The good, the bad, the meh and the books of 2016

Vuosi valuu kohti loppuaan. Aika katsoa taas taaksepäin ja poimia vuoden hyvät, pahat, ompahavvaan ja kirjat esiin. ** This year is nearly over, so it’s time to take a look back and pick out the good, the bad, the meh and the books of the year.

Tammikuu ** January

SAMSUNG DIGITAL CAMERA

+ Harvinainen illanistujainen Stadissa teinien toimiessa koiravahteina ** rare occasion of going out with husband while teens were dogsitting
+ X-Files season 10 <3
+ Star Wars: The Force Awakens

– R.I.P. David Bowie
– R.I.P. Alan Rickman
– Auto juuttui lumiseen ojaan ** Car stuck in snowy ditch

* Kauniit lumiset maisemat ** The beautiful snowy nature

Kuukauden kirja ** Book of the month: Serpent (by Clive Cussler)

Helmikuu ** February

SAMSUNG DIGITAL CAMERA

+ Puhdas pään MRI ** Clean MRI ogf head
+ Kissakahvila Helkatti ** Cat coffee shop Helkatti

– Kehä ykkösen nopeuskamerat ** The speed cameras on Ring 1
– R.I.P. Uberto Eco

*  Työmatka Harjavaltaan ** Businesstrip to Harjavalta

Kuukauden kirja ** Book of the month:  Daughter of Narcissus (by Lady Colin Campbell)

Maaliskuu ** March

Brussels

+ Boulderoimassa eli seinällä pitkästä aikaa ** Bouldering, ie. wall climbing for the first time in years
+ Tallinna kaveriporukassa ** Tallinn with friends

– Brysselin lentokentän pommi-isku ** Bomb at Brussels Airport

* Työmatka Brysseliin ** Business trip to Brussels

Kuukauden kirja ** Book of the month: Luostarin varjot (by C.J. Sansom)

Huhtikuu ** April  

SAMSUNG DIGITAL CAMERA

+ Aloin maalata ** I started painting
+ Escape Room ensimmäistä kertaa ** Escape Room for the first time
+ Sain iPhone SE:n ** Got my iPhone SE

– R.I.P. Prince
– North Carolina diskriminaatio-lait ** North Carolina discrimination laws

* Nuorimmaisestakin tuli teini ** The youngest one became officially a teen

Kuukauden kirja ** Book of the month: Viipurin kaunotar (by Kaari Utrio)

Toukokuu ** May

2016-05-11 16.16.39

+ Ilmavoimamuseossa vierailu ** Visiting The Finnish Airforce Museum
+ Äitienpäivä ja Mamma <3 -muki ** Mother’s Day and Mamma <3 mug
+ Seikkailupuisto Korkee ** Adventure park Korkee
+ Hanami-juhla ystävien luona ** Hanami party at friends

* Työmatka Jyväskylä/Tikkakoski ** Business trip to Jyväskylä/Tikkakoski
* Työmatka Pori/Yyteri/Rauma ** Business trip to Pori/Yyteri/Rauma
* Sokeriton kuukausi ** Sugar free month
* Tyttärestäni kuoriutui poika ** My daughter grew up to be a son

Kuukauden kirja ** Book of the month: The Pursuit (by Janet Evanovich)

Kesäkuu ** June

2016-06-17 21.23.13-2

+ Esikoinen pääsi peruskoulusta ja pääsi haluamaansa lukioon ** Oldest kid graduated from “peruskoulu” (sort of like junior high, which in Finland ends the mandatory school) and was accepted to the high school which was his first choice
+ Tosikoinen pääsi ala-asteelta ** Youngest one finished the elementary school
+ Rakennettiin hieno workbench autotalliin ** Built a sturdy workbench for the mancave in the garage

– Myrsky, jonka seurauksena tosikoiselta jäi partioleiri väliin ** Storm, that caused the youngest one to skip scout camp

* Mökkireissu teini-nelikon ja koiran kanssa ** At the summer cottage with four teens and a dog
* Brexit

Kuukauden kirja ** Book of the month: Scar Tissue (by Anthony Kiedis)

