Ihminen ihmisenä. Elä ja anna elää

Kaimani Sanna Ukkolan kirjoitus ismeistä koulussa jätti mieleeni ihmetyksen. Nimittäin ihmetyksen siitä, mihin tämä maailma taas on menossa. Mieheni tykkää puhua stereotypioista, kuten vasemmistoliberaaleista ja oikeistokonservatiiveista – onhan hän jenkki – ja ennen muuta siitä, miten näm vasemmistoliberaalit levittävät propagandaansa ja pyrkivät eliminoimaan kaiken, mikä on hyvää ja arvokasta tässä maailmassa. Hapatusta, joka hajottaa yhdistämisen sijaan. Aina väännän vastaan, sillä omatkin ajatukseni ovat pitkälti liberaalit, jos kohta oikeistolaiset. Epäilen hänen kuitenkin olevan oikeassa väitteessään. Ainoa vaan, että hän unohtaa politiikan nelijaon, sillä jenkeissä on vain tuo puusilmäinen kahtiajako.

Tämän sanottuani aion sanoutua irti poliittisista termeistä ja tuosta mainitsemastani nelijaosta.

Veganismi. Tuo tämän hetken trendi numero yksi. Päiväkoteihin saakka ulotettu. Valitkoon kukin syömisensä itse ja lastensakin syömiset itse ja kai se on vain oikein, että päiväkodeissakin voidaan tarjota vegaanien lapsille vegaaniravintoa. Muille sitä ei pidä alkaa tuputtaa, sillä ei se sen parempi ideologia ole kuin mikään muukaan, vaikka sitä kuinka perusteltaisiin eläinten oikeuksilla ja sen sellaisella. Se on kuitenkin ismi muiden joukossa, ei normi tai totuus. Ismeille nimittäin on ominaista, että siihen uskotaan tai ei uskota. Yleisesti tunnustettuja totuuksia ismit eivät ole, paitsi ehkä yhteisössä, joka koostuu vain samaan ismiin uskovista.

Ongelma veganismin ja monen muunkin vastaavan nykypäivän ismin osalta on se, että ne markkinoidaan eettisesti ylivertaisena elämäntapana vanhaan verrattuna. On eettisempää (ja kun tutkijat oikein valitaan, myös terveellisempää) syödä vain kasviperäistä ravintoa. Annetaan eläimille elämä. Mitäpä luulet lehmille tapahtuvan, jos maitotalous tai lihatalous romahtaa kokonaan? Pärjäisiköhän ne ihan vaan keskenään luonnossa? Ei niitkään kukaan ilokseen lemmikkeinä pitäisi. Kyllä ne on hyötyeläimiä olleet jo vuosisatoja, jollei -tuhansia. Taitaisi aika äkkiä lehmät kuolla työttömyyteensä, kykenemättöminä hoitamaan itse itsensä. Sitä paitsi, mikä on lehmän luonnollinen elinympäristö? Ja sitten Animalia itkee sitä. Ihan itse aiheutettua.

Ihmiset hyppäävät entistä kiihkeämmin mihin tahansa kelkkaan, joka antaa heille jonkinlaisen merkityksellisen elämän tunteen. Luultavasti tämä on täytettä tyhjiölle, jonka jätti uskonnottomuus. Entisaikaan tuon tyhjiön täytti uskonto, kirkossa käyminen, johonkin suurempaan voimaan uskominen, kirkon sääntöjen noudattaminen. Tieteen ja individualismin nousu valistuksen ajan myötä aloitti tämän jatkuvasti kiihtyvän liikkeen kohti entistä suurempaa agnostikkojen ja ateistien määrää. Ateistien, jotka sokeasti uskovat tieteeseen tai johonkin kivaan ismiin, joka paremmin sopii heidän omaan elämäänsä uskontoa paremmin.

Don’t get me wrong. Olen itsekin hylännyt uskonnon jo jonkin aika sitten, oltuani kymmenisen vuotta fanaattinen ja päälle vielä kymmenisen vuotta epäilevän varovainen ja uskon hiipuessa, uskaltamatta päästää irti, sillä niin hyvin minut oli peloteltu uskomaan. Väitän, että juuri siksi tämän mekanismin niin hyvin ymmärränkin. Silloin nuorena murrosiän painaessa päälle samaan aikaan kun podin vanhempieni eroa äitini aiheuttamine komplikaatioineen, tuli uskonto tavallaan jopa pelastajana elämääni. Sanoisin näin jälkeenpäin, että jollain tapaa oli ehkä kuitenkin parempi olla helluntainuori kuin vaikkapa dokata pahaa oloa pois.

