Päätä ja muuta

Taas on se aika vuodesta, kun pääni sisukset tarkistetaan. Torstaina astelin HUSin magneettikuvausosastolle vatsa irrationaalisesta jännityksestä sekaisin, U2:n CD-levy laukussa. Magneettikuvauksessahan ei oikeasti ole mitään jännitettävää, sillä enhän edes saa tuloksia ennen kuin sitten kirurgin vastaanotolla myöhemmin. Tuubi aiheuttaa lievää ahtaanpaikankammoa, muttei kuitenkaan pakokauhua, sillä eihän se ole suljettu. Pää tosin on jumissa kamerakypärässä, mutta kaipa senkin auki saisi tarvittaessa. Se ääni, se on se kamalin. Se magneettikentän vaihtelun tasainen viuh-klonk-klonk. Siinä on jotain todella spookya. Musiikki peittää sen aika hyvin.

Torstaina siis jännitin kuitenkin. Ääntä, tuubissa makaamista, ja ihan vaan pääni tilaa. Se on kuitenkin osa sitä prosessia, jossa kerrotaan jatkanko ensi kevääseen elämää as usual, vai avataanko pääni uudestaan (jo nyt – en jotenkin jaksa uskoa, ettei sitä jossain vaiheessa tarvitsisi leikata uudestaan, on vain kysymys siitä, milloin). Jännitin kuitenkin turhaan. Olin kirjannut kuvauksen kalenteriini väärälle päivälle. Aikani oli maantaille, eiliselle. Vaihdoin sen sunnuntaille; eilisen olin asiakkaalla. Nyt se pää on siis kuvattu, reilun viikon päästä kuulen tuomioni.

Olin suunnitellut torstaini pääasioiden ympärille; työpäivän jälkeen oli kampaaja. Siinä välissä olisin ehtinyt toimistollekin, mutta olin jo pitkään halunnut mennä käymään Fredalla Kissakahvilassa, joten hyppäsin HUSista poistuttuani bussiin ja kävelin sinne. Kävelin ensin ohi – ihmettelin Studio55:n (vai oliko se Freda55 kun viimeksi siellä kävin vuosia sitten?) tilalla olevaa jotain klubia, jonka nimeä en muista, ja vielä enemmän sitä vastapäistä taloa. Joku mikälie kirkko/seurakunta siinä. Siinä missä oli joskus hevi-yökerho, jonka nimeä en sitäkään nyt muista. Mietin, kuinka paljon pyhää vettä ja eksorsistisia rukouksia ko. kirkon papit ovat mahtaneet viljellä päästäkseen eroon klubin saatanallisista jäljistä. Anteeksi.

Olin jonkin aikaa aivan disoriented siinä, kun ei mikään näyttänyt enää tutulta. Tarkistin Kissakahvilan osoitteen, käännähdin ja siinähän se oli. En oikein tiedä mitä olin odottanut, jos varsinaisesti mitään. Jotenkin kuitenkin yllätyin ja olin häkeltynyt. Kengät ja takit jätetään eteisnurkkaan, syötävät (herkullisia muuten! ja kaikki kuulemma itse leivottua) ja juotavat tilataan pöytiin. Tunnelma on tiivis ja jotenkin niin serene, etten ensin edes osannut ottaa läppäriäni esille. Olen tottunut “kahvilatyöskentelijä”, mutta siellä se tuntui jollakin tapaa väärältä.

Kissat kuljeksivat ja kiipeilivät ja saivat päiväruokansakin ollessani siellä. Aika kotoisaa :) Muutama kävi minua ja tavaroitani vähän haistelemassa, mutta taisin koirahajuni pitää ne enimmäkseen loitolla, valitettavasti. Otin muutaman kuvan kissoista; yksi parivaljakko siellä oli aivan kuin meidän Lumo ja Diego. Ihan pieni ikävä tuli taas. Olin siellä lopulta pari tuntia ja ehdin nähdä entisen työkaverinikin, joka on löytänyt paikkansa Kissakahvilasta lähdettyään IT-bisneksestä.

