Jos jotain Lissabonista

Välillä tuntui, ettei matkamme syntynyt onnellisten tähtien alla. Lentojen varaus oli ihan fiasko: syystä, jota en kyennyt ymmärtämään, täyttyivät lennot sellaista vauhtia, että pari kuukautta ennen aiottua matkaa, olivat liki kaikki järjelliset (hinnan, lähtöajan, matka-ajan ja välilaskukentän suhteen) lennot täynnä. Kalliiden lentojen menolento oli suora aamulento, oikein hyvä. Paluulento lähti viideltä. Jaiks! Pari päivää ennen matkaa minulle selvisi, että olin valinnut ajankohdaksi Euroviisuviikonlopun ja kohteeksi siis Lissabonin, joss viisut veisattiin.

Hotellin varaus oli tämän matkan valmisteluiden helpoin osuus, niin paljon kuin sitä yleensä vihaankin. Arvuuttelua ja kommenttien lukemista, googlemapsin selaamista ja kuvien katselua, metrokarttojen kaivamista ja hintavertailua, ja hyvällä tsägällä käy hyvä tsägä ja valittu hotelli on oikeasti hyvä. Silti onnistuin senkin sössimään valitsemalla Double-roomin, koska kuvan perusteella kuvittelin parisängyn koostuvan kahdesta sängystä – kunnes juuri ennen matkaa luin, että sängyn leveys on 130-155cm. Sen sain kuitenkin respassa vaihdettua Twin-bedsiksi saapuessamme.

Lähdin siis reissuun nyt 15-vuotiaan tosikoisen kanssa. Olimme kumpikin matkasta innoissamme – minäkin siitä huolimatta, että jokin kaiken suunnittelun haasteellisuudessa näggäsi tosi pahasti. Jotenkin myös hivenen jännitti matkustaa liki aikuisen lapseni kanssa. Korjaan, kaikesta tekemisestäni kriittisen teinin kanssa. Tiesin olevani suurennuslasin alla jatkuvasti ja vieraassa ympäristössä se aiheutti lievähköä ahdistusta ensi alkuun ja ärsytystä loppua kohti.

Aiemmin, lasten ollessa pieniä, reissasin heidän kanssaan paljonkin. Viime vuosina en ole kuitenkaan heidän kanssaan päässyt yhtään minnekään, erinäisistä syistä. Isänsä kanssa tosikoinen on ollut reissussa ainakin pari kertaa viimeisten vuosien aikana. Sen huomasi. Lasteni isä on insinööri ja pikkutarkka suunnittelija. Minä ole impulsiivinen ja spontaani enkä osaa suunnitella mitään. Kuvaavaa on, että kun en viiden minuutin sisällä saanut selvitettyä lentokenttäbussiasiaa netistä, jätin sen silleen ja tuumasin, että mennään taksilla, jollei saada busseista tolkkua kentällä.

No, saatiin busseista tolkku kentällä kyllä. Ehkä osittain siksi, että tosikoinen käski minun käydä infosta kysymässä. Samaa toisteli muutaman muunkin kerran, mm. metro/bussi-lippuja ensi kertaa ostaessamme, mutta silloin tuumasin, että kyllä minä helevetti tästä edes selviän kysymättä! Bussi siis löytyi ja pääsimme hotelliin ehkä ihan samalla hinnalla, kuin minkä taksi olisi kustantanut. Tai ehkä just pari euroa halvemmalla.

Checkattiin itsemme sisään hotelliin, missä emme tietenkään heti sitä (vaihdettua) huonetta saaneet – kellohan ei ollut vielä yhtätoista aamulla! – joten jätimme matkalaukun respaan ja lähdimme metroasemalle ihmettelemään lippujen ostoa. Tavasin laitteen ohjeita, mutta siitä huolimatta, että ne olivat englanniksi, ostin tajuamattani kaksi vuorokautta aikaa lippuihin aikomani yhden sijaan. Ei sillä, se toimi lopulta oikein hyvin! Onnellinen sattuma siis, vaikka sillä hetkellä, “mokani” tajutessani tunsin itseni täysin toopeksi.

Menimme metrolla satamaan saakka ja lähdimme kävelemään vanhan kaupungin halki, Eurovision Villagen ohi, kohti respan keskustaksi merkitsemää aluetta. Syötiin lounasta eräässä katukahvilassa – TAP suorastaan tarjoili koneessa aamupalan, mutta olihan siinä jo nälkä! – ja tehtiin ensimmäiset pienet shoppailut. ALE HOP kuulosti jotenkin suomalaiselta suorastaan, tai jos käänsi aivot englanniksi, olutkaupalta. Sellainen Tiger of Copenhagenin tapainen halpakauppa se oli. Siellä oli kaikenlaista hassua ja hauskaa.

