Öljyä, aurinkoa ja tavarakasoja

2017-03-05 11.54.51Alkukevät on vähän sellaista vuoristorataa. Vuoroin on upeita aurinkoisia päiviä, vuoroin tuiskuttaa uutta lunta tupaan. Eilen ajeltiin alkuiltapäivästä asuntoon, jossa isovanhempani asuivat kuolemaansa saakka, jossa vietin lapsuudestani leijonanaosan, jossa isäni kasvoi aikuiseksi, jonka nyt omistaa isäni ja johon meidän olisi tarkoitus muuttaa noin kuukauden kuluttua. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ääneen siinä ajomatkalla hämmästelin sitä, miten korkealle se aurinko näin maaliskuun alussa jo kipuaa.

Jäin siinä pohtimaan sitä sitten, että koko sanonta siitä, miten aurinko kiipeää korkealle, on aika outo. Jäänne ajalta, jolloin maa oli pannukakku ja aurinko kiipesi kupolia pitkin ylös? Toisaalta, en kyllä keksinyt parempaakaan ilmaisua sille. “Miten kiva tämä maapallon asento on jo näin keväällä, kääntäen meidät täällä pohjoisessakin mukavasti enempi kohti aurinkoa, niin että aurinko paistaa komeasti keskitaivaalla!” Tai jotain. Aika kömpelöä. Antaa auringon siis kiivetä vaan.

Vietettiin siis eilinen päivä – heti kun oltiin ensin revitty hitaasti mutta varmasti viime päivien aikana levinnyt jääkaappi-kaappi kokonaan paloiksi ja asetettu jääkaappi Ikean sokkelin päälle – faijan ja vaimonsa apuna tuota aiemmin mainittua asuntoa setvien. Se on jotenkin epätoivoinen projekti ja meidän muka pitäisi sinne päästä muuttamaan kuukauden kuluttua! Tosikoinen tuossa yhtenä päivänä laskeskeli, ettei ole koskaan elämässään asunut missään yli kahta ja puolta vuotta. Lapsparka. Isoäitini asui tuossa samassa asunnossa 60 vuotta ennen kuin kuoli. Tavaramäärä on sen mukainen.

Ei kyllä käy kateeksi isää. Lapsuudenkotiaan purkaa, ja tavaraa on oikeasti enemmän kuin Pelastusarmeijan kirpputorilla. Roinaa. Viiskakkosen aikataulu sukkalaatikossa. Lehtileikkeitä ja tyhjiä rasioita. Ja paljon kirjoja. VHS-kasetteja metreittäin. Tauluja ja huonekaluja. Purkkeja ja purnukoita. Eikä isä hennoisi luopua mistään. Ei käy kateeksi itseäni ja siskoani, kun aikanaan joudutaan käymään isän jäämistö läpi. Tavaramäärä senkun kumuloituu.

Ei tätä kamaa meilläkään ole mitenkään ihan vähän. Omasta mielestäni ei mitään ylimääräistä kuitenkaan. Lapsilleni sanoin eilen autossa kotimatkalla, että sitten kun minä kuolen, en halua heidän sentimentalisoivan tavaroita – ottavat sen, mitä tarvitsevat ja mitä omaehtoisesti haluavat muistoina säilyttää ja heittävät hyvällä omalla tunnolla loput kierrätykseen. Ja mitä ei voi kierrättää, voi polttaa juhannuskokossa. Teininäkökulmasta tämä oli itsestäänselvyys, mutta mieli muuttuu (vähän), kun ikää karttuu ja vanhemmat alkaa kuolla.

Siellä siis kuitenkin eilispäivä tyhjennettiin kaappeja ja roudattiin huonekaluja ja sitä sen sellaista. Joskus vaille neljän alkoi kaikilla olla jo nälkä, joten tilasin muutaman pizzan Pizza-Onlinen kautta. Lähellä on ravintola, joka kuljettaa kotiin perus-pizzan ja -kebabin lisäksi myös mm. intialaista ruokaa. Jibii! En tiedä kuljettaako Chinaman sinne asti – sieltä olen täällä päin pääkaupunkiseutua muutaman kerran lounasta tilannut – mutta ainakin saan intialaista tarvittaessa himaan saakka. Aina ei jaksa itse kokata.2017-03-05 16.22.02-1

Tänään on uusi pirteä aurinkoinen pakkaspäivä. Aurinko lämmittää päivällä mukavasti, mutta yöllä on kylmä. Tänä aamuna heräsin jälleen kylmään kotiin, ilman lämmintä vettä. Esikoinen tuli pyyhe ympärillään meidän makkariin joskus kukonlaulun aikaan herättyään varta vasten vielä normaaliakin aikaisemmin ehtiäkseen käydä suihkussa. Vain todetakseen, ettei lämmintä vettä tule. Ja patterit on kylmät. Arvelin, että se lämminvesipumppu on taas jämähtänyt. Arvelin, että yöllä on ollut sähkökatko. Ei siihen tarvita kuin sekunnin murto-osan katko niin se pumppu jo jumahtaa.

Aivoni askaretelivat aiheen kimpussa esikoisen poistuttua, enkä oikein kunnolla osannut enää nukkua, vaikka heräsinkin sitten reilua tuntia myöhemmin unesta, jossa meillä oli kaksi Meggieä, joista toinen oli flegmaattinen ja jouduin syöttämään sitä lusikalla, ja toinen näytti kissalta ja vilisti ympäriinsä. Ensitöikseni kävelin alakertaan pannuhuoneeseen ja totesin pumpun toimivan, mutta öljypolttimen näyttävän kylmää. Vikatilavalo paloi polttimessa. Yritin käynnistää sitä uudestaan, mutta aina se tipahti vikatilaan.

Koska mies ei usko minun vianselvitykseeni, kävi hänkin poltinta ihmettelemässä, jahka kahvin jälkeen nousi ylös. Mies kävi myös mittaamassa öljysäiliön öljymäärän. Vastahan meille reilu viikko sitten tuotiin tuhat litraa öljyä. Olisi aika outoa, jos se olisi jonnekin kadonnut. Mutta tulipahan tarkistettua. Siellä sitä oli säiliössä, ihan kuten pitikin. Mies soitti talon omistajalle, joka valtuutti kutsumaan huoltomiehen. Niin, vastahan se poltin on tuolla kolmisen vuotta ollut, eikä sitä ole kertaakaan huollettu. Tai no, ei ollut, ennen tätä päivää. Nyt se on huollettu ja pörisee taas iloisesti.

Tämä on jotenkin tragikoomista, että muuttoon on noin kuukausi ja kaikki leviää nyt. Tai no, kaikki ja kaikki, mutta jo se, että jääkaappi-kaappi ei jaksanut muuttoon asti, pakastelokeron ovi ei jaksanut muuttoon asti, öljypoltin ei jaksanut muuttoon asti, eikö öljykään riittänyt muuttoon asti, tuntuu jotenkin practical jokelta. Ehkä kohtalo yrittää tehdä muuttamisen täältä jotenkin henkisesti helpommaksi, aiheuttamalla tänne ongelmia. Ei tule ikävä öljylämmitystä. Eikä tätä jääkaappia täällä. Monta muuta asiaa jään kaipaamaan kyllä.