Jottei totuus unohtuisi

Pari päivää sitten Maaret Kallio kirjoitti Hesarin Lujasti lempeä -kolumnissaan luksusnarinasta. Huomaan kyllä syyllistyväni siihen itsekin. Vaikka onkin hyvä muistaa, että maailmassa on isompiakin huolia, ei se poista omiani tai tee niistä vähempiarvoisia. Ne ovat minun huoliani ja murheitani ja siksi minulle tärkeämpiä kuin muiden huolet. Ehkä elämä on hirveän hyvin, jos huoletkin ovat arkisia ja pieniä, mutta pitääkö siitä kantaa huonoa omaatuntoa, vain koska kaikilla ei niin ole?

Elämäni on enimmäkseen hirveän hyvää. Päivät soljuvat enimmäkseen työn ja perheen suhteellisen hyvässä tasapainossa ja vaikka nuorimmaisen teinin kanssa vääntö onkin vaativampaa kuin kahden vanhemman kanssa yhteensä, on tosikoinenkin kuitenkin oikein hyvä nuori ja paljon helpompi kuin moni muu. Silti pienetkin vastoinkäymiset saavat kiukun nousemaan ja ärsytyksen vellomaan. Kun saappaseen menee lunta (hemmetin hemmetti, pakkoko sen oli kasaantua juuri minun autoani vasten!), kun eksän kanssa tulee riitaa (onko sen pakko olla niin itsepäinen!), kun saunan patteri vuotaa ja suunnitelmani menevät myttyyn, koska patteri pitää korjata.

Pari viikkoa sitten oli Helsingissä ensimmäiset “kunnon” pakkaset. Olisiko täällä ollut jopa -7 astetta. Mies huomasin saunan lauteiden alla patterin, joka ei ollut päällä ja arveli, että saunakin lämpenisi lämpimämmäksi, jos se olisi lähtökohtaisestikin lämpimämpi. Saunassa oli nimittäin aika pahuksen kylmä. Mies siis väänsi patterin päälle. Ei se tosin siitä miksikään lämmennyt, mutta senhän me huomasimme vasta myöhemmin.

Viime viikolla taloyhtiön edustaja lähetti kaikille asunnoille sähköpostiviestin, että talon lämmitysjärjestelmässä on ilmennyt hämmentävää paineen laskua. Hän kehotti kaikkia tarkkailemaan pattereita; josko jossain vaikka on vuoto. Olin huomannut saunamme lattiassa märän läntin pari kertaa sinne mennessäni, mutta rehellisesti sanoen, luulin toisen koiran käyneen siellä tarpeillaan. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta.

Tiistaina läntti oli siellä jälleen ja jotenkin vähän liian iso, joten aloin tutkia saunan patteria oikein fikkarin kanssa ja huomasin, että sehän tiputtelee siellä vettä jatkuvalla syötöllä, pirulauta! Yritin vääntää termostaatin kiinni, mutta auki väännössä rikkoutunut vanha tiiviste hajosi lopullisesti minun sitä vääntäessäni, ja vesi alkoi valua ihan norona sieltä venttiilistä. Siitäkös sain sätkyn ja soitin miehelle töihin ja lähdin etsimään naapuria apuun, kun en tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä.

Naapurin vanha setä – jonka tytär kävi meillä, tai siis täällä isovanhemmillani, joulupukkina joskus kultaisella 80-luvulla – tuli katsomaan tilannetta ja soitti huoltoyhtiöön. Iltapäivän puolella huoltomies tuli katsomaan tilannetta. Kävi siinä isännöitsijäkin välillä patteria pällistelemässä. Muissa asunnoissahan ei moista saunapatteria edes ole. Siksi se kai oli jäänyt putkiremontissa huomaamattaja venttiili vaihtamatta. Samalla totesivat, että sama muuten koskee kylppärin puolella olevaa patteria.