Pyörähdettiin H&M:ssä, ostettiin katukauppiaalta mansikoita, bongattiin (tai minä bongasin) Hard Rock Cafe ja kellon ollessa puoli kolme, palattiin metrolla hotellille. Huoneessa tosikoinen, joka oli juuri ennen matkaa ollut vähän flunssainen, nukahti päikkäreille – paikannettuaan ensin lähimmän Lidlin ilmoitettuani lähteväni etsimään ruokakauppaa jotta saadaan huoneeseen vettä. Nuoret ja googlemaps! Mitä seikkailua se sellainen on, että tietää minne menee? ;P

Tosikoisen nukkuessa huoneemme mukavallä sängyllä, minä kävelin kolmisen sataa metriä Lidliin ostamaan sitä vettä. Matkalla bongasin Seaside-nimisen kenkäkaupan sekä Hua-jotakin kiinakaupan. Tein mental notet kummastakin, mutta jatkoin matkaani Lidliin. Noukin sieltä mukaani 5,4l vesitankin ja katselin punaviinejä toivoen, että olisin pakannut mukaan korkinavaajan. Ei siellä mitään kierrekorkillisia pulloja ollut!

Palasin hotelliin vesitankin kanssa ja joskus viiden maissa herättelin tosikoisen ajatuksena mennä jonnekin vähän syömään vielä jotain. Ensin kuitenkin poikettiin Seasideen, mistä lopulta palattiin hotelliin viemään ostokset huoneeseen ennen kuin käveltiin kiinakaupalle saakka. Sieltä löytyi korkinavaaja ja pullon sulkija ja sen vierestä ruokakauppa, josta ostin kuin ostinkin pullon paikallista viiniä, arvottuani ensin pullon. Sillä hetkellä arvostin Alkon lappusia.

Syötiin lopulta kaupasta ostettuja eväitä hotellihuoneessa ja mentiin ajoissa nukkumaan. Seuraavana aamuna, aamupalan jälkeen, lähdimme Lissabonin eläintarhaan. Kierrettiin eläintarha kolmeen kertaan: jalan, kaikkea rauhassa katsellen; köysiradalla, mistä oli mainiot näkymät myös koko kaupungin yli; maisemajunalla, ihan vain aikaa tappaaksemme ennen delfinaarioesitystä, johon olimme vierailumme päättämässä. Delfiinien jälkeen syötiin päivän ateria eläintarhan Mäkissä, krokotiilien uiskennellessa muovisermin toisella puolen.

Huomasin siinä matkalla, että meillä on kummallakin omat bucket-listimme matkoja varten. Minä haluan jokapaikassa tutustua paikalliseen metroon, käydä Desigualissa (jos sellainen löytyy), syödä kerran Hard Rock Cafessa ja nähdä paikan yöaikaan. Haluan joka reissulta ostaa jääkaappimagneetin ja shottilasin (sellaiset myös nuoriso tuo meille yleensä reissuiltaan, ainakin sen magneetin). Tosikoinen taas ostaa avaimenperän ja mukin ja ehkä magneetinkin, haluaa ainakin tsekata missä on Lidl ja käydä paikallisessa Mäkissä.

Desigualia ei Lissabonin keskustassa ole, mistä olin suunnattoman yllättynyt. Lähimmät viralliset kaupat ovat Almadassa ja Amadorassa, joihin kumpaankin olisi ollut yli tunnin bussimatka. Tyydyin siis El Corte Inglesin Desigual-nurkkaan, jonka valikoima oli melko suppea. Sieltä kuitenkin lähti mukaan uusi rotsi kummallekin. El Cortesta ostin myös itselleni mageen Caminattan lompakon. Caminatta on myös espanjalainen brändi ja sen lompakot ja laukut ovat tosi kivoja!

Käveltyämme kahtena päivänä ihan riittämiin, päätettiin kolmas matkapäivä viettää vähän vähemmän jaloillamme ja hypätä Hop On Hop Off -bussin kyytiin. Selvittelin iltasella netistä sightseeing-reittejä, Castelo Sao Jorge mielessäni väikkyen, mutta koko homma tuntui jotenkin epäselvältä. Sen verran netistä ymmärsin, että olipa linja mikä tahansa, se lähtee Marque de Pombalilta, joten sinne aamupäivällä suuntasimme kulkumme. Reitit olivat aivan eri, kuin mitä olin netistä lukenut, mutta ei sen väliä. Ostin meille combon Belem ja Castelo.