Samaan aikaan uskonto oli kuitenkin myös vallan väline, jollaisena sen tänä päivänä ensisijaisesti näen. Minut pidettiin kurissa “nyt teet Jeesuksen surulliseksi” -mentaliteetilla heti kun minuun oli iskostettu, että Jeesus rakastaa minua niin paljon, että on minun velvollisuuteni rakastaa takaisin. Sitä paitsi, jos en rakastaisi, jäisin rannalle kun Jeesus tulee takaisin ja paha minut silloin perii, kirjaimellisesti. Erään kerran neljäntoista vanhana tulin kotiin koulusta, eikä siskoa näkynyt missään, kukaan ei vastannut puhelimeen äidin (uskovaisella) työpaikalla, eikä ukkinikaan ollut kotona. Elin muutaman paniikinhetken peläten, että nyt se on tapahtunut.

Jokainen ismi käyttää jonkinlaista pelottelutaktiikkaa sitouttaakseen ihmiset siihen. Jos ei muuta niin syyllistämistä siitä, miten et ole hyvä ihminen, jos syöt eläintä. Ja sehän tepsii nykyihmiseen. Ihan niinkuin minustakin tuli oikein tosihyvä uskova tuon paniikkikokemukseni jälkeen, ei tarvita kuin video tai pari eläinten huonosta kohtelusta (oli se sitten todellista tai ei) ja hupsista, taas saatiin joukkoon yksi vannoutunut vegaani.

Tässä kohden pahoitteluni kaikille, tarkoitukseni ei ole pureskella vain vegaaneja, se nyt vain on oiva esimerkki. Tarkoitukseni ei ole pilkata kenenkään uskomuksia – tiedän kokemuksesta, miten todellisia ja elämään parantavia ne voivat olla. Yritän näyttää, että pohjimmiltaan nykypäivän ismi on vain variaatio vanhan ajan ismeistä, joita uskonnoiksikin kutsutaan.

Toinen tämän päivän ismi on feminismi. Hassuinta feminismissä minusta on, että samaan hengenvetoon puhutaan sukupuolettomuudesta ja naisten oikeuksista. Joulun aikaan sain tuolla Stadissa kävellessäni ranteeseeni sellaisen pinkin #tyttöjenpuolesta rannekkeen, kun feissari onnistui minut pysäyttämään hetkenä jona en ollut varuillani. Ei sitä joka hetki jaksa olla varuillaan. Olin nähnyt heitä ennenkin toki, ja onhan tuo hashtag kiertänyt facessakin. Ajatukseni asiasta ovat kahtiajakoiset. Toisaalta, juu, tytöt monessa maassa ovat yhä varsin sorrettuja ja eriarvoisia kuin pojat. Toisaalta, ei asia ole niin yksipuolinen. Otetaan vaikka nuo Afrikan armeijoihin värvättävät pikkupojat. Olen kaikkien lasten puolella. Niin tyttöjen kuin poikien kuin niiden, jotka ei identifioidu kummaksikaan.

Ajatuksena ihmisten tasa-arvoisuus on hieno. Jokainen ihminen on tasa-arvoinen ihmisenä. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla samanveroiset mahdollisuudet elämään, as in mahdollisuus tehdä omia valintoja, vapaasti. Tasa-arvo ei tarkoita tasapäisyyttä. Se ei tarkoita sitä, että kaikilla pitää olla mahdollisuus samaan elintasoon, samaan palkkatasoon, samoihin omistuksiin. Kaikki ei synny samoin lahjoin, samalla älykkyydellä, samaan yhteiskunnalliseen luokkaan tai asemaan. Sillä niin paljon kuin suomalaiset haluavat toisin uskoa, meilläkin on luokat. Ja se on vain luonnollista, sillä yhteiskunta ei valitettavasti pelaa tasapäisyydellä ja luokattomana.

Ajatuksena miesten ja naisten tasa-arvo on hieno. Se kuitenkin itsessään jo perustuu perinteisille sukupuolirooleille ja perinteiselle sukupuolijaottelulle. Okei, yhteiskuntamme yhä perustuu sille, mutta feminismi puuttuu vain yhteen ainoaan aspektiin. Naisten asemaan. Feminismi on sovinismin vastakohta ja sellaisena aivan yhtä kapeakatsantoinen. Ilman sovinismia ei ole feminismiä. Itse jättäisin omaan arvoonsa nämäkin ismit ja lähtisin liikkeelle ihmisyydestä. Se kuitenkin edellyttäisi, että kumpikin osapuoli tiputtaa sen isminsä ja näkee ihmisen ihmisenä, ei miehenä tai naisena ja sen vuoksi johonkin tiettyyn rooliin tai asemaan sidottuna.

Nyt en ollenkaan sano, että haluaisin poistaa mieheyden tai naiseuden. Sanon vain, että sen ei pitäisi olla se vaikuttava tekijä yhteiskunnallisesti. Minusta on hienoa, että on naisellisia naisia – minusta on hienoa olla sellainen itse – ja että on miehisiä miehiä – jollainen minulla on miehenä – mutta sen ei pitäisi vaikuttaa mihinkään yhteiskunnallisesti. Olenhan itsekin miesvaltaisella alalla töissä. Se nyt sattuu olemaan oma intressini. Olen naisellinen nainen, vaikka teininä luin Tekniikan Maailmaan SinäMinän sijaan, enkä aikuisenakaan ole ikinä päässyt naistenlehtien makuun. Yäk. Minä olen kuitenkin vain yhdenlainen nainen.