Heinäkuu ** July

2016-07-18 14.19.08

+ Kesäloma ** Summer vacation
+ Lapin reissu ** Trip to Lapland
+ Grillibileet kavereiden kanssa ** Barbecue with friends
+ Seikkailupuisto Zippy omien teinien kanssa ** Adventure park Zippy with my teens
Valkealalaiset tytöt pelastivat pikkupojan hukkumiselta ** The two girls who saved a little boy from drowning in Valkeala

– Liki päivittäiset ukkoset, jotka pelotti Meggieä ** Almost daily thundering that scared Meggie
Surullinen ja pelottavakin uutiskuukausi ** Sad and even a bit scary month of news

* Pokemon Go

Kuukauden kirja ** Book of the month: The Storied Life of A.J. Fikry (Gabrielle Zevin)

Elokuu ** August

2016-08-20 17.24.19

+ Ystävien ihanat häät ** The lovely wedding of my friends
+ Viikonloppu kummitätini luona ** Weekend with my godmother

– Räjähdyksiä Thaimaassa ** Explosions in Thailand
– Sähköisten lukiokirjojen hankinta ** Buying highschool eBooks
– Kahdet ylinopeussakot parin viikon sisään ** Two speeding tickets within two weeks
– R.I.P. Gene Wilder

* Työmatka Pori/Yyteri/Rauma ** Business trip to Pori/Yyteri/Rauma

Kuukauden kirja ** Book of the month: Tyttöteurastaja (by Riitta Lehvonen)

Syyskuu ** September

2016-09-23 19.00.34

+ Lyhennytin hiukset optimaaliseen mittaan ** Had my hair cut short(er), to an optimal length
+ Rapujuhlat landella ** Crawfish party at our summer place

– Surkea hotelli Iisalmessa ** Sucky hotel in Iisalmi

* Työmatka Iisalmeen ** Business trip to Iisalmi
* Työmatka Rauma/Pori ** Business trip to Rauma/Pori

Kuukauden kirja ** Book of the month: This is a Call: The Life and Times of Dave Grohl (by Paul Brannigan)

Lokakuu ** October

DSCN1714

+ Firman “pikkujoulu”matka Seefeldiin, Itävaltaan ** Company trip to Seefeld, Austria

* Aika mitäänsanomaton kuukausi noin muuten ** A pretty uneventful month otherwise

Kuukauden kirja ** Book of the month: The Book Thief (by Markus Zusak)

Marraskuu ** November

2016-11-14 16.28.05

+ Konferenssimatka Wieniin ** Conference trip to Vienna
+ Ilta kummitädin seurassa ** Evening with my godmother

Trump
– Viikkojen kamppailu flunssaa vastaan ** Weeks of struggling against flu
– Parin päivän äänettömyys ** Being voiceless for a couple days

* Työmatka Iisalmeen ** Business trip to Iisalmi
* Työmatka Heinolaan ** Business trip to Heinola

Kuukauden kirja ** Book of the month: Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children (by Ransom Riggs)

Joulukuu ** December

2016-12-27 14.56.35-1

+ Tämäkin vuosi loppuu ** This year will come to its end
+ Joulu ja loma ** Christmas and vacation
+ Ei työmatkoja ** No business trips

– R.I.P. George Michael
– R.I.P. Zsa Zsa Gabor
– R.I.P. Carrie Ficher
– R.I.P. Debbie Reynolds
– Miehen jatkuva työreissaus ** The many business trips of my husband

* Saara Aalto (X-Factor Britain)

Kuukauden kirja ** Book of the month: Kenkäheinistä kännyköihin (by Riitta Lehvonen)

Joulun rauhaa

Suomen Turku (missä muualla niitä Turkuja on?) on julistanut joulurauhan. On siis virallisesti joulu. En ole mikään traditio-ihminen, eikä kovin monta perinnettä ole, joista juuri kiinni pitäisin, mutta joulurauhan julistus on niistä yksi. Äkkiseltään en itse asiassa keksi kovin monta muuta. Ehkä Itsenäisyyspäivän kynttilät (jos ollaan kotona) ja Uuden Vuoden konsertti (jos muistan avata telkkarin oikeaan aikaan).

Riisiuunipuuro on syöty ja itse asiassa joulu on meillä tavallaan jo vietetty, kun torstai-iltana syötiin jouluateria nuorison ja isäni kanssa ja jaettiin paketit. Teinit läks eilen toisille vanhemmilleen joulunviettoon tai kuka nyt sitten mitenkin viettää; esikoinen ja tosikoinen lähtivät isänsä ja tämän uuden perheen kanssa Teneriffan aurinkoon tänä aamuna. Heillä joulua vietettiin vissiin eilen.