Reilut pari tuntia myöhemmin hiuksissani oli tuore väri ja latvojen kuivat oli nipsitty pois. Naureskelin kampaajaystävälleni samaa mitä olin jo erään viisi vuotta vanhan Facebookin naamalleni heittämän kuvan myötä naureskellut, että viisi vuotta sitten hiukseni olivat lyhyet ja minulla oli kaksi pitkätukkaista tytärtä, nyt minulla on kaksi lyhyttukkaista tytärtä ja omat hiukseni ovat pitkät. Tasapaino säilyy, sanoi ystäväni.

Viikonloppuna meillä maalattiin. Johan tässä pari viikkoa saikin nauttia rempattomasta kodista, kun jo seuraava homma piti aloittaa. Käperryin lauantaina sänkyyn kirjan kanssa miehen ja keskimmäisen maalatessa eteistä ja yläkertaan johtavaa porraskäytävää. Minua ei onneksi tarvittu, vai pitäisikö sanoa että sain onneksi pyytämäni vapautuksen. Hoidin koirat ja ruuat ja saunanlämmityksen (kirjan lukemisen lomassa). Täytyyhän jonkun hoitaa sekin puoli!

Sunnuntaina en juuri ehtinyt kirjan kanssa käpertyillä, sillä ensin oli se magneettikuvaus ja sen jälkeen ravasin kaupoissa. Koiranruokaa, suojahaalaria revenneen tilalle (Bauhaus myy suojahaalareita, joista menee maali läpi, ja surkea materiaali repesikin siinä miehen kyykkiessä; hain Clas Ohlsonilta tilalle 3M:n kunnollisen suojahaalarin), avaimenperän metsästystä. In vain. Miksi aina tuntuu siltä, että ihan perusjutut puuttuu kaupoista, kun niitä etsii?

Tässä jokin tovi sitten kävi nimittäin niin, että ajoin Kaniini-avaimenperäni päältä. Avaimet olivat pudonneet taskustani laittaessani tavaroita takakontiin ja tietenkin aivan takarenkaan kohdalle. En tarvitse kymmentä avaimenperää, mutta minusta on kiva, että avaimissa on joku kiva killutin. Täsmällisemmin, pupu. Se on minun kotiavainjuttuni. Missä avaimenperiä myydään? Ei ainakaan Prismassa, Cittarissa, Tigerissa, Anttilassa… Suutarilla on jotain peruskökköjä. Tilasin kotona Amazon.co.uk:sta. Aika pateettista.

Sunnuntaina esikoinen ja tosikoinen palasivat kotiin risteilyltä, missä olivat isänsä kanssa olleet. Tosikoinen tarttui hanakasti maalipensseliin, esikoinen meni päiväunille ja harasi vastaan, kun patistin koirien kanssa ulos. Jollain lenkillä viikonloppuna, olisikohan sitten ollut lauantaina, koirat tutkivat intensiivisesti jotain ison puun takana. Menin katsomaan: maassa oli irtonainen rusakonkäpälä. Siis olkapäästä irti, sellainen oikeasti jättimäinen rusakonkäpälä – ensimmäinen ajatukseni oli että se olisi ollut koiran etujalka, mutta sitten muistin sen jättirusakon, joka viime viikolla loikki meidän pihatietä pitkin saaden koirat hysteerisiksi. Ei taida loikkia enää…

PhototasticCollage-2016-03-01-09-54-58_edited

Hyvät, pahat ja muuten vaan v*tuttavat

Se menee niin, eikös, että kun mies lähtee työmatkalle, vaimo sairastuu? Tai ehkä niin päin, että kun vaimo sairastuu, mies on työmatkalla. Perheessä on kiertänyt flunssa, olen neljäs ketjussa, enää esikoinen on sairastumatta. Ei mikään mahtiflunssa, mutta tällainen pää tukossa kurkku kipeenä/karheena muutaman päivän. Kaksi päivää koulusta/töistä poissa ja sitten taas arkeen. Tänään on veto veks ja päässä humisee. Kevyesti olen koittanut töitä tehdä, mutta silmien takana polttaa. Pakko ottaa kohta päikkärit, vaikka kello on vasta kymmenen.