Sukupuolisuus on vain yksi asia, mutta iso sellainen. Tiedekin jo tietää, ettei se ole niin yksinkertaista kuin että mitä sinulla on jalkojen välissä. Tiedekin tietää, että aivot ovat isommassa roolissa sukupuolen määrittäjinä. Transsukupuolisten aivot ovat rakenteeltaan lähempänä sen “väärän” sukupuolen aivoja kuin syntymäsukupuolen aivoja. Usein jotain siltä väliltä, mikä vahvistaa käsityksen siitä, ettei tämä kahtiajaottelu ole ihan niin absoluuttinen kuin mitä sukupuolielimet antavat ymmärtää. Jonkun mielestä se on evolutionaarinen “virhe”, toisen mielestä se on vain inhimillinen ominaisuus. Onko sillä lopultakaan väliä? Oleellista on, että niin on.

Minua jaksaa hämmentää se, miten voimakkaasti ihmiset yrittävät kontrolloida muita ihmisiä. “Koska minun ismini mukaan lihansyönti on väärin, pitää kaikkien muidenkin lopettaa lihansyönti.” “Koska minun ismini mukaan transseksuaalisuutta ei ole, ei kukaan tässä maailmassa voi olla transseksuaali. Sitä vastaan pitää taistella.” “Koska minun ismini mukaan homous on syntiä, ei heille voi suoda samoja oikeuksia kuin heteroille. Muuten minun heterosuhteeni likaantuu.” Mitä ihmeen väliä sillä on kenellekään, jos joku elää ja uskoo eri tavalla kuin sinä?

Muslimeja ei haluta länsimaihin, koska he ovat agressiivisia uskontonsa kanssa. Kristityt (paitsi ne fanaattisimmat herätysliikeuskovat ja Amerikan keskilänsi) ovat lakanneet sitä olemasta, sillä se on uskontona enimmäkseen jo väljähtänyt, ainakin täällä. Muslimit ovatkin noin 600 vuotta kristittyjä jäljessä, onhan uskontokin juuri sen verran kristinuskoa nuorempi. Samaan aikaan täällä ihan länsimaissa sikiää lähes yhtä agressiisivia ismejä, jotka pyrkivät leviämään sisältä käsin. Väkivalta ei tosin ole fyysistä vaan henkistä.

Ihminen ihmisenä. Miksei me ihmiset voitaisi vain hyväksyä sitä, että me ollaan erilaisia. Koittaa tulla toimeen ja lakata tuomitsemasta ja kontrolloimasta muita. Mitä sillä on sinulle väliä, jos naapurisi onkin homo? Miten se sinun elämääsi vaikuttaa, jos työkaveri uskookin eri tavoin kuin sinä? Jos jokainen ottaisi tästä onkeensa, eikä yrittäisi tuputtaa omia uskomuksiaan muille, olisi täällä maailmassa niin paljon parempi elää. Ismejään ei tarvitse unohtaa, mutta sen evankelioinnin voisi jättää väliin. Ihan kuten et itse halua kuulla vaikkapa Jeesuksesta, ei muutkaan ehkä halua kuulla veganismista. Elä ja anna elää.

Poliittisesti korrektien pusujen probleema

Mies kävi eilen paikallisessa Lidlissä. Siellä on töissä sellainen musta mies, joka useimmiten täyttelee hyllyjä tms. mutta satunnaisesti hänetkin saattaa bongata kassaa operoimasta. Vallan kohtelias ja mukavan oloinen nuori mies, olen muutamankin kerran asioinut hänen kanssaan, joko kassalla tai kysellyt jonkun tuotteen perään hyllyjen välissä.  En nyt äkkiseltään muista, puhuuko suomea natiivisti vai muuten vaan hyvin, enkä ole kysellyt miehen “alkuperän” perään. Enhän sitä kysele valkoisiltakaan (joskin useimpien aksentista kuulenkin jo, mistä suunnasta on Suomeen muuttanut, jos ei ole syntyperäinen), en ainakaan kaupassa.

Eilen siellä Lidlissä mies teki havainnon. Kolme kassaa oli auki, kahdessa valkoiset kassatyypit, yhdessä tämä musta mies. Valkoisten tyyppien kassoilla oli kilometrin jonot, mustan kassan jonoon ei kovin moni mennyt. Joku painoi nappia ja valkoinen tyttö tuli ja avasi neljännen kassan, jonot purkautuivat ja tyttö poistui taas, vain tullakseen kutsutuksi kohta uudestaan, koska suurin osa jonotti vain kahteen kassaan, vaikka niitä oli auki kolme.

