Helteiden loppu

Ilmatieteenlaitoksen paikallissää Helsingille näyttää, että tänään on viimeinen päivä (ainakin seuraaviin 10 vuorokauteen), jolloin lämpötila kohoaa hellerajan yläpuolelle. Ensi viikolla elokuu on puolivälissä ja kuljetaan vääjäämättä kohti syksyä. Vielä on kesää jäljellä, vaikka helteitä ei enää tulisikaan, mutta näin suomalaisena ja tähän vuodenaikojen kulkuun tottuneena tässä vaiheessa vuotta, koulujen alkaessa ja lomien ollessa ohi, mieli kääntyy väkisinkin jo kohti tulevaa syksyä. Ehkä ihan hyväkin niin, sillä se helpottaa työrutiineihin paluuta. Niin paljon kuin kesää ja helteitä itse rakastankin ja mieluusti eläisin vähän lämpimämmässä ilmastossa.

Luultavasti syyt ja seuraukset tässä kietoutuvat toisiinsa varsin tehokkaasti. Jos meillä olisi ympäri vuoden lämmin, kesän lämmöllä, lämpötilalla ja “hyvyydellä” ei olisi niin isoa merkitystä elämässä. Kun ei näin kuitenkaan ole, tuntuu jokainen aurinkoinen ja lämmin päivä joltakin, josta pitää ottaa kaikki irti ja työnteko sisätiloissa suorastaan rikolliselta toiminnalta. Kun meillä monen huonon ja kolean kesän jälkeen on ihana pitkä kuuma kesä, ei siitä päästäisi irti millään. Mietin juuri aamulla, että ainoa hyvä syy “odottaa” syksyn viileämpiä ilmoja on, että pääsen käyttämään taas ihania Laura Vitan saappaitani ja uutta muovinahkatakkiani.

Lomani loppui jo kaksi viikkoa sitten. Ensitöikseni vietin ensimmäisen loman jälkeisen työpäiväni asiakkaalla, mutta heti tiistaina etäilinkin taas huolella. Aurinko paahtoi ja hikeä pukkasi ihan vain siitä, että oli. Olin jo ennen Lappiin lähtöä isäni kanssa sopinut alustavasti, että menisimme sillä viikolla landelle pariksi päivää, joten sinne silloin tiistaina suuntasimme, kajakit ja kaikki autossa, teini ja koirat takapenkillä. Koska mökin pihaan ei pääse autolla, vaan sinne johtaa pieni kinttupolku alas mäkeä, meloimme tosikoisen kanssa kajakit läheisen lahden pohjukasta omaan rantaan.

Vietettiin landella pari helteistä päivää. Tein töitä parvekkeella, mihin ei päiväsaikaan paista aurinko. Työpäiväni jälkeen käytiin melomassa, uitiin, saunottiin ja keskiviikkoiltana syötiin rapuja. Vielä ei ollut – eikä ole nytkään kyllä – syksyn tuntuakaan ilmassa, mutta rapukausi tuli silti avattua. Jos ei olisi ollut ampiaisia niin paljon, olisi syöty ulkona. Iltasellakin oli vielä niin kuuma, että valitsin märät shortsit verkkareiden sijaan (ja kehitin itselleni virtsatietulehduksen).

Torstaina tehdessämme lähtöä takaisin kotiin, juuri kun suunnittelimme kajakkeihin nousua ja melomista takaisin lahden veneenlaskupaikalle, alkoi jossakin kaukana jyristä ukkonen. Jyrinä kävi nopeasti kovemmaksi ja tuumasimme, ettei taida olla järkevää lähteä melomaan. Alkoi kilpajuoksu ukkosta vastaan, kun miehen kanssa tyhjensimme kajakeista ilmat ja kamat ja sulloimme kaiken yhteen mökin makuuhuoneista ja kipusimme mäen ylös kaiken muun kaman kanssa. Ehdimme autoon ennen ukkosta, joka uutisten mukaan mylläsi maata urakalla.

Täällä Stadissa en ole vieläkään kohdannut yhtään kunnon ukkosta. Pari jyärhdystä, pari synkkää pilvirintamaa, muutama kolmen minuutin sade. Heinäkuun alun jälkeen on satanut rankasti ja pitempään vain yhden kerran: sen kerran, kun illalla ripustin pyykit pihalle kuivumaan. Tietenkin. Olisi varmaan pitänyt tehdä se useamminkin, niin olisi luontokin saanut enempi vettä ;)

Tällekin illalle lupailtiin ukkosmyrskyä, ja kun mies ehdotti, että jatkettaisiin vähän piharemppaa, tuumasin: “If we don’t get hit by that storm.” Mies vakuutti, pikkukoiran kevyestä pelkoläähätyksestä huolimatta, ettei meille mitään ukkosta tule, tänäänkään. Oikeassa oli. Satoi ehkä peräti puoli tuntia, enimmäkseen sellaista ihan pientä tihkua. Saatiin kaivettua etupihan toisen puoliskon puskat pois juurineen, maisemointikangas paikalleen ja sorat päälle. Toinen puolisko on vielä jäljellä, huomiseksi hommaksi.

Saapi nähdä loppuvatko helteet oikeasti. Ei ole sääennusteet ihan hirveän luotettavia tänäkään kesänä olleet. Niin tai näin, ensi viikolla alkaa jo kiireisempi aika taas töissä, syksyn uurastus, joka muutaman kuukauden päästä kulminoituu jouluun. Maailma on saatava valmiiksi kaksi kertaa vuodessa: Juhannukseksi ja jouluksi. Teinilläkin alkoi eilen taas koulu, peruskoulun viimeinen vuosi. Niin nämä vuodet vierivät. Juuri nyt tuntuu, että tämän pitkän kuuman kesän voimin jaksaa hyvin taas yhden talven, mutta marraskuun pimeydessä tiedän olevan taas toinen ääni kellossa.