Me ollaan miehen kanssa lomalla ja lapsettomia. Vain vanhukset ja koirat Uudenvuodenpäivään saakka. Ulkona pauhaa sademyrsky. Tuulee lujaa ja vihmoo vettä ja on pimeää. Varsinainen joulusää. Onneksi ei paljon ulos tarvitse mennä. Ei sinne koiratkaan hingu, joten minimiulkoilulla mennään tällaiset päivät. Turussa ei sentään satanut vaan saivat julistaa joulurauhan ihan kuivin päin.

Loma + surkea sää = aikaa lukea ja kirjoittaa ja katsoa Two Fat Ladieseja (jotka annoin miehelle syksyllä synttärilahjaksi, muttei vieläkään ole keretty niitä katsoa). Minulla on kesken Riitta Lehvosen mielenkiintoinen kirja Kenkäheinistä kännyköihin, joka kertoo parin saamelaisperheen taipaleesta jutavista paimentolaisista nykypäivän teknologiayhteiskuntaan ja erilaiseen poronhoitokulttuuriin. Sen alla on pinossa odottamassa 10 kirjaa, joista kaksi on uusia joululahjakirjoja: Lemmy Ace of Spades (mieheltä) ja Mikko Porvali – Sinisen kuoleman kuva (faijalta).

Torstai-iltana meillä oli pöydässä graavilohta ja lämminsavulohta, kasvislasagnea, pieni kinkku (joka meni sillä aterialla eli juuri oikean kokoinen!) ja bataattivuokaa. Jälkiruoaksi olin tehnyt glögijuustokakun. Juustokakkua on vielä yli puolet jäljellä, joten meillä on jouluherkkua siinä riittämiin. Niin ja onhan talossa toki suklaata ja marmeladikuuliakin. Tänään taitaa jouluateriamme olla meidän oman perinteemme mukaan granaattiomena-vuohenjuusto-rucola-salaatti ja hanhenrintaa. Tuo salaatti vähän niinkun kuuluu meidän jouluun, sen seurana on sitten millon mitäkin (yleensä lintua).

Täältä hiljaisesta rauhastani toivotan teillekin kaikille oikein mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa!

OhChristmastree16

Poliittisesti korrektien pusujen probleema

Mies kävi eilen paikallisessa Lidlissä. Siellä on töissä sellainen musta mies, joka useimmiten täyttelee hyllyjä tms. mutta satunnaisesti hänetkin saattaa bongata kassaa operoimasta. Vallan kohtelias ja mukavan oloinen nuori mies, olen muutamankin kerran asioinut hänen kanssaan, joko kassalla tai kysellyt jonkun tuotteen perään hyllyjen välissä.  En nyt äkkiseltään muista, puhuuko suomea natiivisti vai muuten vaan hyvin, enkä ole kysellyt miehen “alkuperän” perään. Enhän sitä kysele valkoisiltakaan (joskin useimpien aksentista kuulenkin jo, mistä suunnasta on Suomeen muuttanut, jos ei ole syntyperäinen), en ainakaan kaupassa.

Eilen siellä Lidlissä mies teki havainnon. Kolme kassaa oli auki, kahdessa valkoiset kassatyypit, yhdessä tämä musta mies. Valkoisten tyyppien kassoilla oli kilometrin jonot, mustan kassan jonoon ei kovin moni mennyt. Joku painoi nappia ja valkoinen tyttö tuli ja avasi neljännen kassan, jonot purkautuivat ja tyttö poistui taas, vain tullakseen kutsutuksi kohta uudestaan, koska suurin osa jonotti vain kahteen kassaan, vaikka niitä oli auki kolme.

Tulin jälleen äärettömän surulliseksi samaan aikaan kun minua vihastutti ihmisten käytös. Mies totesi, etten minä pysty ihmisiä muuttamaan, vaikka kuinka taistelisin tällaista ja vaikka mitä vastaan. Mies kutsuu minua ja esikoista vapaustaistelijoiksi, sillä potkimme tavan takaa tutkaimia vastaan emmekä suostu hyväksymään epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta ja mitä nyt kaikkea. Kieltäydyn hyväksymästä sitä! JOTENKIN asenteet on saatava muuttumaan! JOTENKIN uusien sukupolvien pitäisi olla vanhoja parempia!