Tulin jälleen äärettömän surulliseksi samaan aikaan kun minua vihastutti ihmisten käytös. Mies totesi, etten minä pysty ihmisiä muuttamaan, vaikka kuinka taistelisin tällaista ja vaikka mitä vastaan. Mies kutsuu minua ja esikoista vapaustaistelijoiksi, sillä potkimme tavan takaa tutkaimia vastaan emmekä suostu hyväksymään epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta ja mitä nyt kaikkea. Kieltäydyn hyväksymästä sitä! JOTENKIN asenteet on saatava muuttumaan! JOTENKIN uusien sukupolvien pitäisi olla vanhoja parempia!

“Miksi sitten on tällaisiakin kuin minä?” kysyin. Mies vastasi, että minunlaisianikin on aina, mutta valtaosa väestöstä vaan tulee aina olemaan rasistista, koska se on ihmisluonne. Vanhemmat välittävät asenteensa lapsille, eikä niitä ulkoinen asennekasvatus pohjimmiltaan muuta. Turhaudun. TÄYTYYHÄN niihin asenteisiin jotenkin voida vaikuttaa! Ja kuitenkin kun katson tosiseikkoja silmiin, näyttää siltä, että asenteet menevät koko aika vain pahempaan suuntaan. On totta, että tämän päivän nuorissa on paljon huomattavasti vanhempaa sukupolvea suvaitsevaisempaa väkeä, mutta sitten taas ei ole. Elän ehkä jonkinlaisessa kuplassa minäkin.

Minä olin jo nuorena ihmisyyden kannattaja ja jollain tapaa kai poliittisesti korrektikin sikäli, että preferoin sanoja, joita jokin ryhmä itse itsestään haluaa käyttää sikäli kuin ylipäänsä haluaa. Muistan ojentaneeni perhettäni ruokapöydässä noin ala-asteikäisenä, että ei ole mustalaiset on romaneja, ei mustalaisia. Että ei ole erikseen mustia ja valkoisia, on vain ihmisiä. Olen lapsesta asti ajatellut tasa-arvoisesti ja erottelemattomasti. Asenne muita ihmisiä kohtaan on eri asia kuin poliittinen korrektius, joka on itsessään ulkokultaista ja pinnallista. “Muutan puhettani, koska joku käskee ja jos en ainakin näennäisesti ole puolesta olen automaattisesti vastaan.”

Poliittinen korrektius on oikeastaan vähemmistöille isku omaan nilkkaan. Ajatellaan vaikka Neekerinpusuja, joista Brunberg joutui tekemään pelkkiä Suukkoja, koska rasistisesta nimestä kanneltiin EU-tuomioistuimeen. Mitä se muuttaa? Ei ainakaan ihmisten asennetta positiivisemmaksi. Ennemmin toisinpäin. Ihmiset olivat vihaisia siitä, että joku vähemmistö täällä alkaa muuttaa meidän vanhoja tuotenimiä ja traditioita. Poliittisella korrektiudella sahataan oksaa oman peffan alta. Se ei muuta asenteita, kuin korkeintaan väärään suuntaan.

Miksi sitten tuolla kuitenkin kirjoitin, että olen aina halunnut käyttää ihmisryhmistä heidän itse määrittämiään sanoja sikäli kuin ylipäänsä haluavat heitä kutsuttavan jollakin nimityksellä? Siksi, että minusta on tarpeetonta loukata aiheettomasti. Siksi että minusta se on heidän kunnioittamistaan. Ihan niinkuin minuun sattui koulussa, kun minua kutsuttiin läskiksi, en halua tahallani satuttaa ketään. Toisaalta retoriikka ilman empatiaa ja asennepohjaa on vain retoriikkaa. Ja neekerinpusu on vain karkin nimi.

Ei minulla ole lääkettä tarjolla. En tiedä, miten laajamittainen asennemuutos tehdään. Tiedän kuitenkin, että pakottamalla ja puheenparsia vahtaamalla se ei tapahdu. Olen kirjoittanut ennenkin, että jos jokainen vain pitäisi huolen omistaan, antaisi muiden elää ja eläisi itse, suvaitsisi erilaisuutta sen pelkäämisen sijaan – erilainen ei yritä muuttaa muita samanlaisiksi itsensä kanssa, kuten tuntuu olevan yleinen pelko – olisi maailma niin paljon parempi paikka elää!

Poliittinen korrektius on mennyt liian pitkälle. Se pyrkii luomaan mustavalkoista maailmaa, jossa jos et ole X olet vastaan-X, kuten Bad Words -blogin erinomaisessa artikkelissa “Why Political Correctness is Failing the World” kirjoitetaan. Artikkeli puhuu uudesta vasemmistolaisuudesta “New Leftism”, joka tätä poliittista korrektismia ajaa hurjalla voimalla. Maailman eliitin pyrkimyksestä leikkiä moraalista ja eettisesti hyvää. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei edelleenkään. Eikä edes fifty shades of gray vaan maailmassa on koko valon spektri edustettuna. Miksi se on niin vaikea hyväksyä?