Hypättiin ensin Belem-reitin bussiin ja jäätiin Belemin linnakkeella pois kyydistä. Käveltiin linnaketta katsomaan ja rantaa pitkin löytöretkeilijöiden muistomerkille, jonka luona oli seuraava reitin pysäkki. Ei palattu bussilla ihan Pombalille saakka, vaan käveltiin Parque Edward VII:n läpi ennen kuin noustiin pikkubussiin ajatuksena nousta siitä Castelolla, pyöriä siellä hetki ja tulla sitten bussilla Hard Rock Cafelle syömään illallista.

Tosikoista alkoi siinä istuessa jo väsyttää, ja kun liikenne seisoi ja seisoi ja takkusi, tyttö nukahti olkaani vasten. Siellä oli jäätävä iltapäiväruuhka sen lisäksi, että  reitin läpi meni joku diplomaattikuljetuskin, jonka takia liikenne seisoi pitkään. Bussimatka Castelolle, jonka piti kestää puolisen tuntia, kesti hyvän matkaa toista tuntia. Siellä vuoren huipulla soi livemusa, maisema oli upea ja tunnelma jotenkin suorastaan festive, mutta bussimatka oli täysin puuduttanut meidät. Yhteisestä päätöksestä jatkoimme vain matkaa alas ja kohti ruokaa.

Bussi oli reippaasti myöhässä aikataulustaan, eikä vaivautunut pysähtymään enää missään päästyään alas ja pois ruuhkista. Päädyttiin siis takaisin Pombalille, parin metrovälin päähän Hard Rock Cafesta. Hetken jo meinasimme palata vain hotelliin, mutta, ruoka houkutti ja mentiin kuin mentiinkin Hard Rock Cafeehen. Se oli tosikoiselle ensimmäinen HRC-kokemus ja ensimmäinen kommentti sisään astuttuamme oli “äiti MINNE sä olet mut tuonut?!”. Ruoka oli taatun hyvää ja luulen, että alkushokin jälkeen tytärkin lämpeni ravintolalle.

Viimeisen kokonaisen Lissabon-päivämme vietimme Columbuksen kauppakeskuksessa. Primark ja paljon butiikkeja, Promod, ja Continente, josta löytyivät tuliaisjuomat ja paljon kuivattua kalaa (jota en ostanut) ja vähän iltapalaa. Muutaman tunnin ostoskeskuksessa pyörimisen jälkeen olimme aivan valmiita palaamaan hotelliin, joten sen teimme. Pakkailtiin kamojamme, punnittiin matkalaukkua ja jännitettiin yöheräämistä. Tosikoinen jossain vaiheessa nukahti, minä en niinkään.

Puoli kolmen aikaan checkattiin itsemme ulos hotellista ja noustiin hotellin järjestämään lentokenttäkuljetukseen, joka oli fancystä nimestään huolimatta ihan normaali taksi, ja oltiin kentällä jo kolmen aikaan. Selvittyäni vaivoin lentoselvitysautomaatista, joka ei huolinut pankkikorttia ruumalaukkua maksaessani, tiputettiin laukku baggage dropiin. Huomattavasti nopeampi toimitus kuin mennessä, jolloin edellämme oli lauma portugalilaisia eläkeläisiä, jotka säätivät ylimääräisten laukkujensa kanssa ihan huolella.

Nukuin ensimmäisen lennon Lissabonista Amsterdamiin, join Schipholissa aamulatten ja katselin toisella lennolla uusimman Shadowhunter-jakson, jonka olin ladannut Kindleen hotellissa. Kotomaassa odotti kuuma ihana kesäpäivä ja merikrotti, josta tehtiin iltasella vartaat. Suomessa oli koko matkamme ajan lämpimämpää kuin Lissabonissa, mutta onnistuin minä silti polttamaan nenäni ja käsivarteni sightseeing-bussin katolla istuessa.

Shoppailujen, eläintarhan apinoiden ja kirahvien, sekä sightseeingin ohella matkan oleellisin anti oli ehdottomasti se, mitä opin niin tosikoisesta kuin itsestänikin (tosikoisen ystävällisellä avustuksella):

Pros and cons of traveling with your teen:
– you can see a glimpse of the wonderful competent adult they are about to become
– you get to spend time with the best company in the world, your own offspring
– you will never think too highly of yourself for their critizism is bound to keep you humble
– you get to understand how utterly stupid and lame you are
– you have the best authority in style and any other possible matter always beside you, ready to give their assessment to you
– you have a pal to banter with and quarrel with while knowing they aren’t going anywhere even if you fight
– you get to practise saying no (or risk exceeding your bank account)

[Kuvia matkalta Flickrissä]