“Miksi sitten on tällaisiakin kuin minä?” kysyin. Mies vastasi, että minunlaisianikin on aina, mutta valtaosa väestöstä vaan tulee aina olemaan rasistista, koska se on ihmisluonne. Vanhemmat välittävät asenteensa lapsille, eikä niitä ulkoinen asennekasvatus pohjimmiltaan muuta. Turhaudun. TÄYTYYHÄN niihin asenteisiin jotenkin voida vaikuttaa! Ja kuitenkin kun katson tosiseikkoja silmiin, näyttää siltä, että asenteet menevät koko aika vain pahempaan suuntaan. On totta, että tämän päivän nuorissa on paljon huomattavasti vanhempaa sukupolvea suvaitsevaisempaa väkeä, mutta sitten taas ei ole. Elän ehkä jonkinlaisessa kuplassa minäkin.

Minä olin jo nuorena ihmisyyden kannattaja ja jollain tapaa kai poliittisesti korrektikin sikäli, että preferoin sanoja, joita jokin ryhmä itse itsestään haluaa käyttää sikäli kuin ylipäänsä haluaa. Muistan ojentaneeni perhettäni ruokapöydässä noin ala-asteikäisenä, että ei ole mustalaiset on romaneja, ei mustalaisia. Että ei ole erikseen mustia ja valkoisia, on vain ihmisiä. Olen lapsesta asti ajatellut tasa-arvoisesti ja erottelemattomasti. Asenne muita ihmisiä kohtaan on eri asia kuin poliittinen korrektius, joka on itsessään ulkokultaista ja pinnallista. “Muutan puhettani, koska joku käskee ja jos en ainakin näennäisesti ole puolesta olen automaattisesti vastaan.”

Poliittinen korrektius on oikeastaan vähemmistöille isku omaan nilkkaan. Ajatellaan vaikka Neekerinpusuja, joista Brunberg joutui tekemään pelkkiä Suukkoja, koska rasistisesta nimestä kanneltiin EU-tuomioistuimeen. Mitä se muuttaa? Ei ainakaan ihmisten asennetta positiivisemmaksi. Ennemmin toisinpäin. Ihmiset olivat vihaisia siitä, että joku vähemmistö täällä alkaa muuttaa meidän vanhoja tuotenimiä ja traditioita. Poliittisella korrektiudella sahataan oksaa oman peffan alta. Se ei muuta asenteita, kuin korkeintaan väärään suuntaan.

Miksi sitten tuolla kuitenkin kirjoitin, että olen aina halunnut käyttää ihmisryhmistä heidän itse määrittämiään sanoja sikäli kuin ylipäänsä haluavat heitä kutsuttavan jollakin nimityksellä? Siksi, että minusta on tarpeetonta loukata aiheettomasti. Siksi että minusta se on heidän kunnioittamistaan. Ihan niinkuin minuun sattui koulussa, kun minua kutsuttiin läskiksi, en halua tahallani satuttaa ketään. Toisaalta retoriikka ilman empatiaa ja asennepohjaa on vain retoriikkaa. Ja neekerinpusu on vain karkin nimi.

Ei minulla ole lääkettä tarjolla. En tiedä, miten laajamittainen asennemuutos tehdään. Tiedän kuitenkin, että pakottamalla ja puheenparsia vahtaamalla se ei tapahdu. Olen kirjoittanut ennenkin, että jos jokainen vain pitäisi huolen omistaan, antaisi muiden elää ja eläisi itse, suvaitsisi erilaisuutta sen pelkäämisen sijaan – erilainen ei yritä muuttaa muita samanlaisiksi itsensä kanssa, kuten tuntuu olevan yleinen pelko – olisi maailma niin paljon parempi paikka elää!

Poliittinen korrektius on mennyt liian pitkälle. Se pyrkii luomaan mustavalkoista maailmaa, jossa jos et ole X olet vastaan-X, kuten Bad Words -blogin erinomaisessa artikkelissa “Why Political Correctness is Failing the World” kirjoitetaan. Artikkeli puhuu uudesta vasemmistolaisuudesta “New Leftism”, joka tätä poliittista korrektismia ajaa hurjalla voimalla. Maailman eliitin pyrkimyksestä leikkiä moraalista ja eettisesti hyvää. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei edelleenkään. Eikä edes fifty shades of gray vaan maailmassa on koko valon spektri edustettuna. Miksi se on niin vaikea hyväksyä?

