Pihakauden avaus

Eilen oli jälleen niin upea aurinkoinen kevätpäivä! Jotkut ovat kaiketi lukeneet säätiedotuksia minua tarkemmin tai pessimistisempien linssien läpi, kun näitä “ensi viikolla tulee taas lunta” -varoituksia on näkynyt naamakirjassa ja kuulunut livenäkin, mutta sittenpähän tulee. Meillä on grilli pihalla ja eile oltiin itsekin ihan pihalla.

Aamusella tein meille freddo cappucinot. Astuin ulos terassille aurinkoon lasi kädessäni. Ihan ei auringon lämpö vielä riittänyt, etenkään aamupäivällä, siihen että olisin viitsinyt istua siellä kovinkaan pitkään, vaan palasin sisälle juomaan kahvini loppuun. Lueskelin uutisia – ja noita lumivaroituksia naamakirjasta – jonkun tovin ja auttelin miestä ankan valmistelussa.

Alkuiltapäivästä ryhdyin iPadin lasinvaihtoon. Jälleen. Edellinen korjaus oli vähän susi. Ite tein, ite mokasin, ite korjasin. Nyt on lasi taas ehyt. Toivottavasti tällä kertaa onnistuin paremmin. Luulen ainakin oppineeni ekasta yrityksestä jotain, ja nyt kirjoittelin aiheesta oikein oman tutorialinikin So Tech Me -blogiini.

Jätin iPadin kirjojen alle liimautumaan, ja mentiin pihalle koko porukka. Siis mies, koira ja minä, sillä tytöt läksivät perjantaina jälleen toisille vanhemmilleen. Kiinnitin koiran aitaan ja alettiin kantaa kamaa ulos varastosta. Mieskään ei vielä ihan täysin tähän kevääseen luota, joten jätettiin vielä suurin osa pihakalusteista sisään, mutta ulos raahattiin grilli, fillarit, pari pikkupöytää ja tuolia.

Mies jäi putsaamaan ja testaamaan grilliä ja koira jäi vikisemään perääni, kun minä lähdin tyypittämään fillariani ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen (obviously, kun tämä talvi tässä oli ja silleen). Olin lukenut monilla olleen haasteita tasapainon kanssa pyöräillessä, mutta omani ollen ilmeisen ok jo taas, olin varsin luottavainen pyöräilykykyyni.

Enkä pettynyt. Oli huikea fiilis ajella (pienikin lenkki, testimielessä) fillarilla, pari kuukautta siitä kun käveleminenkin tuotti vaikeuksia! Niin minä vaan olen parantunut, selviytynyt, kuntounut. En jaksa uskoa, että minulle jää akustikusneurinoomastani mitään muuta pysyvää, kuin ehkä tuo toisen korvan kuuroutuma (ja se loppukasvain siellä päässä, jonka sietäisi ymmärtää olla kasvamatta). Kevät tuo optimismia kaikkeen :)

Palatessani pyörälenkiltäni mies seisoi pihassa koiran remmi käsissään. “I tested the grill and the gas went out immediately. We need to go get a refill, preferably now, for I don't want to be grilling when the sun is already setting.” Siis päivähän on jo aika pitkä, pitempi kuin yö, mutta aurinko menee jo viiden aikaan meidän pihalta metsän taa ja sitten tulee viileä vielä tässä vaiheessa kevättä.

Hain auton avaimen ja pakattiin kaasupullo autoon ja mies ja koira etupenkille ja lähdettiin ajamaan kohti Kehä3:n ST1-asemaa, joka mainostaa 11kg kaasupulloja 20€ hintaan. Idästä kun tultiin, ehdittiin ajaa sen ohi ennen kuin noustiin rampista ylös ja seikkailtiin teillä, joita ei Google mapsikään tuntenut. Pettämättömän (haha) suuntavaistoni ansiosta löydettiin tiemme asemalle, saatiin kaasupullo ja kirjattin mental note: ensi kerralla kehältä ulos Viinikkalan liittymästä.

Palattiin himaan kaasupulloinemme ja kiinnitettiin koira taas ulos. Mies keksi hakea 16kg kahvakuulansa ankkuriksi; ei tuo meidän 6kiloinen sitä mihinkään raahaa, joten se on hyvä mobiili lieka-ankkuri. Miehen aloitellessa ankan grillaamista jätin koiran toistamiseen vikisemään perääni, sillä vedin suojat ja kypärän päälleni ja rullaluistimet jalkaani ja lähdin kokeilemaan niitäkin. Mieli oli jo koko viikon syyhynnyt testata, miten niillä sujuu nyt leikkauksen jälkeen.

“Be careful, don't kill yourself,” huuteli mies minulle lähtiessäni. Kova luotto kykyihini ;) eikun siis mies tuntee minut ja onnettomuusherkkyyteni ja olihan se leikkaus ja kaikkea… Lupasin olla varovainen ja välttää mäkiä näin ensikokeilulla. Ja olinkin. Rullailin rauhaksiin pitkin noita suht tasaisia hiljaisi pieniä peräteitä ja tunsin samaa euforiaa kuin pyörän selässä. Sehän luisti! Ilman mitään pulmia!

Pihaan palattuani oli ankka grillillä ja kypsymässä hyvää vauhtia. Korkkasin Hard Ice Tean (superhyvää!) ja nautiskelin sitä siinä auringossa, kunnes menin sisälle tekemään vähän grillikastiketta ankalle ja salaattia ankan kaveriksi. Meggie parka oli pihalla ihan ihmeissään, häntä vähän koipien välissä, sillä kaikki uusi pelottaa sitä. Lopulta se rentoutui sen verran, että söi ruokansa, mutta filtilleen se ei ollenkaan arvannut käydä makuulle.

Siihen mennessä kun ankka oli valmista, oli jo aurinkokin painunut metsän taa. Siirryttiin sisätiloihin syömään ja koirakin rentoutui sohvalle. Kuin lepakot olisivat ryömineet ulos luolastaan. Oli hieno fiilis, kun oli voinut viettää koko iltapäivän pihalla! Ilman että tuli kylmä (paitsi minulle loppuvaiheissa, kun olen tällainen vilukissa, mutta mies pärjäili teepaidassa).

Tänään on tuommoinen puolipilvinen puolilämpimän oloinen päivä. Suunniteltiin vähän ulkoilu jossain ulkoilualueella. Kunhan ensin on syöty eiliseltä jääneet ankankoivet lounaaksi.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.