Eniten tässä sairastamisessa harmittaa se, että olen vasta tässä ihan vastikään päässyt taas liikunnan makuun. Viime talvi ja kevät meni sellaisessa energiattomassa sumussa, jatkuvan uupumuksen ja masennuksen tilassa. Ahdistuhäiriöistäni päätellen siinä oli ihan aitoa masennustakin mukana, mutta näin jälkikäteen ajatellen masennuslääkkeet eivät ehkä olisi olleet minulle se oikea juttu, vaan kilpirauhasen vajaatoimintaa olisi pitänyt alkaa lääkitä jo talvella. Masennuslääke nosti kyllä mielialaa, muttei energiatasoa.

Nyt sen sijaan masennuslääkettä puretaan pois, kilpirauhaslääkitys alkaa olla tasonsa löytänyt. Olo on kuin uudestisyntyneellä. Jaksan ja ennen kaikkea haluan jälleen tehdä koirien kanssa pitkiäkin lenkkejä. Koiratkin voivat nyt paremmin. En enää lykkää kotitöitä hamaan tulevaisuuteen odottamaan, että niiden tekemättömyyden aiheuttama potutus ylittää jonkin haamurajan. Voin taas hyvin, tekee mieli liikkua. Ja sitten iskee flunssa ja taas meni veteläksi. Blaah.

Oman sysäyksensä tuohon liikkumiseen antoi myös firman askelskaba ja Fitbit. En minä viikon 103 000 askeleella ihan palkintosijoille yltänyt, mutta tajusin, miten vähän liikun oikeasti, vaikka pienessä mielessäni toisin olen luullut. Skaban aikana aloin lähteä enemmän liikkeelle ja tuntea taas sitä liikunnan iloa – samaan aikaan kun sitä Thyroxin-annostani nostettiin pykälän verran. Fantastinen fiilis! Jaksaa ja liikkua taas! Pilateksenkin aloitin – voi olla että tänään joudun sen jättämään väliin :/

Maanantaina täällä satoi kaatamalla, noin niinkun siirtyäkseni niihin muihin pahoihin ja muuten vaan v*tuttaviin. Mies tuli duunista, meni autotalliin viemään juuri ostamaansa kompuraa ja soitti minulle (makkariin). “Why is the garage flooding??!?” “How should I know? We had a thunderstorm and real heavy rain a while ago here, I guess that would do it…” Autotallissa oli iso lammikko, muttei suinkaan oven edessä, kuten olisin kuvitellut, vaan siellä perällä, seinän vieressä. Serverihuoneen lattia oli niinikään kostea. Riittämätön salaojitus?

Imuroitiin vesi lattialta – onneksi tuli talvella hankittua se wet-dry vac. Vesi-hazardin tultua hoidetuksi siirryin keittiöön laittamaan perheelle ruokaa. Ruuan muhiessa uunissa avasin läppärini ja tein jotain, kun nettiyhteys katkesi. Hetken perästä mies seisoi eteisessä kiroilemassa. Päätaulun sulake oli kosahtanut, kun hän oli putsannut sen imurin suodatinta sillä uudella kompuralla. Tai siis jollain siihen liitetyllä laitteella. Rintamamiestalo ja sen sähköt… Liikaa kuormaa ja vanha sulake poksahti ennen välissä ollutta uutta automaattisulaketta.

Jeespoks ja sitten leikin taas Unix-adminia, mutta vain osa ongelmista korjaantui. Meidän omat palvelut toimivat, hitaanlaisesti mutta kuitenkin, mutta nettiyhteys ei palannut. Teinit nurisivat, mutta minkäs teit. Routteri ei käynnistynyt. Vika ei onneksi ollut palvelimessa vaan virtapiuhassa, tai siis siinä muuntajamötikässä tai jotain. Mies eilen vaihtoi sen ja palvelin pyörii taas.