Kuuntelin eilen yhden vanhan tuttuni haastattelua Radio Deissä. Hän on transnainen, entinen helluntailainen, joka yhä jaksaa uskoa, mutta kritisoi kristikuntaa rajusti rakkaudettomuudesta. Minä en enää jaksa uskoa, mutta kritiikki oli naulan kantaan. Kristinuskon perussanoma on rakkaus, mutta silti kristitty maailma on ehkä suvaitsemattomin ja rakkaudettomin maailmassa. Sanoudun siitä irti kaikin tavoin. Ainoa uskonto, jota kannatan on rakkaus ja ystävällisyys ja suvaitsevaisuus.

Olen itsekin joskus argumentoinut joihinkin asioihin, että joku on yhteiskuntamme tapa. Koska olemme vuosituhannen verran täällä olleet kristittyjä, on se muovannut yhteiskuntamme ja kulttuurimme sellaiseksi kuin se on, hyväksymään tietyt asiat ja tuomitsemaan toiset. Muslimien vallatessa länsi-Eurooppaa pakolaisina moni tarrautuu tähän kristilliseen perimään, vaikkei muuten kristinuskoa elämässään harjoittaisikaan. Konservatiivisuus. Turvallisuus. Parempi yksi vanha tapa kuin pussillinen uusia.

Huono perustelu. Maailma muuttuu kun ihmiset rohkaistuvat olemaan sitä mitä ovat, muita pelkäämättä, eikä se, että jotain on tehty vuosisastoja jollain tavalla tarkoita sitä, että se on oikein. Konservatiivinen ihminen valikoi sen, mikä on hänestä itsestään turvallista muuttaa ja tarrautuu kaikessa muussa vanhaan perinteeseen. Kai se on ihmisluonto. Miksi sitten on tällaisiakin kuin minä? Pelkään muutosta omassa elämässäni, ahdistun siitä. Yhteiskuntaa haluaisin silti muuttaa, paremmaksi. Suvaitsevaisemmaksi. Hyväksyvämmäksi. Sellaiseksi, jossa erilaisuus ei olisi uhka vaan rikkaus.

Breakdance-muuveja jäisellä kalliolla

Eilinen perjantai oli maanantai perjantain vaatteissa. Tai ainakin susi päiväksi. Iltaan mennessä odotin Rosso-pullon korkkaamista kuin kuuta nousevaa. Sitä paremmalta se maistuikin, kun olin hakenut miehen junalta ja mies oli paistanut tomahawkin uunissa ja istuttiin kynttilöiden ääreen syömään täydellistä pihviä tuon punaviinin kanssa.

Heräsin eilen aamulla sellaiseen ihan tavalliseen aikaan puoli kahdeksalta. Nousin laittamaan cappucinon itselleni ja teinkin siitä tuplan. Mies kun oli reissussa ja siinä sitten autopilotilla yritin kahvia laittaa, painoin tupla-nappia single-shotin sijaan. Tajusin tämän sentään ennen kuin kahvi tulvi mukista yli ja vaihdoin lennossa alle espressokupin. Ei sillä, (melkein) tupla-espresso oli eilisaamulle ihan sopiva kofeiiniannos.

Minun piti istua koneeni ja kahvini kanssa vain ihan hetki ennen koirien viemistä, mutta jotenkin se hetki venähti ja yhtäkkiä olikin jo kiire. Ei muuten ihmeempää aikataulua, mutta olin luvannut viedä tosikoisen Oulunkylän tekojääradalle puoli kymmeneksi. Ulkona on aivan järkyttävän liukasta. Eilen oli lämpötila niukasti nollan yläpuolella ja maa oli jäässä, jonka päällä oli ohut kerros vettä.

Selvisin kaatumatta takaisin kotipihaan saakka, mutta sitten tuossa kalliolla liukastuin. Koirien hihnat käsissä yritin epätoivoisesti selvitä pyllähtämättä, sillä en todellakaan halunnut enää joutua vaatteita vaihtamaan. Timmyn hihna irtosi kädestäni kun siinä tanssin breakdancea jäisellä kalliolla koirien katsellessa kummissan emäntänsä liikehdintää. Mieleeni muistui video, jonka olin juuri nähnyt Facebookissa pari päivää aikaisemmin, kanadalaisesta breakdancesta.

