Perjantain kootut

Hymyillen hyvä mieli

Suomalaiset ei tunnetusti tee small-talkia (harkittu joskin ehkä huono anglisismi), enkä minäkän ole poikkeus. En puhu, jollei ole jotain asiaa. Toisaalta, karjalainen veri minussa saa aukomaan suuta silloinkin kun muut pitäisivät sen kiinni. Höpisen höpinöitäni niin tutuille kuin tuntemattomillekin suht estoitta.

Tänä aamuna tulin jälleen miehen kyydillä Sörkkään saakka, missä ensimmäinen stoppini oli tuttuun tapaan Picnic. Tilasin latten tupla-espressolla, mihin täti tiskin takana sanoi, että se tulee aina tuplana, haluanko vielä enemmän kahvia. Tuumasin, että kyllä se normitupla riittää, muuten ehkä tärisen loppupäivän kuin sähköjänis. Höpöteltiin vielä sitä sun tätä ja jätin tädin hymyilemään, hymyilin sämpylänväsäjällekin ja lähdin latteni kanssa kohti metroa hyvällä mielellä.

Sörnäisten metroasemalla soi aina blues, tai ainakin jotain. Tänä aamuna siellä soitteli taitava viulisti, yleisönään yksi yksinäinen (tai mistä minä tiedä onko hän yksinäinen, yksin nyt kumminkin siinä seisoi) nainen. Jostain syystä meidän katseet kohtasi ja nainen hymyili minulle jammaillessaan viulun tahtiin. Hymyilin takaisin ja olisin ehkä jäänyt seuraksi jamittamaan jollei olisi ollut kiire töihin. Aamuni oli myöhäinen jo muutenkin.

Niin pienistä sitä tulee hyvälle mielelle! Ja ilmaistakin se on! Hymy ja ystävällinen sana.

PokemonWent

Siinä missä nuoriso kokeili ja varsin nopeasti hylkäsi PokemonGo:n, jäi sangen moni junnu ja sennu pelaamaan, osa liki fanaattisesti. Itsekin pelailin läpi syksyn ja juhlaeventtien, mutta nyt, nyt on iskenyt kyllästyminen. Ehkä viimeinkin, mutta se muodostui minullekin eräänlaiseksi addiktioksi (tupakan tilalle), joten aika läpeensä sai kyllääntyä ennen kuin ei enää huvittanut.

Eventit toi peliin jotain uutta hupia, mutta uudenvuoden jälkeen se on taas ollut sitä samaa kanaa ja rottaa, eikä mitään kivaa missään. Kännykän akku kiittää siitä, etten pelaa. 90% jäljellä työpäivän jälkeen vs. 35% tai jotain.

Jonotuksesta

Suomalaiset ovat ihmejonottajia. Elielin aukiolla sen näkee niin selvästi, kun jengi venaa dösää. Sievästi jonossa jo kauan ennen kuin bussi ajaa laituriin. Siitä saakka kun ensimmäinen jonottaja asettuu juuri siihen kohti, missä bussin etovi on, kun se laituriin viimein asettuu.

Tuossa jonottamisesaa on jotain suunnattoman ärsyttävää, joten itse kieltäydyn asettumasta jonoon ja rauhallisesti asteleb bussin ovea kohti sieltä jostain suvusta, jonon välistä. Ihan varmasti kaikki pääsee kyytiin! Ei siellä tarvii varata sitä paikkaa valmiiksi!

Bussikortinlukijat

Viime aikoina vanhanmalliset HSL:n lipunlukijat on olleet epäkunnossa melkein yhtä usein kuin kunnossa. Mikäs siinä, eipähän tarvii matkaansa maksaa, mutta jotenkin sitä väkisinkin miettii, kuinka ison tappion HSL siinä tekee. Vai lieneekö isoimmalla osalla aikaa ladattuna kortille enivei. Mene ja tiedä.