Hand in my pocket

Some sort of uneasiness and restlessness has parked itself inside of me but I can’t really pin it down. I woke up again from strange dreams, somehow disturbing yet not really bad dreams, several times in the course of the morning hours, starting at five or so. By the time it was seven o’clock and

Arvioitavana aamu

Maanantaiaamu jälleen… Elämä on. Viikko kuluu nopsaan kuitenkin, kohta on taas perjantai. Ja sitten on kohta taas maanantai. Vähän tuohon kuvan tyyliin esikoiseni 12v luonnehti tätä kiertokulkua perjantaina, vai millonkahan se oli. Välillä maanantaiaamu on, noh, aika maanantainen. Välillä vähän vähemmän. Tänään heräsin ensin kuudelta tarkistamaan, ettei kello ollut vielä ohittanut seitsemää (ihan kuin kännykkäni

Jäätä pitkin Saloon (ja takasin)

Kännykkä nakutti herätystä 6:07. Se oli tarkoin laskettu aika. Ei yhtään aikaisempi kuin on pakko, mutta antoi 8 minuuttia aikaa heräillä ennenkuin oli pakko nousta. Vaatteet päälle, cappucinoa tekemään ja syömään miehen laittamaa aamupalaa. Täytin vielä termosmukini kahvi+espresso+maito-kombolla. Väsytti aivan pahuksesti. 7:07 olin ovesta ulkona ja starttaamassa autoa. Tuulilasi ja takaikkuna olivat aavistuksen jäässä, mutta

Elämän oikeita ja nurjia

Perjantai-iltana hain hyväntuulisen iloisesti rupattelevan esikoistyttöni elokuvista. Kymmenen minuutin kotimatkan aikana tuuli ehti kääntyä ja kotiovesta sisään astui teini, joka mukaan äiti pilaa hänen elämänsä ja sitä rataa; jokaisen teinin tai entisen teinin vanhempi osaa varmaan täydentää loput. Perjantai-ilta ei näin ollut mikään elämän tähtihetki, vaikka tilanne rauhoittuikin minun kadottuani toiseen kerrokseen. (Melkein)teini jäi alakertaan