vielä aherrettiin terassin ja kiviportaan väliin lisäporras ja nyt on terassi viimeistelylautoja (ja niitä laatikoita) vaille valmis. Nostelin uudenguineanliisani (kolme ruukkua) ja kolmivärisen maljaköynnökseni terassille väriä tuomaan. Muutama lilakukkainen chili pääsi myös jo terassinreunalle. Epäilen, että ennen pitkää terassin reunukset ovat yhtä vihreää chilipuskaa.

Kyllä kelpaa! Terassi tuo aivan uskomattoman määrän lisää tilaa pihallemme, siis lisää käyttökelpoista tilaa. Ensimmäistä kertaa meillä on täällä tasainen alusta, sillä vanha patio oli kaikkea muuta ja sora-alueetkin, vaikka muuten ovat tasaisia, vajottavat jonnin verran vielä. Siinä oli hyvä eilen ja tänään vähän tehdä töitä uuden terassipöydän ääressä ja tarjota tänään isälle ja vaimolleen kahvit ja kirsikkapiirakat. Eikä enää tarvitse pelätä shampanjalasien kaatuvat pelkästä väärään suuntaan hengittämisestä.

Ihan tuskitta ei tämäkään projekti mennyt. Koolausten välissä sattui kolhua jos toistakin ja taas on jalat mustelmilla ja polviin sattuu. Nilkkakin taittui kevyesti pari kertaa. Selkä meni jumiin niin minulla kuin miehelläkin, joskin mies sanoi, ettei sillä ollut tuon työn kanssa mitään tekemistä. Mene ja tiedä. Vuoronperään noita selkiämme olemme kuitenkin valittaneet, etenkin sitten iltasella työt jo lopetettuamme, kun hetki on istuttu pöydän ääressä ja selkä mokoma kramppaa noustessa.

“Crybabies! You’re both just crybabies!” huusi tosikoinen ikkunastaan valituksiamme aikansa kuunneltuaan. Niin. Olisi tullut itse rakentamaan terassin. Vanhuus ei tule yksin ;)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.