Eilen sen sijaan päätin käydä varaamassa ajan tatuoinnille, tai parille. Duck’s Tattoossa Itiksessä, missä kaksi kolmesta edellisestäkin on tehty. Ensin en meinannut koko paikkaa löytää, sen muutettua uudistetun Stockan jaloista. Sitten se ylimielinen pojankloppi siellä ryhtyi hankalaksi. “En laita tuota korvanipukkaan, sulla ei ole ennestään näkyviä tatuointeja.” “Öö, milläs se ensimmäinen sellainen saadaan sitten?” Käytiin tiukka kekustelu ja lopulta suostui siihen, että tikataan se korvan alle/taakse sitten, kun ilmotin sille, että mulla on kuuro vasen korva. Tahdon siihen tuon pienen mute-merkin.

Sitten käytiin tiukka keskustelu siitä, haluanko nyt ihan oikeasti pohkeensyrjään sen simplistisen feeniks-linnun “joka näyttää samalta kuin tuo neljävuotiaan kissapiirustus, joka mulla on seinällä”. Ja kaivoi netistä kyyhkysiä. “Se on feeniks, ei kyyhkynen.” Silmien pyöritys ja uusi haku. “Ei, en tahdo noita krumeluureja, tällainen yksinkertainen. Katso, samaa tyyliä kuin nämä muutkin.” “Ei noilla ole mitään tekemistä tän kanssa.” V*ttu menenkö jonnekin muualle vai teetkö? “Hei, mä olen nelkyt, mä tiedän jo mitä mä haluan.” Päästiin lopulta jonkinasteiseen yhteiymmärykseen (koska olin liian laiska etsimään toista tatuointimestaa tähän hätään, mutta sori hei, seuraavan tatskan teetän muualla) ja tatuoinnit tehdään 21.9.

No mutta. Tänään on esikoisen synttärit, tyttö täyttää jo 15! Illalla on kakkua ja pientä juhlintaa – esikoinen, tosikoinen, minä ja isäni ja ehkäpä pari tyttären kaveriakin. Josko tää kevyt ketutus tästä siihen mennessä väistyy. Ne päikkärit oikeesti tekisi varmaan terää!

You gotta dig dig dig…

The sun was still up high and shining warmly when both I and my husband were done with our day’s work. It was a sure call for some more yard work. We’ve got a couple of parties coming up in the summer time, so it would be kinda mandatory to get the yard in shape by them. There’s so much to do, plus all the things that we want to do, in addition to the stuff that we need to do.

The first stuff went to the category of need to do. Husband gave our reciprocation saw to me and asked me to start sawing some branches into smaller pieces. The winter storms had cut off pine branches and sent them flying to our yard; one of them took the target scope – oops, start – from the hood of our Mercedes. We also cot off some overgrowth from the trees at the edge of our yard in March. I modified an old kitchen cabinet a bit to work as a saw horse and we efficiently worked through the pile of branches together.

The next project was to start planning for our brick grill; a task in the want to do category. We got a pile of bricks some time ago, leftovers from someone’s yard paving and from a fireplace they had torn down. We decided on a spot in our backyard; a nearly flat spot not beneath the trees. We measured it up, then marked the borders with a shovel. “Okay, you can start to dig now,” said husband, and I was like, now? “Okay, I need some inspirational music,” I said and took my phone out of my pocket, launched Music Tube and searched for Summer Stock Dig dig dig.

Nothin’s what you get for free.
You’ve gotta dig, dig, dig, dig for your dinner,
Never was a money tree.
And furthermore, my friends, I must repeat,
Nobody’s livin’ down on Easy Street;
And if you want to owe for groceries,
You’re gonna get an awful lot of “No sir-ee’s.”
You’ve gotta dig, dig, dig, dig for a dollar,
‘Taint as simple as you think.
You can’t purloin a sirloin
Or the butcher will put you in the clink.
You just can’t be a lazy bird,
You’ve gotta get off o’ your twig;
So you can afford your room and your board,
And it’s nice to have the price of a “cig.”
Say, you’ve gotta pay the fiddler man
If you want to do a jig.
You’ve gotta be as busy as a bee
To be a Mister B. I. G.
And if you want some dig-dig-dignity,
You’ve gotta dig, dig, dig, dig, dig for your dinner,
Dig, dig, dig, dig, dig.

https://youtu.be/1ANCuq_RKUs

The movie is one of my all time favorites – I’m a sucker for old MGM musicals, Gene Kelly, Fred Astaire, Judy Garland, Ginger Rogers… And so I dug. Dug until I had taken out all the moss from the designated area. Then it was leveling time, finetuning, and leveling again. Somewhere there we took a break to grill some cheeseburgers on the gas grill and eat while the Finnish ice hockey team beat Belarus in the World Championships by one penalty shot.

