Ylpeästi yhdessä yksilöinä

Tässä Pride-viikolla, sen ollessa ehkä näkyvämpi kuin koskaan suurten yritysten lähdettyä mukaan liputukseen, näkee jos jonkinlaista kummallista kommenttia toisaalta itse Pridesta, toisaalta siihen osallistuvista ihmisistä.

Microsoftin julistettua Facebookissa osallisuuttaan, keräsi postaus pinon “boikottiin!” -kommentteja. Kysäisin siinä kohden, joko boikotoijat ovat irtisanoneet kännykkä- ja nettiliittymänsä, lakanneet käyttämästä postia ja käymästä ruokakaupassa ja muutenkin työntäneet päänsä pussiin. Saahan sitä boikotoida, mutta moinen huutelu jää aika tyhjäksi ja typeräksi, jos ei oikeasti siirry Linuxiin (jonka kehittäjissä ihan varmasti on myös sateenkaari-ihmisiä), kylvä itselleen puutarhaa ja ala metsästää itse tehdyillä jousilla ja luovu kännyköistään.

Eräs henkilö kommentoi, ettei moisessa “massamaniassa” ole mitään yksilöllistä – eikös homojen pitäisi karttaa massoja. Taisi mainita jotain kaapeista ja piiloutumisestakin. Ensinnäkään Pride ei ole “homojen juhla” vaan tavoitteena on seksuaalivähemmistöjen aseman parantaminen maailmassa. Vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan reilu vuosi sitten, ei Suomikaan edelleenkään ole LGBT-ihmisten paratiisi. Kaukana siitä. Työpaikkasyrjintä – jota toivottavasti vähintäänkin sateenkaarilippua heiluttelevat yritykset pyrkivät aktiivisesti ainakin omista organisaatioistaan kitkemään – ja tällä hetkellä erityisesti translain uudistus vaativat huomiota.

Pride-viikkoon osallistuu tavalla ja tasolla tai toisella lukematon määrä yksilöitä, jokainen omalla tavallaan uniikki – sillä samalla tavalla kuin jokainen meistä ihmisistä on uniikki, yksilö. Se, että yksilöt kokoontuvat yhteen, ei tee heistä automaattisesti homogeenista laumaa, joka ei osaa kuin ammua unisonona. Se, että joukko yksilöitä kokoontuu yhteen ajamaan ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa ja erilaisuuden hyväksymistä, ei tee kenestäkään persoonatonta koneiston osaa.

Minulla on 3/3 jollakin tavalla LGBT-nuorta, joista 2/3 on mukana Pride-jutuissa. Yksi lähti Tampereelle kaverin luo. Se oli 15-vuotiaalle tällä haavaa tärkeämpää. Minä en ole osallistunut, enkä osallistu tänäkään vuonna tapahtumiin tai marssiin kaupungilla, mutta “olen hengessä mukana”. Vihaan tuota sanontaa, mutten parempaakaan keksi kuvaamaan sitä, että pyrin omassa sosiaalisessa verkostossani edistämään LGBT-tietoisuutta ja -hyväksyntää.

[https://twitter.com/seta_ry/status/1011604782220562432]

Viime kädessä kyse ei ole sen kummemmasta, kuin mitä Sakris Kupila Hesarin haastattelussa totesi: ”Kunnioittakaa ihmistä ja olkaa ihmisiksi. Ei tämä ole sen kummempaa.” Ei, ei se ole sen kummempaa. Ei ole sinulta poissa, että joku on erilainen. Ei ole sinulta poissa, että joku indentifioi itsensä toisin kuin sinä haluaisit hänet identifioida. Hänelle se on kuitenkin suuri ahdistus ja kipu, ettei voi olla omana itsenään hyväksytty ja kunnioitettu. Ajattele asia toisinpäin – miltä sinusta tuntuisi? “Normaali” tai “enemmistö” ei ole sen arvokkaampaa kuin erilainen. Erilaisuus ei ole uhka, rakkaudettomuus on.