Kuuntelin eilen yhden vanhan tuttuni haastattelua Radio Deissä. Hän on transnainen, entinen helluntailainen, joka yhä jaksaa uskoa, mutta kritisoi kristikuntaa rajusti rakkaudettomuudesta. Minä en enää jaksa uskoa, mutta kritiikki oli naulan kantaan. Kristinuskon perussanoma on rakkaus, mutta silti kristitty maailma on ehkä suvaitsemattomin ja rakkaudettomin maailmassa. Sanoudun siitä irti kaikin tavoin. Ainoa uskonto, jota kannatan on rakkaus ja ystävällisyys ja suvaitsevaisuus.

Olen itsekin joskus argumentoinut joihinkin asioihin, että joku on yhteiskuntamme tapa. Koska olemme vuosituhannen verran täällä olleet kristittyjä, on se muovannut yhteiskuntamme ja kulttuurimme sellaiseksi kuin se on, hyväksymään tietyt asiat ja tuomitsemaan toiset. Muslimien vallatessa länsi-Eurooppaa pakolaisina moni tarrautuu tähän kristilliseen perimään, vaikkei muuten kristinuskoa elämässään harjoittaisikaan. Konservatiivisuus. Turvallisuus. Parempi yksi vanha tapa kuin pussillinen uusia.

Huono perustelu. Maailma muuttuu kun ihmiset rohkaistuvat olemaan sitä mitä ovat, muita pelkäämättä, eikä se, että jotain on tehty vuosisastoja jollain tavalla tarkoita sitä, että se on oikein. Konservatiivinen ihminen valikoi sen, mikä on hänestä itsestään turvallista muuttaa ja tarrautuu kaikessa muussa vanhaan perinteeseen. Kai se on ihmisluonto. Miksi sitten on tällaisiakin kuin minä? Pelkään muutosta omassa elämässäni, ahdistun siitä. Yhteiskuntaa haluaisin silti muuttaa, paremmaksi. Suvaitsevaisemmaksi. Hyväksyvämmäksi. Sellaiseksi, jossa erilaisuus ei olisi uhka vaan rikkaus.

The world post-truth

Post-truth, Oxford dictionary:
Relating to or denoting circumstances in which objective facts are less influential in shaping public opinion than appeals to emotion and personal belief:
‘in this era of post-truth politics, it’s easy to cherry-pick data and come to whatever conclusion you desire’
‘some commentators have observed that we are living in a post-truth age’”

wolfdoesntlosesleepPeople like Trump play with what they consider as weakness in other people: emotions. They are like the wolves that don’t lose sleep over the opinion of sheep. Being sensitive, being sensitive to other people, being emotional, is often times considered as a weakness by people who believe that they can do just because they can. Nevermind the smaller ones, who, in their eyes, are too weak to fight. Like the sheep. Those people tell the sensitive person that they are disgusted by their butt-hurt over something. They believe their standard of cold and bold is the standard by which everyone should be judged.

Being sensitive is ok. Being hurt is fine. Reacting to hurtful things is ok too. It’s the bully who is weak. So weak that they cannot take it that someone is different than they are. So weak that they have to put others down in order to make themselves (appear) big. So weak that they cannot afford to consider other people’s emotions in fear of losing themselves and what fragile ego they have. Kindness is not a weakness, it’s a virtue and only the truly strong ones possess it. Strength lies in the ability to be there for other people (too), not just for yourself. True strength is when you are hurt, but you still go on and not only go on for yourself but for others as well.

So, people are easily manipulated because of their ability to feel and because their actions can be affected by affecting the emotions. Just because it’s possible doesn’t mean it’s right. So, many people are like sheep or cows, following the herd mindlessly or half-mindedly, especially if there is the promise of a reward that will make them feel good. Be it a free bucket or discount on pizza or a president who supposedly will make your life great again.

The gullibility of people does not mean that they should be taken advantage of. On the contrary, it calls for a responsible leader who will take care of the people in a responsible way, guiding them to truth and goodness instead of selfishness and feel-good lies. Utopia, I know. Unfortunately those who want power, don’t usually really regard truth very highly. Unfortunately those who have it in them to make it to the top of the political game, are those wolves, those bullies without virtue. For those who would make the best and most righteous leaders, fall off early even when trying. Weak, they are dubbed, too kind and nice. When did that become a flaw?

Why do we look up to the crude and ruthless for guidance? Why not to the Mother Theresas of this world? Why do we look up to the selfish to care for us instead of looking up to the ones who actually care about others? Why do we call emotions and sensitivity a weakness? Why is a Shrek-y kind of abrasiviness called strength?