Vaatteet kuivina, kämmenet vähän jomottaen patistin koirat sisälle syömään aamuruokansa ja teinit valmistautumaan lähtöön, sillä siinä aamusella oli esikoinen ilmoittautunut kyytiin myös, bussipysäkille tiputettavaksi. Lähdettiin kuin lähdettiinkin noin suurinpiirtein ennaltamäärättyyn aikaan, ajoissa kuitenkin. Jätin esikoisen bussipysäkille Maunulassa ja ajoin tosikoisen sinne Ogelin urheilupuistoon vain todetakseni, että esikoinenkin olisi voinut matkat meidän kanssamme sinne saakka. En minä jokeribussin reitistä voinut tietää, eikä teini siinä omassa aamupöpperössään muistanut.

Suunnitelmani seuraava vaihe oli paperilla yksinkertainen enough. Auto Ogeliin liityntäparkkiin ja junalla toimistolle. Teoria selvä, käytäntö ei ymmärrä, kuten mutsilla oli tapana sanoa.  Olin jopa tsekannut Oulunkylän liityntäparkin sijainnin HSL:n sivuilta etukäteen, mutta ei se niin yksinkertaista ollutkaan sitä löytää. Pääväylällä ei ollut minkäänlaista opastusta sinne ja kiersin ensin yhden lenkin ja sitten toisen ja lopulta pysähdyin kirjaston parkkipaikalle (missä oli aseman merkki, mutta parkkiaika vain 4h) tutkimaan asiaa uudemman kerran kännykällä ja laitoin lopulta reitin googlemapsiin.

Googlemaps ohjasi minua ties mitä lenkkireittä, mutta matkalta bongasin kyseisen parkin ihan itse ja pyörsin alueelle. Se oli luonnollisesti aivan täynnä jo siinä puoli kymmenen aikaan, mutta onneksi Oulunkylässä on tuota 24h kadunvarsipysäköintiä kaikkialla. Sen kun olisin alunperinkin tajunnut, olisin voinut jättää autoni ehkä lähemmäskin.

Jätin autoni kadunvarteen ja lähdin kävelemään kohti asemaa. Nousin kävelytielle, joka kulki radanvartta, etsiskellen reittiä itse asemalle. Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana. Löysin alikulkutunnelin ja portaat raiteelle yksi – mutta löysin itseni jälleen aidan vierestä ja suustani pääsi jo epätoivoinen ruma sana. Käännähdin takaisin portaita alas ja pysäytin vastaantulleen nuoren miehen neuvoa kysyäkseni.

Mies neuvoi minut tunnelin toiseen päähän, portaat ylös ja vasemmanpuoleiselle raiteelle (loogisesti). Kiitin ja lähdin kulkemaan kohti viitoitettua reittiä, jolloin mies huikkasi perääni: “Kyl sä pärjäät!” Mietin, oliko epätoivoni jo niin ilmeistä, että ventovieraskin koki tarpeelliseksi rohkaista minua :D Myönnän, sisäinen ahdistus oli jo aika korkealla, ja ehkä pyyntöni “auta nyt tätä eksynyttä raukkaa” oli hivenen epätoivoinen, jos kohta hyvin mutsimainen :D

Juoksin lopulta junaan, jonka tajusin jo olevan siinä laiturilla ja pääsin kuin pääsinkin toimistolle ilman enempiä kommelluksia. Siellä ensitöikseni, heti juotuani lisää kahvia ja telakoituani läppärini, yritin laittaa kännykkäni lataukseen. Himalaturi oli kutakuinkin sanonut sopimuksensa irti, mutta nytpä näytti siltä, että niin oli repussa mukana kulkeva matkalaturinikin! Hiukan ärtyneenä nappasin lompakkoni ja painelin Tokmannille ostamaan pari uutta laturipiuhaa ja takaisin toimistolle, vain todetakseni, ettei nekään ladanneet kännykkääni.