We went back to the yard to fit some flat stones for the foundation of the grill. Then we tried a few bricks for the measurements of the grill. Then we sort of got carried away and ended up dry fitting them all, resulting in a proof of comcept (POC, as we consults call it) grill we named Stonehenge. No, we’re not going to use it for grilling just yet (at least not much…), we are going to mortar the bricks and make it into a proper grill. But yes, we have enough bricks to do it.

grill

By the time Stonehenge was done, my work gloves had holes in the fingers. I just bought them a couple months ago! I’ve been working a lot. Gotta get a new pair. And if someone could tell me where I could get a new back, I’d be thankful ;) Just kiddin’. Really working and working more is the best cure. In Finnish we say “se lähtee sillä millä se on tullutkin” – the cure is the cause.

Before hopping to bed, I played the hair dresser for my oldest daughter, trimming her hair from the side and applying new hair color (her hair is half black, bottom half since I don’t let her dye her hair all the way to the scalp).

Äitienpäivä

Heräiltiin Äitienpäivään. Kotona vain minä, mies ja karvalapset. Mietiskelin, minkä verran se minua haittasi. Vähän, muttei kamalasti. Olisihan se kiva jos pitkästä aikaa tytöt olisivat luonani Äitienpäivänä, mutta laittaisivatko enää aamupalaa kuitenkaan? Eihän ne enää tee korttejakaan – esikoiselta tosin sain ihanan Instakuvan :) – saati lahjoja tai keräile valkovuokkoja tai… Tosikoinen tuossa viikolla kysyi saman minkä esikoinen pari vuotta sitten jo: “Haittaako ettei mulla ole sulle mitään äitienpäiväksi?” Sai saman vastauksen kuin esikoinen silloin. Ei haittaa. Äitienpäivä on oikeasti arjen jutuissa, yhdessäolossa, läpi vuoden.

Eilisen vapaapäivän – käytiin illalla saunassa ja päivällä leffassa katsomassa Big Game ja nyt vaan odotan että slipsumiin ilmestyy lausahdus “You’ve got to cock it, motherfucker” ja että suomalaiset elokuvantekijät alkais enemmänkin tehdä leffoja enkuksi jolloin minäkin voisin niitä katsoa, kun ei joka repliikissä ole sitä perkelettä – jälkeen oli aika tehdä taas hommia himassa ja ennen muuta pihalla. Ihan ensimmäiseksi, koirien aamulenkin ja fritatta-aamupalan jälkeen, tartuin ruohonleikkuriin.

Miehen käsi ei vielä kestä sellaista tärryytystä, joten ruohonleikkaus on varmaan koko kesän meidän muiden harteilla. Ei se mitään, se oli vallan mainiota hyötyliikuntaa, vaikkei moottorileikkurin työntäminen olekaan läheskään niin rankkaa kuin sellaisen hyrrän. Ei manuaalivehkeellä erkkikään tätä meidän pihaa jaksaisikaan leikata. Parin tankillisen kokoinen piha, yksi harvoista viimeisistä isoista pihoista näillä nurkilla. Leikkasin nurtsin ja kävin kesannolle jätetyn alueen kimppuun kuin ruohonleikkuri olisi ollut hungry hippo, tiedättehän sen pelin.Nyt on fiini piha!