There’s a lot of talk about harrassment in schools, bullying and how to stop it. It won’t. Not in a society as ours in this western world where the adult world around the kids constantly shows the example that the bullies will rule the world. That the sensitive and kind are weak and that it’s ok to put them down, just because you can. As for those bullied around, adults tell them to grow a thicker skin. Sure, it’s good to be able to protect yourself from the bullies of the world, but I would still rather see a world where bullying is frowned upon, not hailed.

nottoughenupchildren

Up until the social media took over the internet within the past ten years, people didn’t have the forums to affect others in such vast and global ways. We relied on newspapers for the truth and mostly they delivered the truth. With social media enabling anyone anywhere to post articles that look like truths, the full-blown manipulation of crowds has become way too easy. Anything that can be used, can be misused. The world is ruled by the unethical people willing to lie for their cause. A cause that requires lies is not a good cause to begin with.

You ask me, we don’t live in a post-truth world only, we live in a post-ethical world. A world where ethical is an ancient word with a faded meaning. A world where it seems more important to hold on to your own beliefs than to see the person next to you. “So, when was the world ever ethical?” you ask. A very good question. Perhaps it never was. Perhaps the philosophical era of ancient Greece was closest to it, closest to a utopian world of acceptance of difference, of true discussion between different beliefs.

BothAreRightMy rebuke goes to both parties. The conservatives and the neoliberals, liberals, the supposedly permissive people. Both parties believe in their own cause and refuse to engage in a real discussion with the other party. The liberals who preach tolerance, but are more intolerant than any when it comes to people who have a different opinion and belief. There’s good and valuable on both sides and everywhere in between where most of us fall.

If only people could lose a little bit of sleep over the others’ opinions, in the way of allowing them to mold their understanding of the world. If only people would understand that their truth is not the absolute truth. If only peopl understood that in human life, human world, there often times is no absolute truth. There are as many sides to each story, as there are people involved in it.

It is only human to forget this, of course, and many times actually the most empathetic people are the most easily swayed by one side of the story only. I get reprimanded by my husband quite many times for this exact “sin”.  That is exactly what makes people so easy to be manipulated. That is exactly the reason empathetic and sensitive people are considered as weak. Because the “strong” and ruthless can so easily take advantage of them.

I believe, however, that the real strength is in the sensitive and gullible people because they continue to go on and believe in people even after getting hurt so many times before. Take that, you abrasive beings who need to shield yourself from feeling in fear of breaking.

 

Aamuntorkku talon hävittää

Juteltiin toissapäivänä työkavereiden kanssa nukkumisesta ja unirytmeistä. Pari heistä valitteli sitä, miten he eivät pysty unirytmiään muuttamaan viikonloppunakaan myöhäisemmäksi, aamuheräämistä siis lähinnä, joten kun kuitenkin tulee valvottua, jää uni lyhyeksi kun aamulla pää herättää samaan aikaan kuin arkisin. Se on vähän niinkuin reverse issue siitä, mikä on minun ja kaltaisten ongelma, vaikka onkin oikeastaan ihan sama asia.

Jollakin unirytmi muotoutuu helposti varhaiseksi, kun on pakko herätä aamuisin töihin tiettyyn aikaan. Rytmi menee selkäytimeen ja sitä huomaa heräävänsä viikonloppuisinkin kuudelta, vaikkei mitään tarvetta siihen ole. Toisilla näin ei käy. Luontainen unirytmi ei varhaistu, vaikka miten joka ikinen aamu kello soisi seitsemältä. Aina väsyttää yhtä paljon ja kun nukkua saa, nukuttaa aina yhtä hyvin jonnekin sinne aamun myöhäisemmille tunneille.

Olen sanonut ennenkin, että luontainen unirytmini on yhdeksän tuntia, puolesta yöstä yhdeksään aamulla. Elin tässä rytmissä yhden onnellisen puolivuotiskauden, kun tein graduani kotona, eikä kukaan vaatinut minua olemaan missään mihinkään tiettyyn aikaan (paitsi satunnaiset aamuvuorot töissä). Yhdeksän tuntia unta on keskimääräistä enemmän, mutta äkkiseltään voisi ajatella, että ei kai se ole mahdoton sovittaa arkirytmiinkään. Kymmeneltä nukkumaan ja olet virkeä seitsemältä.

Sori, ei toimi niin.

Ensinnäkään uni ei useimmiten tule niin aikaisin. Ei, vaikka kuinka joka aamu joutuisi heräämään aikaisin. Toiseksi, vaikka uni tulisi jo niin aikaisin, se tarkoittaa että univelka on kasvanut niin suureksi, ettei se yhdeksän tuntia riitä mihinkään. Viikonloppuisin nukunkin usein 10-12 tuntia, ja olen vihainen, jos jostain syystä pitää herätä johonkin tiettyyn aikaan sen sijaan että vain heräisin itsekseni.