Testasin työkaverin johtoa ja huhuilin, josko jollain olisi mahdollisesti iPhonen alkuperäislaturijohtoa mukana. Sellainenkin löytyi ja kappasta vaan, kun kännykkä alkoi ladata akkuaan. Vein tarvikepiuhat takaisin Tokmannille ja meinasin jo lähteä käymään Kampin i-kaupassa, mutta piuhan omistaja sanoi menevänsä myöhemmin Verkkikseen kuitenkin. Lopputulos: johto jäi minulle ja saan toisen uuden ensi viikolla. Ja sain nirsoksi muuttuneen kännykkäni ladattua.

2016-12-09 16.17.00_editedTyöpäivän jälkeen melkein meinasin kävellä bussiin, kunnes muistin auton olevan siellä Ogelissa. Kävelin pienen lenkin katsastamaan Kolmen sepän patsaan luona olevaa joulumarkkina-aluetta. Siellä käyskenteli joulupukki ja villasukat maksoivat 30€. Ainoa ostokseni markkinoilta oli neljän pakkaus suolasaippuaa. Otin kuvan joulupukista, myös selfien, obviously, ja kävelin saippuapaketti paperipussissa rautatieasemalle, missä totesin jälleen vihaavani junia. Miksei missään ollut näkyvillä lähijunien reittejä? Jouduin googlaamaan sen tietääkseni millä junilla pääsisin Ogeliin.

Hyppäsin K-junaan ja jäin seisomaan eteiseen. Ei huvittanut istua. Nousin junaan niin viimetipassa, että olin jo missannut asemalistauksen, joten oletin Pasilan jälkeen junan pysähtyvän Käpylässä, mutta jollain intuitiolla päätinkin tarkistaa aseman nimen, joten kurkotin kaulaani ovesta ulos ja totesin olevani jo Oulunkylässä. Laskeutuessani junan portaita horjahdin aavistuksen verran, sopivasti niin että pahvinen suolasaippuarasia jäi reiteni ja junan oven kaiteen väliin.

Asemalla tarkistin vahingot ja totesin kahden neljästä olevan ehjiä, yhden silppuna ja yhden ehkä korjattavissa. Kirosin hiljaa mielessäni ja mietin, miksei noin herkkiä asioita myydä peltirasiassa. Toisaalta, eihän leivoksiakaan yleensä. Otti päähän, mutta kävelin autolle, jonka ikkunat olivat semijäässä. Juuri sen verran, ettei ikkunalasta riittänyt, mutta skrabaaminen tuntui tyhmältä.

Kotimatkalla kurvasin Mustan Pekan Alkon kautta ja ostin kotiin Zenaton Rossoa. As said, ilta sitten olikin jo ihan kiva. Kirjoittelin joulukortteja (muutaman!) ja hain postista paketin ja Tikkurilasta junalta mieheni.

Joulunalustaikaa

On taas se aika vuodesta. Meillä ei ole tänä vuonna joulukalenterin joulukalenteria, eikä koristeita vielä esillä, enkä joulumielestäkään ole ihan varma (ehkä siksi, etten oikeastaan tiedä, mitä se tarkoittaa edes), mutta joulu se on kolmen viikon päässä enää yhtä kaikki. Viittä vaille kaikki lahjat on hankittuna, kiitos verkkokauppojen. Ehkä pari viimeistä juttua löytyy Stadin joulumarkkinoilta ensi viikolla, se olisi ainakin suunnitelmana.

Kävelen keskustassa satunnaisesti viikottain, onhan toimistomme ihan ytimessä ja välillä on asioita hoidettavana siellä täällä. Aleksin perinteinen joulukatu avattiin kai pari viikkoa sitten ja Stockmannin perinteinen taiaonomainen jouluikkunanurkka on yhtä hohdokkaan hohtava kuin aina. Katselin sitä erään kerran ohi kulkiessani ja hetken aikaa tunsin itseni lapseksi jälleen.

Helsingissä on Tuomaan markkinoiden aika. En kai ole koskaan käynyt katselemassa, mutta faija vierailee markkinoilla joka vuosi. Pitkät piuhat yhdistivät vasta ihan tässä viime viikolla, että nehän on niinkuin ne keski-Euroopassa ihastelemani joulumarkkinat. Ihan täällä kotikaupungissa. Markkinakojuja nousi kolmen sepän patsaan luo myös tässä viime viikolla, mutta tori ei vielä ollut auki, kun keskiviikkona siitä ohi kuljin.