Sillä välin mies alkoi karsia omenapuusta kuolleita oksia, joten kun olin saanut nurmikonleikkuun tehtyä, aloin pätkiä oksia pieniksi sahalla ja ilman, ja niputin ne narulla. Tuli mieleen Tytti, Tetti ja Tyllerö -kirja, jossa on risuja kantava eukko metsässä. Raivasin vähän kukkapenkistä viime vuoden kuivaa pois ja istutin muutaman ensimmäisen auringonkukan maahan. Muu maahan menevä saa vielä odottaa – aloitin kasvimaan raivaamista, mutta vaikka harasin siitä kuivaa heinää parin hevosen viikon tarpeiksi, näyttää se yhä siltä kuin siihen ei olisi koskettukaan! Joku maankääntölaite tarvitaan (en minä sen nimeä muista).

Mies lähti hakemaan lautoja joltakulta, joka sellaisista oli hankkiutumassa eroon ja minä jäin pihalle paistattelemaan päivää auringosta nautiskelevien koirien kanssa. Koirat kieriskelivät vastaleikatulla nurmella ja pureksivat omenapuun oksia, joita maasta löysivät. Minä vapautin varpaani ja olin vähän aikaa paljain jaloin. Niin kauan kuin aurinko vielä helli. Sitten vyöryivät pilvet ja tuli vilu. Puin puseroa päälle ja sukat ja kengät jalkaan ja aloin tehdä vartaita siinä pihalla. Katselin taivasta ja mietin keritäänkö niitä grillatakaan ennen sadetta.

En saanut vartaita loppuun asti edes, kun oli pakko mennä sisälle. Itselläni oli näpit kohmeessa, koiratkin tulivat viereen värisemään. Mies kuitenkin urhoollisesti grillasi palattuaan, sillä välin kun minä hain esikoisen meille. Olin jo ihan valmis kuukahtamaan lepoasentoon, kun olin saanut grilliherkut rinnan alle, mutta vielä tsempattiin ja asennettiin viimeiset keittiön välitilalevyt ja tiskipöydän yläpuolelle valot. Kannatti tsempata!

PhototasticCollage-2015-05-10-22-32-01

Vasta kahdeksan jälkeen päästiin syömään Äitienpäiväkakkua. Cappucino-moussekakku, kaupan pakaste. Kaikkea ei voi ehtiä ;) Sanoin miehelle päivällä, ettei tämä ole ihan sitä tavanomaista Äitienpäivän viettoa. Mies vastasi, etten minä olekaan ihan tavanomainen äiti. Muistin silloin, etten ollut vielä soittanut ei niin tavanomaiselle isoäidilleni, joka 90 vuoden arvokkaassa iässä niinikään on viettänyt Äitienpäivää puutarhahommissa. Soitin.

Äitiäni oli tänään ikävä. Vuosi sitten Äitienpäivänä puhuin äitini kanssa viimeisen kerran. Tänään on olleet tunteet kovin pinnassa ja kyyneleet herkässä, kaiken puuhan ja auringonpaisteen keskellä. Esikoinen kirjoitti Instagram-kuvaan, Äitienpäivä-korttiini, että maailma muuttuu, mutta äiti on aina äiti. Näin on tyttöseni. Äiti on aina äiti, vaikka olisit kuinka vanha itse. Ja kun äitiä ei ole, on ikävä. Äiti vierailee paljon unissani tosin. Jollain tapaa kai äiti on aina läsnä.

momsday

Lasia, metallia, kiviä ja risuja

Mitä yhteistä niillä on? Lasinsirpaleilla, metalliromulla, kivillä ja risuilla? Kaikkia niitä kerättiin tänään meidän pihalta ja pihan tuntumasta, takapihan metsikönreunasta.

Päivä valkeni vaihteeksi kauniina, eilisten sateiden jälkeen. Ulkona oli yli kymmenen astetta lämmintä jo (“jo”) yhdentoista aikaan, kun mentiin koirien kanssa ulos aamun ekalle kävelylle (hei, eilen mentiin ulos ekan kerran vasta puolenpäivän jälkeen!). Patistettiin tytöt pukeisiin ja pihalle, kunhan koiratkin oli saaneet aamupalan. Haravanvarteen lehtiä ja risuja haravoimaan, jokikinen likka. Koirat kytkettiin pihalle, mies kävi autotallin rojujen kimppuun ja minä kävelin metsänlaitaan jätesäkin kanssa.