Tänä vuonna Helsinki Pridessa pyritään saamaan ihmisten huomiota erityisesti translain uudistamispyrkimyksiin. Mietipä tällaista skenaariota elämääsi: yhteiskunta kertoo sinulle, että koska nenäsi on liian käyrä, olet vääränlainen ihminen. Et saa ryhtyä parisuhteeseen, etkä varsinkaan perustaa perhettä. Lapsethan voivat traumatisoitua käyrästä nenästäsi! Sitä paitsi, käyränenäisyys on vähintäänkin paheksuttavaa, sinun pitäisi oikeastaan piiloutua kaappiin, ettei kenenkään tarvitsisi nähdä nenääsi. Jos korjautat nenäsi leikkauksella ja saat lääkärin lausunnon suoristetusta nenästä, sinulle ehkä annetaan ihmisoikeutesi takaisin. Lapsia et kuitenkaan saa silloinkaan saada, sillä nenäkorjauksen yhteydessä tehdään pakkosterilisaatio. Onhan asenteesi varmasti vielä korjauksen jälkeenkin käyränenäinen.

Ehkä naurat nyt typerälle vertauskuvalle. Ehkä käyrä nenä on mielestäsi naurettava vertauskohta jollekin niin perustavalaatuiselle asialle kuin sukupuolelle. Niinpä! Mietipä sitä! Kuinka perustavalaatuinen asia onkaan sille, joka on väärään fyysiseen sukupuoleen syntynyt. Kuinka perustavalaatuinen asia onkaan, että vain voidakseen olla yhteiskunnan silmissä sitä, mitä kokee olevansa, täytyy käydä läpi pitkälliset psykologiset tutkimukset, sterilisaatiot ja monta ihmisarvoa alentavaa kohtaamista. X ja Y määrittävät vain osan ihmisen olemuksesta ja olemisesta.

Muuten, niille, jotka nyt älähtävät, että tämähän on muoti-ilmiö! Ei muuten ole. Transsukupuolisia on ollut aina. Ennenvanhaan heidät suljettiin laitoksiin psykopaattileima otsassa. Tai piilotettiin kellariin ennen kuin laitoksia oli olemassakaan. Onneksi ihmisen ymmärrys ihmisyyden moninaisuudesta on kasvanut! Ei se, ettet sitä näe, tee sitä olemattomaksi. Maton alle lakaistu tai kaapiin piilotettu on yhä olemassa.

#HelsinkiPride 2014 – Denying it won’t make it disappear

Viimeistään tässä vaiheessa kuulen sen argumentin: “Minullakin on oikeus olla oma itseni! Ja minun oma itseni ei hyväksy tällaista homo- ja transhömpötystä! On minun oikeuteni olla heitä vastaan.” Eh? On, sinulla on oikeus mielipiteeseesi, ja hyväksyn sinut, vaikka olisit kirahveja vastaan. Aatteesi ei kuitenkaan poista LGBT-ihmisiä, homoseksuaalisuutta, transseksuaalisuutta eikä mitään muutakaan sateenkaarikirjon alle kuuluvaa sen enempää kuin kirahvejakaan. Aatteesi on todennäköisesti kristillispohjainen. Luepa Raamattusi uudelleen: kenen kanssa Jeesus veljeilikään? Kenen puolella hän oli? Vanhurskaiden farisealaisten vai yhteiskunnan syrjittyjen? Teologi tässä, hei. Se oli muuten Paavali, joka puhui homoutta vastaan, ei Jeesus.

Minä olen ihmisyyden puolella. En yhden tai toisen tai minkään muunkaan ryhmän, vaan ihmisyyden. Idealistina toivoisin vain yhtä: että me ihmiset ihmisinä opittaisiin kohtaamaan toinen ihminen ihmisenä, kunnioittamaan häntä toisena ihmisenä, olemaan ihmisiä ihmisille. Aatteet ja vaatteet ja seksuaaliset suuntautumiset ja ihonvärit ja sukupuoli-identiteetit ja nenän muodot sikseen. Ihminen. Sellainen kuin on. Meillä on kaikilla niin puutteita ja vikoja kuin hyviä puolia ja mahtaviakin puolia. Mitä jos annettaisiin rakkauden voittaa? Mitä jos ymmärrettäisiin, että jokainen meistä on arvokas ja ihmisoikeuksien arvoinen? Mitä jos ymmärrettäisiin, ettei erilaisuus ole uhka vaan rikkaus?

Peace, people! Hengitettän syvään ja annetaan rakkauden vallata alaa. Synnyin kai liian myöhään ollakseni hippi, mutta taidan sellainen silti sydämeltäni olla. Hyvää Pride-viikkoa ja -marssia kaikille! Itsehän vietän lauantain keittiössä (nyrkin ja hellan välissä ;P ) leipoen kakkuja tosikoisen sunnuntaista protujuhlaa varten. Eläköön elämän moniaisuus!