Vaikka tämä meni nyt kovin oman unirytmini setvimiseksi, tiedän, että kaltaisiani on muitakin. Meitä, jotka ei “kasveta aikuisiksi” unentarpeinemme ja rytmeinemme vaan jäädään siihen teinimäiseen nukkumiseen ja kukkumiseen. Tai sellaiseksi sitä kutsutaan, sillä teini-iässä luontaisesti aamuvirkutkin tuppaavat muuttumaan aamuntorkuiksi. Lapset, joilla oli tapana herättää vanhemmat viiden aikaan, nukkuvat yhtäkkiä iltapäivään. Eihän se voi olla tervettä!

Kaikki lapsetkaan eivät ole aamuvirkkuja edes pieninä. Molemmat omani herättivät meidän viikonloppuisin liian aikaisin – kahdeksan-yhdeksän välillä nukuttuaan miltei kellon ympäri. Arkiaamuisin jouduin aina kiskomaan unisia vekaroita sängystä väkisin, itkua tihrustavia lapsia, jotka olisivat vain halunneet vielä vähän nukkua.

Esikoisen ollessa jo koulussa, tosikoisen vielä päiväkodissa, minulla oli aika jolloin minun tarvitsi olla töissä joka aamu kahdeksalta. Se tarkoitti nousemista kuudelta. Kannoin nukkuvan tosikoisen kanssani suihkuun heräilemään, zombiena puin itseni ja lapsen ja vein hänet päiväkotiin. Päiväkodin lähellä oli Teboil, mistä hain aamukahvini, sillä kahvinkeitto siihen aikaan oli ylivoimaista. Milloin unohtui purut, milloin vesi ja milloin suodatinpaperi. Heräilin duunissa ja join 10 kuppia kahvia aamupäivän aikana päästäkseni käyntiin.

Lapseni ovat nyt lukiossa ja yläasteella. Kummallakin on todella paljon kasin aamuja, mikä lukiolaiselle tarkoittaa kotoa lähtöä ennen puoli kahdeksaa. Se on hirveän aikaista teineille, joilla, toistan, on myöhäinen rytmi silloinkin, kun luontainen unirytmi muuten on varhainen. Se kuuluu kehityskauteen. Siitä on tehty tutkimuksia. Vaikuttaako se mitenkään koulumaailmaan ja siihen mihin aikaan koulut alkavat? Ei näytä vaikuttavan.

Jollain tapaa kykenen ymmärtämään sen, että työelämässä (tietotyössä) on hyödyksi se, että kaikki ovat työmoodissa yhtaikaa, olivat sitten toimistolla tai etänä. Tai ainakin jonkin liukuman puitteissa yhtaikaa. Olen onnekkaassa tilanteessa, kun työni sallii niin paljon vapautta työajan puitteissa. Aamuvirkkumme voivat aloittaa ja lopettaa työnsä aiemmin, me aamuntorkut voidaan rauhassa torkkua ja aloittaa työt vasta yhdeksän aikaan. Tai ainakin olla saatavilla siitä lähtien. Sekään ei haittaa, vaikka saisin itseni käyntiin vasta tuntia myöhemmin, kun voin sitten yhtälailla tehdä töitä myöhempään.

En kuitenkaan jaksa käsittää sitä pakkomiellettä aloittaa rakennuksilla seitsemältä aamulla tai sitä, miksi virastoissa pitää olla töissä kahdeksalta ja sillä hyvä. Kai siellä taustalla on jotain vanhaa säännöstöä. Aamuvirkut kun uskovat olevansa jotenkin vähemmän laiskoja ja parempia ihmisiä kuin me aamuntorkut. Tuonkin myytin pitäisi vähitellen jo murtuman; tutkimuksia on aiheesta tehty vaikka kuinka ja ne osoittavat, että aamuntorkkuus kulkee usein käsikädessä luovuuden kanssa. Vaikka sekin kai on vain jotain hömpötystä, sillä eihän sekään ole tuottavaa työtä.

Utopia

I remember – ever so vaguely – from high school or maybe junior high, the lessons about socialism and communism. I remember Thomas More and his Utopia – which I have never read, but actually am right now putting on my reading list – and Marx and Owen etc. Well, okay, I don’t remember other names for I am bad with names, but you get the picture. What stuck with me most, though, was one of these utopian communities, can’t remember which one the teacher used as the ultimate example, but it left an impression on me. Not really because of the actual philosophy of the society but because it failed, like they all did in the end.

[Utopian socialism according to Wikipedia, with a list of these utopian societies]

My take on human nature is that we are evil, controlling, rotten, selfish, jealous and greedy (money, power, whatnot). Of course that is a very sqewed picture and there is a lot of good in the human population too, but the longer I live, the stronger I feel about the basic rottenness of people. We are not improving by the degeneration, we are degrading. New technology gives new ways to control others, to gain power over others and spread it more widely. On the surface we are humanitarian and out societies (in the Western Wolrd) are good and caring and rich and whatnot. Under the surface the game is the same, always.