Jouluinen Helsinki valoineen ja jouluikkunoineen on melkein yhtä kaunis kuin kesäinenkin ja omalla jouluisella tavallaan todella tunnelmallinen. Omallakin kuistilla on “jouluvaloja”, lyhtyjä ja kynttilöitä, joskaan en niitä ihan suoranaisesti miellä jouluun liittyviksi kuin pimeän kauden tunnelmavalaistukseksi. Joulunalusaikaan liitty paljon taikaa jos sen vaan antaa vallata ja viedä mukanaan ilman stressiä ja paineita.

Minulla on joulun kanssa vähän sellainen viha-rakkaussuhde. Toisaalta pidän joulun tuomasta valosta pimeyden keskelle ja rauhallisesta yhdessäolosta perheen kanssa, lahjojen antamisesta ja hyvästä ruuasta. Toisaalta jouluun on vanhempien erosta lähtien liittynyt jonkintasoista ahdistusta, sillä silloin nuorena kärsin siitä, kun vanhemmat riitelivät siitä missä minä ja sisko ollaan milläkin kellonlyömällä, eikä meiltä kukaan kysynyt, miten ME haluttaisiin joulua viettää. Ja tietenkin se klassinen lapsen toive, että vanhemmat olisi jouluna yhdessä. Se toteutuikin pari kertaa sitten kun olin jo aikuinen ja äiti itsekin.

Enimmäkseen olen tuon ahdistuksen jo jättänyt taakseni, huomaan. Suurta jouluihmistä ei minusta saa tekemälläkään, mutta vuosi vuodelta huomaan, että joulun taika ottaa aina hivenen tiukemmin minusta kiinni, sellaisella sekoituksella perinteistä ja ei ollenkaan niin perinteistä joulutunnelmaa. En kaipaa pipareidenpaistoa – mutta olen iloinen, että tosikoinen kaipasi ja niitä paistoi ja tekipä piparkakku-intiaanileirinkin meille. Glögi kuuluu vuodenaikaan ja parit joulutortutkin ihan varmasti tulee jossain välissä paistettua. Vaihdoin Facebook-kuvani tonttulakkikuvaksi ja kansikuvan piparkakuiksi. Maalasin jouluisen kuvan, josta teetin pienen määrän joulukortteja edes joillekin sukulaisille lähetettäväksi (jos löydän jostain vielä osoitteita).

Jouluiset elokuvat ovat aina kuuluneet tunnelmanluojiin. Jouluelokuvia on maailma pullollaan ja Netflixistä olen katsellutkin muutaman ihan uuden ja ennestään tuntemattoman jo. Jouluklassikoideni katselun aloitin heti joulukuun ensimmäinen päivä elokuvalla Holiday. Love Actually on leffa, joka katsotaan yhdessä ainakin esikoisen kanssa, ja sitten on vielä Borrowed Hearts ja vasta juuri joulun alla katsottava White Christmas – the ultimate jouluelokuva.

Lahjojen paketointirituaaliin kuuluu Ally MacBealin joulu-CD ja viinillä terästetty glögi illan pimeydessä – siksi en kai vielä ole paketointia aloittanutkaan, vaikka iso osa lahjoista jo piiloissaan odottaakin. Muutoin meillä soi ehkä eniten We wish you a metal Christmas (“grandma got ran over by a reindeer…” :D ) ja itse polttamani kokoelmalevy Christmas goes POP. Nyt olisikin jo sopiva hetki kaivaa joululevyt esiin ja laittaa soimaan. Joulua ei saa aloittaa liian aikaisin syksyllä, muuten siihen ehtii kyllästyä ennen itse joulua!

Joulualustaika on minulle vähän niinkuin erotiikka. Täysi alastomuus on ennemmin pornoista kuin eroottista, liian paljastavat vaatteet eivät jätä mitään mielikuvituksen varaan. Liiallinen joulukoristeiden määrä ja joululaulut joka tuutista tukahduttavat ja tukehduttavat eivätkä jätä mitään salaperäistä ja mystistä jouluun vaan levittävät kaiken esille. Joulun taika on hienovaraista, vihjeitä ja ripaus mystiikkaa. Valoja pimeässä, hyvää mieltä ja hienoista odotusta. Minkä? No sen, millaiseksi joulu kulloinkin muodostuu yhdessä perheen kanssa.

PhototasticCollage-2016-12-04-13-42-46