Huoltomies ilmoitti tulevansa seuraavana aamuna kahdeksalta vaihtamaan venttiilit pattereihin. “Ei siinä kauan mene, mutta sen jälkeen pitää vielä ilmata kaikki patterit.” Kuvittelin jotenkin pääseväni lähtemään toimistolle kymmenen aikaan tai jotain, sillä olin suunnitellut tapaavani vanhaa kaveria, joka aloitti meillä töissä maanantaina. Aamun mittaan kävi kuitenkin varsin selväksi, että se suunnitelma sai jäädä.

Huoltomiehet tulivat kyllä kahdeksan aikaan, mutta ähräsivät meidän pattereiden kimpussa puoli yhteentoista, jolloin ilmoittivat lähtevänsä syömään ja tulevansa takaisin sen jälkeen. Saunan patteri poistettiin kokonaan ja venttiili suljettiin, kylppärin patterista vaihdettiin termostaatti ja venttiili, mutta se on sentään taas paikallaan. Miesten työkalut jäivät levälleen kylppäriin.

Siinä vaiheessa minua otti pannuun ja rankasti. Olin jopa miehelle vihainen siitä, että hän vaan lähti töihin ja jätti minut kotiin päivystämään huoltomiehiä ja isännöistijää ja naapurinsetää ja keitä nyt kaikkia, joita lopulta päivän mittaan meillä ramppasi. Järki kyllä kertoi, että miehen oli aika paljon pakompi mennä toimistolle kuin minun. Tunneperäinen kiukku vaan ei ole rationaalista.

Huoltomiehet palasivat lounaaltaan ilmaamaan kaikkien asuntojen patterit. Isännöitsijä kävi tarkastamassa työn jäljen ja kertomassa, mitä tästä eteenpäin. Nimittäin vuotava patteri menee taloyhtiön vakuutuksen piikkiin, mutta sen selvityksiin kuuluu kosteusmittaukset ja muut, jotta nähdään onko korjattavia vaurioita. Tavallaan en jaksa uskoa, että tuosta tiputtelusta nyt olisi kummempia tapahtunut, mutta ei sitä koskaan tiedä. Torstaina vakuutusyhtiöstä soitettiin ja maanantaina tiedämme lisää, kun tulevat mittailemaan.

Tässä on ihan pieni pelko persuksissa, että sieltä löytyy kosteutta ja sauna pitää repiä auki. Toisaalta, olisi kiva repiä joka tapauksessa koko pesuhuone auki ja laittaa kunnolliset kosteuseristykset ja lattialämmitys sinne. Toisaalta en millään jaksaisi elää SEN remontin keskellä. Missä pestään pyykki? Missä käydään suihkussa? Ahdistava ajatuskin!

Näistä first world -ongelmistani tulikin mieleeni viime sunnuntai, jolloin tuosta meiltä vähän matkan päästä katkesi vesiputki, joka tulvi kadulle oikein urakalla. Sen korjaukset kestivät koko päivän ja pitkälle yöhön. Sinä aikana ei koko naapurustossa ollut vettä – paitsi meillä, sillä sattumoisin olemme tismalleen kadun puolivälissä, joten talomme on kytkettynä juuri siihen vesipostiin, joka kadulla avattiin vesipisteeksi. Pitkin päivää ja iltaa katselimme, kun ihmiset hakivat vettä ämpäreillä (btw! siinä oli ilmaisia ämpäreitä jaossa!) ja muilla välineillä.

Niin on meillä asiat hyvin täällä, että pienikin inconvenience aiheuttaa hirveän vitutuksen. Jos vesikatkot olisivat jokapäiväistä leipää, jos talossa ei juoksevaa vettä olisikaan, jos eläisimme edes sadan vuoden takaisissa oloissa, olisivat valitustemme aiheet vähän erilaisia. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Minulle tuo saunan patteri oli muistutus siitä, että elämä on täynnä ylläreitä. Välillä hyviä, välillä pahoja.