Tiesin jo valmiiksi, että siellä on lasia. Rikkonaisia pulloja ja isojakin lasinpaloja. Tiesin myös, että siellä on ruosteista romurautaa. Vanhoja saranoita ja nauloja. Mutten ollut ollenkaan varautunut siihen, mitä sieltä puskista, kivien ja sammalen alta löytyi! Näyttäisi siltä, että kun tämän talon ikkunoita joskus ammoin uusittiin, heitettiin vanhat tylysti sinne metsikköön. Siellä oli isoja ja pieniä ikkunalasinpaloja, ikkunoiden saranoita ja järkyttävän kokoisia rautanauloja. Osin mullan alla, osin pinnassa.

Keräsin säkillisen sitä jätettä sieltä meidän käyttämän polun vieriltä ja kohtalaisen järkyttyneenä siirryin toiselle puolen, kompostin taakse tutkailemaan, mitä sieltä löytyy. Siellä oli ihan eri setti roskaa. Rikkinäisiä ja ehjiäkin viinapulloja, erilaisia korkkeja, valmislaatikoiden vuokia (tyyliin Saarioisten maksalaatikosta), muovisia rasianpaloja, isojakin ruosteisia romurautahässäköitä niin upoksissa, etten saanut niitä edes ylös. Niin ja muovia. Rakennusmuovia kaikkialla. Ihan kuin koko metsänlaita olisi joskus muovitettu!

WP_20150503_012_edited

Sen siivousurakan päätyttyä tartuin haravaan minäkin. Aloin haravoida nurtsilta kiviä takaisin pihatielle. Kolatessa kivet kulkevat. Ei ole kiva ollenkaan kolata pitkää soratietä, kun sora lähtee mukaan. Eikä varsinkaan ole kiva keväällä yrittää saada soraa takaisin pihatielle. Vielä vähemmän kiva on yrittää ajaa nurmikkoa, jossa on soraa. Ei me sitä ihan kaikkea varmaan saatu pois, mutta pahimmat.

Kun piha oli haravoitu ja järjestelty, viritettiin jo maaliskuussa ostettu riippumatto puiden väliin. Siis, ei me mitään kärsimättömiä, mutta kun sillon jo tuntui, että kesähän on ihan ovella! Vielä tuli takatalvi ja toinenkin, eikä niitä riippumattokelejä varmaan vieläkään päivittäin ole (niin ja onhan vielä töitä ja kouluakin), mutta nyt on köydet puissa ja riippiksen saa pihalle helposti aina kun siltä tuntuu. Eikä sada.

WP_20150503_026

Keittiö sai tänään olla ihan keskenään viimeisiä vaille. Ollaan tässä vielä pitkin viikkoa, Vappua ja eilenkin viimeistelty sitä, ja silti vielä siellä on muutama homma tekemättä. Tänään oli kumminkin niin upea päivä, että käytettiin se illan sateeseen saakka pihatöihin. Vaikka mies grillasi päiväruuaksi juustohampurilaisia ja Tinos-makkaraa, joutui siellä keittiössä vähän hommia tekemään. Ruokahommia. Tytöt sai quesadillat välipalaksi jossain välissä ennen kuin vein esikoisen tallille, ja päiväruuan lisukkeiksi duunailin salaattia ja parsaa.

WP_20150503_035_edited

Siinä kuuden pintaan lähdin hakemaan tallin koulukisavoittajaani kotio. Kehällä kaivelin aurinkolaseja silmille, vaikka vettä (ja rakeita) oli alkanut tulla oikein taivaan täydeltä – ajoitus ei olisi voinut olla parempi! Tuumiskelin, että aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä. Antaa tulla vaan! Meillä on iso ihana piha, riippumatto, trampoliini, tikkataulu (minä jo leikin Robin Hoodia yks ilta ja halkaisin tikan toisella :D ), grilli, kaasupoltin, yrttejä, kukkia sun muuta istutettu ja tarkoitus on muurata tiiligrilli savustimella ja kasata pihalla pressun alla odottava leikkimökki varastoksi, joten ulkoprojektiakin riittää ;)

WP_20150424_022