Lately, I have been watching the tv series Gilmore Girls from Netflix, maybe diving in a bit too deep and letting it under my skin. At the age of ten or eleven or so, that happened to me with this Australian series Skyways and I vowed then that I wouldn’t let that happen anymore. Well, you know how those things go. Anyway, watching this series that is only a notch above your regular soap opera and reading the news about Burkina Bans and whatnots, and having heated discussions with my highly judgemental husband about burkinas and transgenderisms and all sorts of controversial things, I have come to feel my depression of the world and the utopistic nature of my idealism very keenly again.

My idealism goes in the lines of live and let live. I believe that the world could be a wonderful place if people just let go of their need to control others and instead embrace our difference, meet people as they are instead of trying to streotype them or fit them into some predefined box. Back when we had just started dating, my husband tried to figure out my core personality. I was in a turbulence back then, my core personality was veiled by the flippancy of my core personality deficiency and the shadow personality that had emerged during the horrid years of my marital crisis and divorce. He eventually gave up trying to box me, when he started to know me good enough that that was not necessary anymore.

The point here is simply that I understand the human nature. I understand the need to organize the world and understand it and eliminate the threat of the unknown. For some people it is more important than for others. The more judgemental people – like my husband and my grandma (rest in peace) both of whom I love immensely – have a bigger need to control the environment than the less judgemental, the perceiving people, like myself. Priviledged people tend to be more controlling because they believe they have something to lose if others are allowed to run wild. The non-priviledged couldn’t give a rat’s ass about how the neighbor conducts his or her business, as long as the neighbors don’t interfere with them either.

I think it’s extremely sad that people cannot just live and let live. What is it to you if someone was born a girl but figures out later that they actually are a boy? What is it to you if someone wears a full body swimsuit to the beach if they are happy? And what is it to you if someone doesn’t want to eat meat for ethical reasons or the other way round, enjoys meat? What is it to you if your neighbor wants to dance naked in the living room with a pineapple hat on his head? I just want to live in peace without my neighbors yelling me to stop smoking or shut the dog up or telling me when to grill and when to sit outside and when not to. And I believe in returning that courtesy.

Live and let live, as long as you don’t hurt others. Sure, if my dog barks too much or my music is too loud and disturbes, the neighbor has the right to ask me to do something about it and vice versa. That’s why I’d actually like to live the hell out there, where the nearest neighbor is like a kilometer away. I have no right to do hurtful things – but living my life the way I want to is not being hurful. If I was gay, I am the only one that concerns. If I like to eat in bed and sleep in crumbs I am the only one it concerns. But as soon as my deeds have consequences on other people, we need a consensus od what is ok and what is not.

That is what society is all about. The mutual courtesy rules. It’s just that I believe in a minimal amount of rules and that if everyone lived according to the golden rule of “do as you would be done by” or as my mom taught me: “don’t do as you would not want to be done by”, we could live in harmony. No unnecessary bitching and controlling and bickering and pushing for one’s own interest, for everyone would simply mind their own business and be mindful of others around them.

One of the most misused phrases is “I am not responsible for your feelings”. It is the truth, in it’s core sense, but it does not mean that it’s ok to do whatever and be inconsiderate to others. The only way to determine where the line between the correct and incorrect understanding of this consept goes, is to go by the golden rule. Especially in a relationship but really in all life, in all relationships. Live and let live. Do as you would be done by. Keep your nose in your own business. Stop trying to mold other people to your own ideology.

And here I am, doing exactly that, justifying it by the idea that if everyone just lived like I believe is right, the world would be a better place. Isn’t that the exact thing everyone believes and the exact thing I am critizising here? Trying to push my own ideas to others? I watch Gilmore Girls, and while understanding that it is just a tv soap I can’t stop thinking how stupid those people are with their drama and not talking and mothers and fathers trying to push their offspring to live the way THEY want them to live and stopping to talk to each other when they don’t see eye to eye. The sad thing is, I know this is the reality for so many. My own mother was doing a whole lot of the same too.

Last night we got into a debate with my husband, over the issue of pushing one’s own agenda forcefully on others. The example was homosexuality and the rights of gays. I said that if nobody would have set a rule and try to control people’s sexual tendencies and behavior in the first place, there would be no need to push the issue. Take the ancient world before Christianity. It was a norm, not an issue. My husband said, “but the rule exists, so why can’t they just live and not make noise?” We got into a cycle where I was talking about a utopia, a society that does not exist, where there are no predefined this is rights and that is wrongs and people just live and let live and no one needs to make a fuss over anything. Everyone is equal in their rights. My husband was talking about this society here.

I realize the reality. People are greedy and controlling and even the best efforts in building a society like I dream of have failed, always. I am an idealist and occasionally I feel very depressed because of the understanding of this. Wetlschmertz. World-weariness. Couldn’t we at least try? Let the muslim women swim in their burkinas, it doesn’t make them terrorists. Let the transgender people have their non-offensive pronouns. Let the neighbor have their big grill and BMW. It’s not away from you. Live and let live. Mind your own business.