Another lazy morning. Lähdin Meggien kanssa kävelylle aurinkoiseen aamuun vähän ennen yhdeksää. Nautiskelin meidän hiljaisesta metsikkölenkistä ja auringosta, joka näin maaliskuussa jo lämmittää mukavasti. Linnut visertelivät, oravat poukkoilivat sinne tänne (ja koira olisi halunnut päästä perään). Kotona jälleen cappucino, ja tällä kertaa jugurttia ja mysliä. Ja vähän uutisia. Se Malesian kadonnut lentokone on aika jännä juttu. Ja Ukraina aika pelottava.
Vähän ennen kymmentä lähdin ajelemaan kohti Töölöä, HUSiin mutsin hoitavaa lääkäriä tapaamaan mutsin ja systerin kanssa. Välillä sieltä saa tuurilla parkkipaikan suht iisisti, but no such luck today. Pyörin ympyrää Tornisairaalan läheisyydessä, ja lopulta kaarsin Naistenklinikan nurkalta sinne Lastensairaalan tienoille. Sieltä olen ennenkin, työasioissa, löytänyt parkkipaikan.
Aurinko paistoi, katupöly pölysi (mikä ei itsessään ole kovin mukavaa, se haittaa etenkin tosikoista aika pahasti), autossa ei tuulikaan tuntunut, ja Led Zeppelin soitti Rock and Rollia autostereoissa. Minulla oli keväinen olo aurinkolaseissani, ja eilisen tanssitunnin jäljiltä pääkin tuntui erityisen hyvältä. Ihanaa, että ajaminen on niin ok taas! Puolikuurouskaan ei autossa haittaa.
Löysin parkkipaikan sieltä Lastensairaalan tuntumasta, melkein Mechelininkadulta saakka. Pysähdyin parkkeeraamaan, vilkut vasemmalle päällä ja kaikkee, mutta silti joku älypää sieltä tuli peppuun kiinni juuri kun lähdin peruuttaamaan ruutuun, ja alkoi töötätä minulle. Pysähdyin, tyyppi kiersi autoni, ja minä jatkoin parkkeeraamista. Yhtä taidokas esitys kuin ennenkin. I’m back in the saddle.
Nousin autosta ja lähdin kävelemään kohti lippuautomaattia tarkistaakseni kumpi EasyParkin zone pitäisi valita (ihana ihana EasyPark app!) ja aloitettuani pysäköinnin, aloin arpoa nopeinta reittiä Kolmiosairaalaan – olin jo viitisen minuuttia myöhässä muutenkin. Lähdin kävelemään kohti Naistenklinikkaa tuulen tuivertaessa hiuksissani, auringon lämmittäessä selkääni. Käänsin kasvoni tuuleen. Kevät ❤
Jossain siinä HUS-kampuksen sisäänkäyntien kohdilla on alueen kartta. Seisahduin silmäilemään karttaa, etsien reittiä kampuksen läpi, ettei vallan tarvitsisi kiertää. Sellainen suunnilleen näytti löytyvän, ja päätin ottaa sen riskin, että joutuisin puhumaan tieni jonkin rakennuksen läpi läpikulkukielloista huolimatta. Turha huoli. Kolmiosairaalan korvaklinikan puoleisen aulan läpi pääsee sisäpihalta Tornisairaalan rampille.
Lekurimiitingin jälkeen ajettiin lounaalle Haukilahden vesitornin ravintola Haikaranpesään. Systerillä oli mutsin invaliditeetin ansiosta auto siinä aivan Tornisairaalan pääsisäänkäynnin edessä, minulla kesti vähän kauemmin kävellä takaisin autolleni. Kaartaessani valoista Länärille pohdin, että haluan bumper stickerin, jossa lukee “My car may be a Singer, but I’m not your average seamstress”.
Olin melkein perillä vesitornilla, kun autoni kertoi minulle, että “you have a new message from [sister]”. Ainakin systerin nimi on englanti-compatible. Mutsi ja sisko olivat jo ylhäällä ravintolassa, “tule perässä ylös”. Narikkatäti alhaalla yritti pyytää minua jättämään takk…toppaliivini – mainitsinko jo, että on kevät! – narikkaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti. “Ylhäällä on mukavampaa ilman päällysvaatteita.” Shrug. En tykkää jättää vaatteitani narikkaan, ellei ole pakko (tai ellen ole yökerhossa). Pidin neuleeni ja toppaliivini päälläni.
Mutsi ja systeri löytyivät ravintolasta, idänpuoleiselta sivulta. Asetin päällysvaatteeni tuolin selkämykselle ja istuin tuolille, ja pomppasin siitä melkein heti uudelleen ylös. “Vaihdetaanko paikkoja, niin kuulenkin teidät,” pyysin siskoa, sillä satuin päätymään hänen oikealle puolelleen, kun tietenkin vasen olisi ollut oikea, jotta hän on minun oikealla puolellani. Olen jo sujuvasti oppinut siirtymään – ja siirtämään ihmisiä – oikealle (tai vasemmalle, riippuen kumpi siirtyy 😛 ) puolelle, jotta kuulen.
Ulkona tuiversi tuuli, ja aurinkokin oli tornin toisella puolella, kun katselin tornin ikkunasta metsäistä Espoota ja Helsinkiä. Pääkaupunkiseutu on oikeasti tosi metsäistä! Toisella puolen tornia merestä nousi utua, joka teki taivaanrannan hennon vaaleanpunaiseksi keskellä päivää, auringon paistaessa utuverhon läpi.
Kävin lounaan jälkeen vähän kuvaamassa maisemia (mies kutsui minua aamulla phonagrapheriksi, kun kuvaan kaikkea kännykälläni jatkuvasti) näköalatasanteen tuulessa. Onneksi oli neule ja toppaliivi mukana ylhäällä; muuten olisi kuvaukset jääneet kuvaamatta siinä tuiverruksessa!
Haikaranpesän lounas on kyllä lounaaksi hyvä. Vähän niinkuin Ruotsin-laivan buffet, paitsi elegantimpi. Monta sorttia kaloja, simpukoitakin, patéita ja erilaisia kylmiä lihoja ja kanoja, lämpimät liha- ja kalaruoat ja salaatteja. Mutta jälkiruokabuffet oli suorastaan rikollinen: siis suklaakakkua, monta eri juustokakkua, tuulihattuja, porkkanakakkua, hedelmiä, jotain moussea, kinuskikakkua ja vaikka mitä! Että siis ihan piti valikoida mitä siitä jaksaisi syödä…
Ajelin kahden maissa takaisin kotiin pöliseviä katuja pitkin, auringon yhä paistaessa osin pilviseltä taivaalta. Myöhemmin lähdettiin esikoisen kanssa Jumboon etsimään hänelle mm. kumisaappaita, bikineitä ja ratsastushousuja. Talvihousut olisivat olleet alessa. Lantsarivalikoima on keväällä huono, “ne kuuluu ostaa syksyllä”, ja bikineitä nyt lähinnä oli jäljellä hajanaisia viime kesän jämiä. Hämmentävää kyllä, saatiin silti kaikki tarvittava, ja koukattiin sen jälkeen hakemassa tyttären kevyempi takki isältään.
Kevät ❤ Kevätsipulitkin ovat jo ainakin seitsemän sentin mittaisia tuolla meidän pihalla!
System Failure for the Masses 